Lisää vaeltajan ajattelua

(Tämä on lisähuomautus 30. kesäkuuta julkaistuun muistiinpanoon Vaeltajan ajattelu.)

Etsiydyn yöhön ja olen alaston, ilman tavanmukaisia aseita, ilman vanhoja tapoja. Näin palautan elämälle sen alkuperäisen, syvän hulluuden.

Filosofit ovat kiihkeästi pohtineet totuutta ja erehdystä, asettuneet vakaasti totuuden puolelle. Latinaksi erehdys on errare. Se ei ole pelkästään tieto-opillinen termi. Errare-sanasta juontuu esimerkiksi englannin sana error, erehdys, mutta myös errant, vaeltava, eksyksiin joutunut. Erehtyä, eksyä, vaeltaa – tämä kaikki kuuluu elämään ja meistä voi tulla vielä vaeltajia, jotka saattavat olla vapaampia, myös totuudenmukaisempia, sillä heillä ei ole illuusiota kodista lopullisena turvapaikkana, ikuisena perustana.

Mutta miten vaeltaja on mahdollinen? Miten kukaan jaksaa vaeltaa? Vaeltajan jalat vahvistuvat. Harjoitus auttaa. Yhtä paljon auttaa se, että keventää kantamuksiaan. Vain välttämätön mukaan. Katse horisonttiin, ei taaksepäin. Kilometrit ja vuodet vanhentavat, mutta askel voi keventyä silti. Mitä ajattelijan pitäisi itseltään riisua, mikä paino heittää harteiltaan? Ainakin kaikki vakaumukset.

Vaeltaja on se rohkea, joka valitsee mieluummin erehtymisen, eksymisen, vaeltamisen. Filosofia on työtä, joka auttaa opastamaan tiellä,vaelluksella. Se ei takaa erehtymättömyyttä, mutta opastamaan, auttamaan se on keksitty: tekemään meistä onnellisia tai ainakin auttamaan selviytymään hengissä.