Anteliaisuus

Oletteko koskaan kysyneet, mitä voimme antaa, mitä kaikkea voi antaa?



(Kiitokset kaikille viikon aikana filosofiakahvilaan osallistuneille keskustelijoille sekä Fuengirolassa että Nerjassa. Erityiskiitos vielä Aurinkorannikon lukion vierailijoille.)



Heti kun alkaa puhua anteliaisuudesta, monet menevät takalukkoon, ottavat lompakostaan kiinni. Anteliaisuutta pidetään hyvänä, mutta kun joku alkaa puhua siitä, varaudutaan siihen, että nyt pyydetään jotain, varmasti rahaa.

Ennen kuin alamme keskustella anteliaisuudesta, on tehtävä selväksi, että materiaalinen näkökulma ei ole ainoa mahdollinen. Anteliaisuus voi merkitä muutakin kuin ”hyväntekeväisyyttä”. Hyväntekeväisyys ja filantropia ovat aika epäilyttäviä ilmiöitä.


Siitä lähtien, kun ranskalainen sosiologi ja antropologi Marcel Mauss julkaisi teoriansa lahjasta (1923-1924) ovat lukuisat ajattelijat, filosofit, yhteiskuntatieteilijät ja kulttuurintutkijat pohtineet lahjaan, antamiseen ja anteliaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Mauss esitti, ettei ole olemassa ”vapaata lahjaa”, ”ilmaista lahjaa”, vaan se luo aina vastavuoroisuutta, vaihtoa yhteisössä. Teoriaa on arvosteltu ja se on kyseenalaistettu, mutta en itse puutu tähän keskusteluun. En pyri problematisoimaan anteliaisuutta; haluan piirtää esiin tietynlaisen anteliaisuuden piirteen ja kyseenalaistamaan sen kautta jotain muuta.

Tarkoitan anteliaisuudella valmiutta antaa ilman vastapalvelusta; se merkitsee jonkun hyväksi toimimista, auttamista. Anteliaisuutta ollaan usein pidetty hyveenä. Englannin ja espanjan sanat generosity ja generosidad eivät tarkoita vain anteliaisuutta, vaan myös jaloutta, ylevämielisyyttä. Antaminen ja anteliaisuus eivät ole hyve vain länsimaissa. Sanskriitissa on anteliaisuutta merkitsevä sana dana, joka on tärkeä buddhalaisessa ajattelussa.

Tämäkin hyve on osattu kyseenalaistaa. Varsinkin jotkut feministit ovat arvostelleet naisilta vaadittua anteliaisuutta. Sarkastiset ja satiirikot ovat puolestaan epäilleet, että ihminen voisi olla epäitsekäs tai pyyteetön.

Antaminen, jonkun hyväksi toimiminen, on jotain, jonka puuttumisen näemme helposti: kyse ei ole vain itsekkyydestä, oman voiton tavoittelusta, vaan pidättämisestä itsellään, haluttomuudesta antaa pois, eteenpäin. Tämä pidättäminen syntyy voimakkaasta köyhyyden tunteesta, puutteen tunteesta. Väsynyt ja heikko ei halua antaa mitään. Myös väsynyt ja heikko tekee asioita, mutta vain yhdellä tavalla. Hänen luovuutensa on tehdä hänen paheestaan, anteliaisuuden puutteesta, hyve: hän nimittää sitä säästäväisyydeksi, varovaisuudeksi tai muuksi. Hänellä on koko ajan nälkä, hän tahtoo kaiken itselleen, niellä kaiken.

Nälkäisen ja ikuisesti köyhän rinnalla antelias näyttäytyy jonakin muunakin kuin epäitsekkäänä lahjoittajana: hän on luova, jonka luovuus on uusien mahdollisuuksien luomista. Antelias asettuu toisenlaiseen suhteeseen toisen kanssa. Hän ei vain anna sanojaan, viisauttaan, vaan tilan, mahdollisuuden toisen muuttua, päästää itsessään syntymään asioita, uusia olioita, mitä vaan. Hän antaa toisen olla toinen, tehdä omalla tavallaan; sitä on anteliaisuus.

Antelias ei odota kiitosta. Sitä tarkoitetaan hänen ”epäitsekkyydellään”. Mutta hän itse tuntee kiitollisuutta. Hän tuntee kiitollisuutta elämää kohtaan ja on siksi antelias. Anteliaisuus syntyy suuren rikkauden saamisesta; vastaanottaja tulvii yli, antaa siis pois.

Olen näin kuvannut, piirtänyt kuvan anteliaasta: hän on rikas. Miksi olen piirtänyt tällaisen kuvan? Korostaakseni sitä, että hänen ensijainen piirteensä ei ole epäitsekkyys, vaan runsaus, täyteys, rikkaus. Mutta myös siksi, että nyt voin esittää kysymyksiä, joita ei voisi esittää ilman tätä kuvaa mielessämme.

Se mitä voimme nyt problematisoida, on kuvamme sellaisesta, joka ei tee muuta kuin yhdellä tavalla ja haluten koko ajan kaiken itselleen (rakkauden, omaisuuden tai tiedon); hän ei olekaan välttämättä hellyyttävä, ahkera tai oppivainen. Hän on oman köyhyytensä ajama, itsensä loputtoman köyhäksi tunteva ihminen. Siksi tahto on hänessä tahtoa omistaa, ei luoda; se on tahtoa hallita, ei antaa.

Mitä tämä loputon köyhyys on? Se ei ole vain sitä, että ihminen ei olisi saanut, ottanut vastaan rakkautta, tietoa ym. Hän ei kykene muuntamaan omia voimiaan, kykyjään ja siis lisäämään niitä. Hänen omat voimansa heikentyvät, köyhtyvät koko ajan. Kun hän heikentyy näin, mikään rikkaus tai rakkaus ei hänelle riitä; hänestä tulee musta aukko.

Minua ei niinkään kiinnosta keskustella siitä, onko anteliaisuus hyve vai ei. Minua kiinnostaa kysyä, miten välttäisimme tulemasta mustiksi aukoiksi.