keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Elämän elävyys ja ravitsemisen filosofia

(Zhuangzi)

Huomautus itsesuojeluvaiston periaatetta vastaan

Elämän käsitettä on käytetty eri tavoin filosofiassa, ja eri ajattelijat ovat tehneet toinen toisestaan erilaisia jaotteluita tehdäkseen selväksi mistä he puhuvat kun he puhuvat elämästä. Vaikka biologiankin käyttämä käsite on muuttunut, filosofien käsite ei yleensä ole samastettavissa tai redusoitavissa biologisen elämän käsitteeseen.

Nietzschen Zarathustra sanoo, että elämä on se jonka täytyy ylittää itsensä. Elämä ei ole jotain joka pyrkii vain säilyttämään itsensä, vaan ylittämään itsensä, jatkumaan jatkuvan muutoksen, lisääntymisen kautta. Toisin sanoen Nietzschelle elämän käsite osaltaan selittää hänelle tärkeän itsensä ylittämisen idean. Ylittäessämme itsemme menemme olemassaolevan tuolle puolen, katsomme mitä voisimme olla, mihin pystymme. Kyse on tietynlaisesta etiikasta.

Israelilainen filosofi Yirmiyahu Yovel sanoo, että tällainen etiikka ei aseta ulkopuolisia rajoja tai lakeja elämälle, vaan antaa elämän uudelleenmuotoilla itseään; elämä muotoilee itseään ja lisää omaa voimaansa ollen näin itsensä ylittämisen synnyttäjä.

Nietzschen ajatus elämästä muistuttaa kiinalaisen - neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua eläneen - Zhuangzin ideaa aidosta toiminnasta tai ei-toiminnasta. Zhuangzin mukaan aito toiminta on elämän oman virtauksen (sheng) kantamaa. Tällainen toiminta ”välittää elämästä” tai ”ravitsee elämää” niin kuin Eske Møllgaard sanoo teoksessaan An Introduction to Daoist Thought.

Minullekin on tärkeää ajatella, että toiminta tai ajattelu on hedelmällistä, siis elämää ruokkivaa. Siteeraan mielelläni Novalista, joka sanoi, että kaikesta on tultava ravintoa. Itsetutkiskelun, itsensä ja omien ajatustensa koettelemisen lähtökohta on minulle tämä kysymys: Onko tämä hedelmällistä? Kysymys merkitsee sitä, että yritetään selvittää, lisääkö ajatus tai teko voimia, ravitseeko se vai hävittääkö tai vähentääkö se.

Ongelma ei ole yksinkertaisesti elämän säilyttäminen, vaan elämän elävyys. Mutta miten voimme taata ajatustemme ja tekojemme ravitsevuuden? Mikä on suurin vaara? Kun meillä on jokin negatiivinen tunne, me emme yksinkertaisesti tee jotain arvoarvostelmaa, vaan kiinnitymme arvoarvostelmaan, lukkiudumme, ja elämä ei pääse toteuttamaan itseään, siis muokkaamaan itseään. On siis sallittava muodonmuutos, ruokittava sitä liikettä, joka muokkaa, muuntaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti