perjantai 1. heinäkuuta 2011

Maailmankansalaisuus

Kysyttäessä mistä hän on Diogenes vastasi: ”Olen maailmankansalainen (kosmopolitês).” Jos anekdootti on totta, Diogenes oli ensimmäinen, joka käytti sanaa kosmopoliitti, maailmankansalainen.

Antiikin maailmassa erityisesti stoalaiset kehittivät ideaa maailmankansalaisuudesta. Ideaan liittyi stoalaisilla toistuva ajatus siitä, että maapako ei ole paha asia. He olivat siis kyynikkojen sukulaissieluja tässäkin, mutta Diogenes meni pidemmälle. Kun joku ihmetteli, eikö hän kärsinyt maanpakolaisuudestaan, Diogenes vastasi: ”Typerys! Maanpakolaisuuden ansiosta olen filosofi.” Olla karkotettu, ilman omaa kaupunkia, ei ollut hänelle paha asia niin kuin ei myöhemmin stoalaisillekaan, mutta se oli enemmänkin: se oli siunaus.

Maailmankansalaisuudesta ollaan tehty usein onnellinen asenne, joka mahdollistaa, että ihminen kokee olevansa kotonaan kaikkialla, koko maailmassa. Tässä hengessä Goethe tulkitsi ja eli maailmankansalaisuutta. Radikaalimpi, kriittisempi, tapa tehdä itsestään kosmopoliittia on tehdä kaikista maista itselleen vieraita.

Heinrich Niehues-Pröbsting sanoo, että Diogeneelle maailmankansalaisuus merkitsi ulkopuolisuutta: hän ei ollut integroitunut mihinkään yhteisöön tai yhteiskuntaan. Filosofi etäännytti itsensä ennakkoluuloista ja uskomuksista, joita integroituminen edellyttii. Tästä syystä kosmopoliitilla oli Niehues-Pröbstingin mukaan etuoikeutettu asema; hän näki totuuden ja voi sen kertoa muille.

Maailmankansalaisuus vierautena, ulkopuolisuutena ja yksinäisyytenä voisi siis olla mahdollisuus panna kaikki uudelleen liikkeeseen, mahdollisuus olla hyväksymättä mitään lopullisena, ehdottomana ja itsestään selvänä. Maailmankansalaisuus voisi olla vapauden lähde ja sitä kautta olemassaolon merkitys.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia pohdiskeluja sinulla, Pasi. Minä voisin yrittää kuvata omaa kosmopoliittista kokemustani seuraavasti. Tullakseni itsekseni, löytääkseni sielulleni kodin, joudun astumaan yhteisöllisten uskomusten ulkopuolelle hiljaisuuteen. Päästäkseen siis lähelle itseäni, transsendenssia minussa, joudun ottamaan etäisyyttä toisiin ihmisiin. Kun koti löytyy, voin kantaa sitä mukanani, missä ikänä liikun...ja sen löydettyäni samalla saavutan yhteyden kaikkiin maailman kansalaisiin, missä ikinä kuljenkaan. En ole enää missään yksin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja omakohtaisista huomioista.Erityisesti minua kiehtoo huomioissasi se, että oman yhteisön rajojen ylittämiseen liittyy hiljaisuuden kokemus...

    VastaaPoista