Kynnys

Kynnys on olennainen paikka ihmisen olemassaolossa. Näin voisi sanoa seuraten Mihail Bahtinin topologista ajattelua. Kynnys on sielun käännekohta ja kriisi; se on paikka, jossa ihminen on lopullistamaton ja ennaltamääräämätön. Bahtinille ei ollut tärkeää se mikä tapahtuu ihmisen sisällä, hänen tietoisuudessaan, vaan se mikä tapahtuu rajalla, kynnyksellä, eri tietoisuuksien kohtauspisteessä. Siksi hänelle merkityksellistä oli vain dialogi ja kohtaaminen.

Kynnys on käännekohta, mutta myös rajapinta, jossa tapahtuu jotain. Ihmiset pelkäävät mennä kynnykselle. Mutta juuri sinne on mentävä. Elän siinä määrin kuin kieltäydyn olemasta sitä mikä on määriteltävissä. Eläminen on menemistä kynnykselle.

Kynnyksellä elän nykyisyyden eri tavalla kuin ajan liian tasaisessa virrassa. Nykyisyydestä tulee murtuma. Todellisuus ei ole enää kivettynyt. Jokin on muuttumassa. Kynnys merkitsee muutoksen, murroksen kohtaamista. Kynnyksellä oleminen vaatii asennetta. Kyse on valppaudesta ja huomion kiinnittämisestä, asettumisesta alttiiksi. Kynnyksellä emme ole enää samoja; olemme ennen kaikkea potentiaalisesti muuta, mahdollisuus ja kyky olla muuta, mahdollisuus olla jotain mitä emme vielä ole.

Eskatologinen ajattelu tekee ajan tyhjäksi. Eskatologia, oppi viimeisistä tapahtumista, on usein tulkinnut alun, alkuperän, paratiisimaiseksi tilaksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee loppu, tuho, kuolema ja uusi, ihmeellinen paratiisi. Nykyhetki on tällaisessa ajattelussa vain välivaihe, tyhjä ja merkityksetön odotuksen hetki. Kynnys on antieskatologista ajattelua; se on nyt-hetken tekemistä siirtymäksi, ainoaksi merkitykselliseksi hetkeksi, päätöksen ja tekemisen hetkeksi.

Kriisi on käänteentekevä muutos, vaarallinen taitekohta, ei maailmanloppu. Kynnykselle astuminen merkitsee murrosta, murtumista, rikkomista. Se voi olla väkivaltaista; myös itseen tehdään murtumia. Asenne, jota kynnys vaatii meitä itsessämme kehittämään, on erityinen ja aktiivinen suhde nykyisyyteen, omaan aikaamme. Tähän aktiivisuuteen, asenteeseen, kuuluu pyrkimys tehdä diagnoosia ajastamme, selvittää mitä haluaisimme muuttaa ja mikä voisi muuttua. Aktiivinen suhde nykyisyyteen merkitsee murtumien tekemistä – murtumien jotka tekevät muutoksen mahdolliseksi. Ajattelu voi olla – sen täytyy olla – menemistä kynnykselle, murtuman tekemistä.

Viime vuosien tapahtumat – taloudellinen lama ja siihen liittyvä poliittinen kriisi - halutaan nähdä nämä pelottavina, jopa katastrofaalisina. Niitä ei haluta nähdä mahdollisuuksina nähdä asioita toisin. Kun kriisejä hoidetaan, niin halutaan poistaa niihin liittyvä shokkivaikutus. Ajattelemiselle ei silti mikään ole niin stimuloivaa kuin shokki, järkytys joka tekee mahdottomaksi sanoa mitä pitäisi sanoa.

Kynnykseen voi kompastua. Siksi olemme pakotettuja katsomaan, mihin astumme. Siksi kynnys ei ole paha paikka, vaan tilaisuus oppia, missä olemme.