Mikä tekee elämästä erinomaista?

Eräässä amerikkalaisessa filosofiakahvilassa kysyttiin: ”What makes an excellent life?” Vaikka en käännä kysymystä tarkasti, teen siitä polun, kysyn: Mikä tekee elämästä erinomaista?

Kysymyksen muotoilu on mielenkiintoinen. Niin kuin kaikki kysymykset, se pitää sisällään affirmaatioita. Se myöntää ja väittää, että elämä voi olla erinomaista ja jotkut asiat tekevät siitä sellaisen. Sana ”excellent” on mahdollisesti sattumanvarainen valinta. Onhan se yleinen sana englanninkielisessä maailmassa. Kuitenkin kreikkalaisten filosofien sana arete, erinomaisuus, on erityisen tärkeä filosofian historiassa.

Arete merkitsi hyvettä, mutta tarkalleen ottaen erinomaisuutta. Hyve merkitsi siis erinomaisuutta. Ehkä amerikkalaiset filosofiakahvilan järjestäjät halusivat palata vanhaan ideaan hyveestä ja onnellisuudesta. Kreikkalaiset nimittäin ajattelivat, että onnellisuus on hyveellisyyttä. Paluu Kreikkaan ja paluu vanhoihin ideoihin on mahdotonta ja ainakin epäilyttävää. Me voimme kuitenkin tehdä sanasta arete ja siihen liittyvästä ideasta näkökulman omaan maailmaamme. Me voimme – omista lähtökohdistamme, omassa todellisuudessamme – tehdä kysymyksen, mikä tekee elämästä erinomaista. Erinomainen ei ole meille sama kuin antiikin kreikkalaisille, mutta se voi alkaa merkitä toisenlaisia asioita kuin se yleensä merkitsee esimerkiksi amerikkalaisessa kielenkäytössä.

Meillä on syymme esittää kysymys, sillä moraalifilosofinen ajattelumme on johtanut meidät umpikujaan. Deontologinen velvollisuutta ajatteleva normatiivinen etiikka on nimittäin osoittautunut liian teoreettiseksi. Se johtaa mielettömiin pohdintoihin. Ajatellaan esimerkiksi, että valehteleminen on väärin aina ja kaikissa tilanteissa. Kant asetti itselleen ja lukijoilleen kysymyksen: Entä jos murhamies koputtaa ovellesi ja kysyy ystävääsi, joka piilottelee luonasi?

Paljon vakavampi syy kysyä kysymys erinomaisesta elämästä on se, ettei meillä enää ole moraalia emmekä tiedä, mitä ”hyvä” tai ”erinomainen” merkitsevät. Jos voimme vielä ajatella, että jokin hyve tekisi elämän erinomaiseksi, olisi ehkä kuunneltava amerikkalaista filosofia nimeltään Cornel West. Hän nimittäin ymmärtää rohkeuden olevan erityisen tärkeä hyve. Jos ei ole rohkeutta, ei ole rohkeutta rakastaa. Jos ei ole rohkeutta, ei pysty olemaan oikeudenmukainen.

Pystymmekö esittämään kysymyksen erinomaisuudesta, jos meillä ei ole riittävästi rohkeutta? Nykyisin ajatellaan ja halutaan enemmän turvallisuutta kuin erinomaisuutta. Sana ”erinomainen” on vaativa: se vaatii, ettemme eläisi keskinkertaisesti. Jotta voisimme esittää kysymyksen ja voisimme ottaa vaatimuksen tosissaan, tarvitsemme energiaa. Sitä eivät anna teoreetikot, varsinkaan velvollisuusmoraalia kaikille tarjoavat deontologit. Siksi Cornel Westkin uskoo enemmän muusikkoihin ja taiteilijoihin, bluesiin ja Shakespeareen.

Mikä tekee elämästä erinomaista? Mikä on hyvää? Millaisia hyveitä tarvitsisimme? Mistä löytäisi inspiraatiota? Kuka uskaltaa kysyä itseltään näitä kysymyksiä?