Ei kiveä kiven päälle

Mitä hyväntuulisemmaksi tulen ja mitä enemmän pääsen vauhtiin, sitä enemmän ajattelen, että täytyy ryhtyä tuhotoimiin. Tämä lause pyörii päässäni ja pääni yläpuolella: ”Ei jätetä kiveä kiven päälle.”

Niin monet ideat, käsitteet ja käsitykset, joita pidetään ikuisina, näyttäytyvät ja pistetään näyttäytymään muuttuvina, historiallisina. Tutkimuksen ja työn seurauksena monet länsimaisen ajattelun perusteet, elämäntapamme lähtökohdat, tekemistemme oikeutukset osoittautuvat köyhiksi, jopa tyhjiksi. Ajattelen tällä hetkellä sellaisia sanoja kuin persoona, empatia, sisäisyys... Aiheita, joihin on tartuttava.

Mitä sitten teemme, kun kaikki on tuhottu? Sen näkee sitten. Mitä teemmekin, teemme sen vapaampina ja kevyempinä. Häviämisestä ei kannata olla huolissaan. Vaarallista on se mikä pysyy: muuri, linna, patsas.

Kyse ei tietenkään ole sellaisesta tuhoamisesta kuin sodassa tai hienostuneemmassa, mutta yhtä pahantahtoisessa ja kuolettavassa puheessa, jossa toisesta ihmisestä tehdään esine. Tuho kohdistuu tuhoavaan minussa itsessäni. Jos se herättää minussa jotain, jos jokin herää henkiin, sen seurauksena saatan herättää sen muuallakin, toisissa. Hyväntuulisuus on elämän puolella.

Hyväntuulinen, hilpeäksi ja energiseksi tekevä lause, vaatimus edessä ja takana: ”Ei jätetä kiveä kiven päälle.”