Zombeista ja vampyyreistä

(Philip Burne-Jones: The Vampire 1897)

Zombit ja vampyyrit ovat erilaisia tietyistä yhtäläisyyksistä huolimatta. Molemmat ovat kuolleita, eläviä kuolleita. Zombi voi puremalla muuttaa zombiksi. Myös vampyyri voi tehdä ihmisestä vampyyrin. Olennainen ero on se, että zombi laahustaa, jatkaa kömpelöä kävelyään örähdellen, mutta vampyyri lentää ja viettelee.

Zombeista tehdyt kuvaukset ovat tarkoitushakuisia. Elävät kuolleet esitetään hyvin epäsympaattisina ja niitä ei vain saa tuhota – tappaa uudestaan – vaan niitä pitää tuhota. Kuvaukset on tarkoitettu opiksi. Jotkut ihmisiä muistuttavat eivät ole sitä ja ne ovat uhka. Ne täytyy tappaa. Varsinkin 2008 käynnistyneen taloudellisen kriisin myötä ovat elokuvat ja sarjat zombeista lisääntyneet.

Vampyyri, verenimijä, oli jo ennen Bram Stokerin romaania suuri viettelijä, lumoaja. John Polidor kirjoitti jo 1819 novellin The Vampire, jossa vampyyri on karismaattinen hahmo. Nykyisin he ovat kauniita nuoria miehiä ja naisia, ikuisesti nuoria. Vampyyri kuvataan yhä viehättävämmäksi, sillä hän on aikamme sankari. Vampyyri nauttii erikoisoikeuksista, imee toisen veren tehden tämän ensin heikoksi ja lopulta tekee uhristaankin vampyyrin. Ennen kaikkea vampyyri on kuolematon.

Elävässä elämässä näkee enemmän vampyyrejä kuin zombeja. Todelliset zombit piiloutuvat, tietävät olevansa uhan alla. Vampyyri tietää olevansa aikamme sankari. Molemmissa on silti sama piirre: molemmat haluavat saada sinut samalle tasolle.

Filosofisesti vampyyrit ovat mielenkiintoisia, sillä ne ovat jotakin, joka liikkuu ajassamme. Filosofi, diagnoosin tekijä, filosofi-lääkäri, on tohtori van Helsing. Merkkejä, jälkiä, näiden olentojen olemassaolosta on kaikkialla, myös filosofiaksi ja ajatteluksi naamioituneessa puheessa.

On zombi-ideoita. Ne ovat kuolleita ideoita, jotka jatkavat silti kulkuaan, laahustavat ja örähtelevät kunnes joku tulee ja ampuu ne.  On myös vampyyriajattelua, vamppyyrikäsitteitä. Ne vievät voiman kaikesta elävästä. Eikä valkosipuli auta. Vielä vähemmän krusifiksi. Sivilisaation sairauksia parantavat tarvitsevat uudet aseet. Tämän sanoi jo monsieur Deleuze: ”Ei ole syytä pelkoon eikä toivoon. On vain etsittävä uusia aseita.”