Herkkyyden kehittäminen

Kun ihminen kehittää itseään ja kultivoi itsessään jotain, esimerkiksi jotain hyvettä, hän samalla siirtyy tilasta toiseen: kysymys ja huolenpito vievät toiseen mielentilaan. Ihmiset voivat muokata itseään, veistää itseään, siis kehittää itseään ja tehdessään sitä he saavuttavat – jos onnistuvat – mielenrauhan, onnellisuuden tai harmonian. Stoalaiset ovat hyvä esimerkki tästä. Heidän etiikkansa voi nähdä pyrkimykseksi tietynlaiseen mielentilaan.

Itsensä kehittäminen ei vain vie johonkin mielentilaan tai synnytä jotakin tunnetta; se muokkaa myös tapaa tuntea, tekee toisella tavalla herkäksi. Herkkyys, kyky tuntea, muuttuu. Myös herkkyyttä kehitetään.

Ollaksemme kunnon nietzscheläisiä otetaan nietzscheläinen esimerkki. Joku ajattelija kokee, että totuus ei ole kovin totuudellinen eikä sillä eikä millään ole perustaa. Arvot eivät tunnu arvokkailta, kaikki tuntuu suhteelliselta. Tätä voisi sanoa nihilismiksi. Nihilismi voidaan kokea monella tavalla. Reagoiva tapa on lamaannuttava: kaiken suhteelliseksi kokeva ei uskalla enää haluta. Mietiskelevä ja samalla aktiivisempi ajattelija näkee, ettei ole syytä pelätä. Hän näkee mahdollisuuksia ja hän arvottaa asioita väittämättä  löytäneensä perustaa. Hän ei ole lamaantunut. Hän voi sanoa mitä haluaa ja mitä ei siedä. Kyse on erilaisesta tavasta tuntea totuuden poissaolo, erilaisesta tavasta tuntea perusteettomuus.

Reagoiva nihilisti on eri tavalla herkkä kuin aktiivinen nihilisti. Hän tuntee katkeruutta siitä, että ei ole ehdotonta totuutta. Aktiivinen nihilisti puolestaan kokee sen pikemminkin mahdollisuudeksi luoda omat totuutensa. Toinen kärsii totuuden hauraudesta, toinen näkee siinä mahdollisuuden. Kaikki herkkyys ei ole siis yhtä arvokasta. Herkkyyden kehittämisen tavoite ei ole vain yksinkertaisesti tulla herkemmäksi, vaan eri tavalla herkäksi.

Herkkyys voi olla sitä, että tuntee ja havaitsee jonkun tilanteen sietämättömyyden. Se ei tarkoita, että tietäisi, millainen on parempi maailma. Tuskan ja kärsimyksen voi tuntea, vaikkei tietäisi, millainen on täydellinen maailma. Esimerkiksi ranskalaiset kokivat 1700-luvun lopulla sietämättömäksi despotismin ja halusivat vastata tähän tehden vallankumouksen ja keksien ihmisoikeudet. Kun on  tullut herkäksi sillä tavalla, että kokee jonkin despotismiksi ja sen sietämättömäksi, haluaa muuttaa tilannetta, ryhtyä toimiin. Miten voi tulla eri tavalla herkäksi? Vastaus on yksinkertainen. Kun irtaantuu ajatustottumuksistaan, alkaa nähdä toisin, tuntea toisin. Ajatustottumukset pitävät meidät rauhallisina, tyyntyneinä. Despotismi on jotain, johon olemme tottuneet ja johon tottumuksemme meidät sopeuttavat.

Itsensä kehittäjä käyttää erilaisia tekniikoita, esim. itsetutkiskelua, joogaa tai mietiskelyä. Nämä tekniikat ovat ikään kuin taktiikka suhteessa itseemme ja ne antavat muodon meissä kehittyvälle herkkyydelle. Esimerkiksi jos stoalainen itsensä kehittäjä pyrki luomaan itseensä sellaisen suhteen, jota voisi kuvata itsekunnioitukseksi, sen voi ymmärtää herkkyyden kautta. Itseään kunnioittava stoalainen oli herkkä tietyille asioille, kiinnitti huomiota siihen, mikä vähensi tai vaaransi mahdollisuuden itsensä kunnioittamiseen.

Tätä kautta voisimme hahmotella kuvaa omasta ajastamme. Millaista on meidän herkkyytemme? Millaista on meidän herkkyytemme puute? Usein huomaa, että suhde itseen on psykologisoivaa. Kysymme, mitä ovat tunteemme ja mitä ovat meidän motiivimme. Millä tavalla siis olemme herkkiä? Olemme herkkiä sille, olemmeko me tai muut neuroottisia. Olemme herkkiä sille, millaiseen empaattisuuteen ihmiset kykenevät. Tämä on niin sanotusti tieteellistä herkkyyttä: me olemme herkkiä sille miten asiat ovat. Kyseessä ei ole eettinen herkkyys, sillä emme kysy, mikä olisi mahdollista. Itsensä kehittäminen ja oman herkyytensä kehittäminen ei ole sen kysymistä, kuka on. Itsensä harjoittaja kysyy: Mitä voisin itsestäni tehdä?

Emme siis kehitä herkkyyttämme, koska kysymys, joka meitä piinaa, ei ole itsensä kehittäjän kysymys. Ja silti... Merkkejä muustakin on nähtävissä.