Ystävyyden luonteesta, merkityksestä ja arvosta

Ystävyys on suhde, ihmisten välinen yhteys, joka on säilyttänyt avoimuutta, monimuotoisuutta, määrittelemättömyyttä. Ystävyydessä on jotain ei koodattua, etukäteen sovittua. Sanoisin, että ystävyydessä on muodottomuutta.

Tämä johtuu todennäköisesti siitä, ettei sillä ole enää samanlaista merkitystä ja arvoa kuin antiikin maailmassa tai vielä renessanssin aikana. Perhe ja parisuhde ovat olleet suuremman huolen ja mielenkiinnon kohteena. Huomioimaton, siksi muodoton ystävyys sisältää mahdollisuuden. Muodottomuutensa ja säännöttömyytensä ansiosta on mahdotonta määritellä mitä se on ja on siksi hyödytöntä etsiä ystävyyden olemusta. Sitä voi pitää ei-annettuna ja pysymättömänä. Voimme kysyä, mitä ystävyys voisi olla? Meidän ei tarvitse enää ajatella niin kuin Aristoteles, puhua täydellisestä ystävyydestä, rakkaudesta ja kunnioituksesta kahden viisaan välillä.

Ystävyys ei ole triviaalia, pelkästään yksityistä; se on laajemman piirin luomista, menemistä ulos, irtaantumista pelkistä perheen ja klaanin siteistä. Sellaisena sitä pohdittiin, arvioitiin ja arvostettiin Kreikassa. Kreikkalaiset suhtautuivat varsin torjuvasti Kreikan ulkopuolelta tuleviin asioihin, siihen mikä on barbaarista, vierasta. Mutta ystävyys toimi eräänlaisena henkireikänä, tienä ulos klaanista.  

Ystävyys on monimuotoinen, mutta myös muodoton siinä mielessä, että muoto, jonka suhde saa, ei ole kivettynyt ja jäykistynyt. Dialogin edetessä voi suhde muuttua, saada erilaisen suunnan.

Muodottomuus on sana, jolla on varmaankin lähinnä kielteisiä konnotaatioita. Käytän sitä silti ilmaistakseni jotain myönteistä. Ystävyydessä on muodottomuutta, ja muodottomuus pelastaa meidät: kaikki ei ole rutiinia, rituaalia ja kaavaa. Ystävyys on muodotonta, koska uusi, liian uusi, näyttää muodottomalta.

Nykyaikaisen ystävyyden muodottomuus, sen epämääräisyys, eräänlainen arvottomuus ja toisaalta siihen kohdistuvat uudet odotukset, ystävyyden uusi etsiminen tekevät tarpeelliseksi aiheen ajattelemisen, jopa kysymyksen todellisesta ystävyydestä.

Jotkut ystäväni ovat olleet vaativia. He ovat vaatineet minua tekemään sitä mitä haluan, käyttämään vapauttani. Nämä vaativat ystäväni ovat panneet minut ajattelemaan sitä, miten ystävyyteen kuuluu parhaimmillaan sekä kannustaminen että haastaminen. Ystävät eivät aina ole vain miellyttävää seuraa. He tekevät minusta paremman ihmisen, panevat minut työskentelemään itseni kanssa.

Ystävyydellä on muodottoman muotonsa, säännöttömyytensä, vapaan luonteensa ja haastavuutensa takia omat rajansa ylittävä vaikutus. Ystävyys heijastaa voimansa suhteen ulkopuolelle. Jos harjoittaa kannustamista ja haastamista ystävyyssuhteessa ja antaa haastaa itsensä, tämä vaikuttaa kaikissa tekemisissä ja tilanteissa. Ihminen on valmistautuneempi.

Minun ei tarvitse tietää, mitä ystävyys on, mikä sen paras määritelmä olisi. Enemmän haluan selvittää, miten olisin ystävyyden arvoinen. Kysymykseni on tämä: Mitä minun pitää tehdä ollakseni ystävyyden arvoinen? Eli mitä minun pitää tehdä ollakseni vapaa ja kunnioittaakseni toisen vapautta?