(Jan Patočka)
Jan Patočkalla (1907-1977) on lyhyt, mielenkiintoinen
teksti tai puhe Spirituaalinen ihminen ja
intellektuelli, jossa filosofi pohtii ”spirituaalisen ihmisen tilannetta
maailmassa”, myös nykyisessä maailmassa. Patočka on täysin tietoinen sanan
”spirituaalinen” huonosta, epäilyttävästä kaiusta, mutta hän päättää käyttää
sitä paremman puutteessa. Hän puhuu spirituaalisesta ihmisestä erottaen hänet
kulturaalisesta toimijasta, kirjailijasta tai opettajasta; häntä ei voi määritellä
tällaisen ulkoisen asian kautta. Hän voi olla opettaja tai kirjailija, mutta
spirituaaliseksi hänet tekee jokin muu.
Patočkan lähtökohta on Hegelin väite, että filosofia on
maailma ylösalaisin. Filosofi on joku, jolle maailma ei ole itsestään selvä.
Elämme maailmassa, joka sanoo meille koko ajan jotain, ja me vastaamme
reaktioillamme ja toiminnallamme maailmalle. Kohtaamme negatiivisia asioita,
kielteisyyttä, näemme miten ihmiset pettävät sen mihin he uskoivat. Jos
kohtaamme koko ajan negatiivisia asioita, näemme kaikkialla, kaiken takana
negatiivisuuden, maailma ei enää sano mitään; se ei enää kutsu toimimaan,
tekemään – se johtaa meidät tyhjyyteen. Tässä Patočka lausuu
mielenkiintoisimmat sanansa: ”Näin ei voi elää. Ja kuitenkin juuri tässä on spirituaalisen
elämän alku.”
Kun Patočka puhuu negatiivisesta, hän viittaa epäsuorasti
saksalaismiehitykseen vuonna 1938 ja Neuvostoliiton miehitykseen vuonna 1968.
Spirituaalinen asenne, josta filosofi puhuu, ei ole siis yhteydessä johonkin
yleiseen pahaan tai siihen että voi sattua pahasti, vaan aikalaisten
kokemuksiin, siihen mitä ihmisten ympärillä tapahtuu.
Patočka viittaa Sokrateehen, joka keskusteli ihmisten
kanssa, koetteli heitä, tutki ovatko he todellisuudessa sitä mitä he sanovat
olevansa. Sokrates, esimerkki spirituaalisesta ihmisestä, joka ei koskaan
kadottanut silmistään negatiivista, ristiriitaista maailmassa ja ihmisissä.
Tavallisesti ihmiset yrittävät unohtaa negatiivisen, mutta spirituaalinen
ihminen asettuu altiiksi sille; hän elää ollen avoimena sille, paljaana,
paljastettuna.
Tämä oleminen alttiina negatiiviselle, elämän projektin
kehittäminen negatiivisesta lähtien, merkitsee Patočkalle ”täydellisen uutta elämää”. Ihminen yrittää
usein etsiä turvaa, turvallisuutta, perustaa elämänsä kestävälle pohjalle,
mutta Patočkalle spirituaalinen merkitsee asennetta, joka lähtee liikkeelle
negatiivisesta ja problematisoi sitä kautta jokapäiväisen elämämme ja luo
uudenlaisia elämänmahdollisuuksia tätä kautta avautuneesta maailmasta.
Lyhyydestään huolimatta tässä tekstissä on useita ulottuvuuksia
ja puolia, jotka on syytä nostaa esiin. Spirituaalisuus lähtee negatiivisesta;
se käynnistyy altistuessa negativiiselle. Tämä merkitsee siis, että henkisyyttä
ei voi määritellä ulkoisen asian, esim. sen kautta mitä ihminen tekee, opettaa
tai kirjoittaa; kyse on asenteesta.
Eläminen alttiina, negatiiviselle valmis asenne,
merkitsee selvää erottautumista tavanomaisesta elämästä; kyse on uudesta
elämästä, täysin toisenlaisesta. Filosofia on maailma ylösalaisin.
Lopulta myös tämä on otettava esiin: henkisyys,
tavanomaisesta poikkeava asenne, on altistumista – sitä ettei unohda, väistä,
pakene – mutta myös katseen kohdistamista omaan maailmaansa, yhteiskuntaan,
jokapäiväiseen elämään. Tämä katse on problematisoiva. Patočkan henkinen ihminen ei siis todellakaan
leijaile korkeuksissa; hän on maan päällä, vaikka se missä hän seisoo, ei
olekaan liikkumaton alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti