Margaret Thatcher sanoi vuonna 1981, kaksi vuotta
vaalivoittonsa jälkeen (Ronald Buttille antamassaan haastattelussa): ”Economics are the method: the object is to
change the soul.” (Talous on metodi: päämäärä on muuttaa sielu.) Käännän
tässä sanan economics taloudeksi; se
merkitsee kansantaloutta, tuskin taloustiedettä kontekstissa, joka tulee
alempana selvemmäksi.
Tämä on mielenkiintoinen, oudosti marxilaisia ajatuksia
parodioiva, mutta erisuuntainen väite. Marx ajatteli, että talous on
eräänlainen materiaalinen perusta, pohjarakenne, joka määrittää mitä
ylärakenteissa, esimerkiksi ideoissa ja ideologioissa tapahtuu. Thatcher ei
kuitenkaan sano, että talous vaikuttaa automaattisesti määrittäen Marxin
hahmottamia ylärakenteita jonkun salaperäisen dialektiikan kautta; hän sanoo,
että kansantalous (economics)
vaikuttaa – tai että se voidaan pistää vaikuttamaan, sillä sitä voidaan käyttää
menetelmänä. Erityisen mielenkiintoiseksi lausahduksen tekee se, että
päämääräksi otetaan sielun muuttaminen.
Miksi puhutaan sielusta, miksi se tahdotaan muuttaa? Miten talous voi muuttaa
sielun?
Thatcher selittää haastattelussa nykyisin paljon
yleisempiä uusliberalistien näkemyksiä, puhuu niin kuin poliitikot puhuvat:
selittää mitä pitää tehdä ja mitä ihmisten pitää oppia. Kohta, missä hän puhuu
kansantaloudesta ja sielusta, on lopussa, kun hän toteaa, että viimeisten
kolmenkymmenen vuoden aikainen politiikka on häntä ärsyttänyt, koska sen suunta
oli aina kollektivistinen yhteiskunta (collectivist
society); ihmiset olivat hänen mukaansa unohtaneet jotakin, jota hän
nimittää ilmaisulla personal society.
Ihmiset kysyvät: ”Onko minulla väliä?” Thatcher vastaa:
”Kyllä.” Tästä hänen vastauksestaan seuraa, että hän ei vain yksinkertaisesti
viitoita talouspolitiikkaa tai sano julki näkemystään siitä, vaan pyrkii
muuttamaan reittiä (hän käyttää sanaa approach,
joka voi tässä merkitä myös asennetta, lähestymistä). Thatcher selittää, että
talouden, kansantalouden, muuttaminen on tämän tuloreitin, asenteen,
muuttamista. Kun tavoitellaan tällaista muutosta, tavoitellaan kansakunnan
sydäntä ja sielua (you really are after
the heart and soul). Tässä
M. T. julistaa: “Economics are the
method; the object is to change the heart and soul.”
Lausahduksen konteksti – kollektivismin vastaisuus –
tekee ajatuksen hiukan selvemmäksi. Tietty papillisuus, pastoriaalisuus, tuntuu
silti vielä yllättävältä; halutaan vaikuttaa siihen miten ihmiset tuntevat,
miten he asennoituvat. Eikö tällainen pastoriaalisuus ole vierasta
liberalismille, jonka yksi pääperiaatteita on aina ollut, että hallitaan
liikaa: valtion ei tulisi puuttua. Pastori, joka on aina kiinnostunut
seurakuntalaisten sieluista, on moderneina aikoina ollut valtiollisessa
ajattelussa vaikuttanut figuuri ennen kaikkea silloin, kun halutaan kiinnittää
huomiota ihmisten asenteisiin, ajatuksiin, hyvinvointiin. Luulisi, että
liberalistia kiinnostavat vain markkinat, eivät sielut.
Uusliberalismin yksi piirre on, että siinä henkinen on pääomaa; taloudellinen
ajattelu levittäytyy uusille alueille. Chicagon koulukunnan kirjoituksissa
taloudelliselta toimijalta, yksilöltä, edellytetään erityistä suhdetta itseensä
ja elämäänsä: hän tekee koko elämästään yrityksen: hän soveltaa kaikessa, koko
ajan, panostuksen ja riskin käsitteitä, laskee mitä voittaa tai häviää. Tässä
näkyy, miten talous (economics) voi
vaikuttaa sieluun. Ihminen ei vain sopeudu joihinkin olosuhteisiin tai yritä
niitä muuttaa, ota huomioon joitakin taloudellisia ehtoja. Hän soveltaa
itseensä taloudellisen ajattelun termejä.
Onnistuiko Thatcher? Mikä on hänen perintönsä? Tästä on
kirjoitettu paljon. Tietenkin jätti paljon työttömyyttä. Oli enemmän köyhiä ja jäi
uusi ajattelu, jonka mukaan köyhyyttä ei tarvitse vähentää. Jotkut väittävät,
ettei talouspoliittinen ajattelu toiminut, vaan lisäsi ongelmia. Mutta toiset,
yhtä kriittiset, ovat huomauttaneet, että Thatcher onnistui jossakin muussa:
köyhät tuntevat toisella tavalla. He
eivät vain tunne olevansa syyllisiä köyhyyteensä, vaan osa heistä ei enää
ymmärrä olevansa köyhiä. Ihmiset eivät enää tunne olevansa työväenluokkaa.
Kaikki ovat keskiluokkaa, vaikka mitattavien asioiden (tulotason) valossa
katsottuna näin ei olisi.
Jos pastori, paimen, yrittää huolehtia laumasta,
thatcherismi ei ole pastoriaalisuutta. Se pyrkii hajottamaan lauman. Se on
sisällyttänyt yhden keskeisen asian pastoraalisuudesta: kiinnostuksen yksilöön
ja sieluun. Yksilö ei silti ole ajateltu, haluttu, atomina. Thatcherismi ei
atomisoi yhteisöä; yksilö vain kiinnittyy eri kokonaisuuteen, mieluiten
yritykseen. Lampaat katsovat toisiaan halveksien ja vihaten.
Kun ajattelu haluaa tehdä diagnoosia omasta ajastaan, se
etenee kylmässä, harmaassa paikassa, Margaret Thatcherin varjossa. Jos filosofi
tahtoo olla tässä maailmassa lääkäri-filosofi, hänenkin on kiinnitettävä
huomiota sieluun, siihen mitä sielussa tapahtui, miten ihmiset oppivat
tuntemaan toisella tavalla. Jos joku tahtoo tehdä vastarintaa, ajatella ja
tuntea toisin, hänen on aloitettava itsestään, suhteesta itseensä. Ehkä hänen
pitää oppia tuntemaan itsensä. Se edellyttää, että hän kysyy kysymyksiä, jotka
koskevat taloudellisen ajattelun termejä. Mitä on ”oma etu?” Mitä on
”kilpailu”?
Downing Street 10, Lontoo, kesä 1987. Margaret Thatcher
vilkuttaa virka-autostaan joukolle suomalaisia nuoria. Yksi ei vilkuta
takaisin. Hän ajattelee, ettei se ole millään tavalla hänen oman etunsa
mukaista: on säilytettävä jokin itsekunnioitus.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti