Kun avaan jonkun filosofisen
kirjan, minulla on usein tunne, ettei sillä ole mitään tekemistä kanssani. En
edes vaivaudu kysymään ja tutkimaan, onko käsitellyt kysymykset
pseudo-ongelmia. Ajattelen vain: Ne eivät ole minun ongelmiani. Kun joku
nimittää minua filosofiksi, minulla on hämmentynyt olo. Nimitys tuntuu
ansaitsemattomalta arvonimeltä ja myös jonkinlaiselta loukkaukselta.
Jos filosofiksi nimitetään
ihmistä, joka on väitellyt alalta tohtoriksi, en ole filosofi. Jos nimityksen
ansaitsee joku muu suuruus, ajattelija joka on liikauttanut jotain maailmassa,
katson painivani eri sarjassa. Jotta voisi sanoa itseään filosofiksi, pitäisi
varmaan tietää sitä ennen mitä filosofia on. Jos se on käsitteiden luomista
(G.Deleuze), niin olen luonut aika vähän käsitteitä. Yritin luoda, melkein
esimerkin omaisesti, yhden käsitteen: pinnallinen omistaminen. Lopulta se sai
hyvin vähän vastakaikua ja se todellakin tuntuu toimimattomalta, hyödyttömältä
tässä maailmassa, josta pitäisi selkoa tehdä. Jos filosofia on elämäntapa,
valinta, jotain sellaista kuin se muun muassa Hadot´n mukaan oli antiikin
maailmassa, niin en voi kehua itseäni filosofiksi: minua taitaa määritellä
enemmän se, että ajan Mercedes Benz –merkkisellä autolla kuin ajattelu tai
mielen tyyneys.
Monet 1900-luvun suuret
filosofit – Heidegger, Arendt, Foucault – ovat kieltäneet olevansa filosofeja.
Vaikka esimerkiksi Arendt tunnusti, kaikesta huolimatta, että Heidegger on
aikamme suurimpia filosofeja. Fernando Savater on kieltänyt olevansa filosofi,
sillä hän sanoo olevansa vain filosofian professori. Miten minä voisin siis
nimittää itseäni filosofiksi, hyväksyä nimikkeen?
Hiljaa, kaikessa
hiljaisuudessa, olen alkanut ajatella, että jos filosofialla on jotain
merkitystä, se liittyy johonkin hyvin yksinkertaiseen, mutta vaikeasti harjoitettavaan
asiaan: tarkkanäköisyyteen. Se on muutakin kuin että näkee selvästi;
tarkkanäköisyys merkitsee sitä, että kykenee erottamaan, erottelemaan; se on
erottamiskykyä. Jos ajattelen, että filosofian merkitys on tarkkanäköisyyden
kehittymisessä, se ei tarkoita, että ajattelisin filosofian harjoittamisen
olevan kontemplaatiota, katselemista. En ajattele, että filosofi on joku, joka
kykenee erottamaan hyvän pahasta. Tarkkanäköisyys merkitsee filosofiassa sen
muuttumista elämäksi. Filosofin elämä: huomiokyvyn elämää, joka kykenee
koettelemaan, testaamaan, erottamaan.
Huomiokyvyn muuttuminen
elämäntavaksi ei näy ja kuulu niinkään siinä, että ihminen istuisi kallion
laella katselemassa eikä se ilmene puhumisessa, siinä tosiasiassa että puhuu
niin sanotusti filosofisia. Se ilmenee ennen kaikkea kuuntelemisessa, tahdossa
kuunnella. Miksi en ole filosofi? Se että puhun filosofisia, ei vielä todista,
että olisin filosofi. Se ei vielä todista, että tahtoisin filosofiaa,
suostuisin ajattelemaan. Jos ajattelen, että filosofia on huomiokyvyn,
tarkkanäköisyyden, muuttumista elämäntavaksi, kysymys muuttuu. Kysymykseni on:
Miksi en ole filosofi? Nyt se ei merkitse vain sitä, miksei nimitys sovi
minulle käsitteellisistä, sosiaalisista tai psykologisista syistä. Nyt se merkitsee
sitä, että etsin esteitä, omia esteitäni, omia rajoituksiani, syytä siihen
etten kykene olemaan filosofi. Kun kysymys muuttuu tällaiseksi, olen kai jo
ottanut ensimmäisen askeleen, liikahtanut kohti filosofiaa.
Kautta aikojen ollaan
ajateltu, että filosofia vaatii harjaantumista. Se ei vaadi vain
opintopisteitä; se vaatii, että todella lukee valtavan määrän kirjoja, omaksuu
käsitteitä, oppii käyttämään niitä, kykenee perustelemaan johdonmukaisesti jne.
Tämän seurauksena filosofiasta on tullut hyvin harvojen laji. Se ole vain
elitistinen laji; se on oma maailmansa. Monet, joskus ihan hyvästä syystä,
pitävät lajia turhana, samalla tavalla kuin golfia harrastamattomat pitävät
golfia turhana ja turhan kalliina. Voi silti katsoa toisin, toisesta kulmasta.
Lähes kaikki filosofoivat, ainakin joskus. Voisi jopa sanoa, että kaikki ovat
filosofeja tai ainakin, että kaikki syntyvät filosofeiksi. Filosofia ei kuulu
vain asiantuntijoille, tohtoreille. Siksi on olemassa filosofiakahvia. Se
maksaa vain viisi euroa kerta.
Jos filosofia kuuluu
kaikille, se ei kuulu kenellekään. Joku voi tulla ja sanoa: ”Olen filosofi.”
Mutta silloin ainakin minussa herää pieni epäilys, toisin sanoen filosofi.
Harjoittakaamme havaintokykyämme, kysykäämme, miten filosofin erottaa toisesta,
joka ei ole filosofi. Missään tapauksessa eroa ei voi tehdä älyn tai
oppineisuuden määrän mittaamisella. Pitäisi osata nähdä tahdon suunta,
innostuksen määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti