(Tämä on julkaistu melkein kokonaan aikaisemminkin, tulee aiheeksi vasta nyt. Aiheena Torre del Marissa 21.9.)
1. Musta peili
1900-luvun alkupuolella oli
taiteilijoita ja ajattelijoita, jotka varoittivat teknologiasta. Huudettiin
sitä, että ihmisen elämä mekanisoituu. Joku kuvitteli ja nimesi sellaisen
kauhistuttavan hahmon kuin robotti. Puhuttiin ajattelun muuttumisesta
pelkästään kalkyloivaksi. Tekniikan ja teknologian kehityksessä aavistettiin
ihmisen vallanhimo, halu tulla kaiken herraksi. Naiivia tai ei, tässä kaikessa
on jotain huomionarvoista, sillä me tiedämme, mihin ollaan tultu ja tiedämme
teknologian olevan merkityksellinen osa maailmaamme myös tulevaisuudessa.
Robotti on totta.
Kukaan ei halua kiistää
teknologian vaikutusta ja vaikuttavuutta, varsinkaan alan ihmiset. Toisaalta
teknisten saavutusten herättämä euforia muistuttaa ihmisen naurettavuudesta:
ihan kuin ihminen olisi valloittanut avaruuden, kun on onnistuttu pääsemään
kuuhun tai jollekin läheiselle planeetalle. Perusideologia – perustelu,
oikeutus ja myyntipuhe - on sellainen, että teknologia helpottaa elämää. Kaikki
tiedämme silti, että se synnyttää muutakin; se synnyttää uuden elämänmuodon.
Tekniikka on läsnä kaikessa. Voi olla, ettei se ole robotisoinut minua, mutta
se on aina minun ja asioiden, minun ja muiden ihmisten välissä, modifioi
suhdetta maailmaan.
Yksinkertainen esimerkki:
valokuvakamera. Katja Ketun Kätilö-romaani keskeisen hahmossa, SS-upseeri
Johannissa, on olennaista, että hän on valokuvaaja. Johann itse kertoo: ”Tahdon
kameran taakse, tahdon pois tästä läsnäolosta. Minä kestän maailman silloin kun
se on ylösalaisin kameran okulaarissa.” Mielenkiintoista on, että Villisilmää,
todellista rakkauttaan, hän ei halua kuvata.
Ihmisten välissä voi olla
jokin muukin tekniikan saavutus, jokin vaatimattomampi tuote, esimerkiksi
pöytä. Pöytää ja muita huonekaluja käytetään koko ajan strategisesti suhteessa
alamaisiin tai alaisiin, ei pelkästään pitämään sen päällä papereita tai PC:tä.
Black Mirror – Musta peili –
on brittiläinen televisiosarja (Channel 4), jonka ensimmäinen tuotantokausi
alkoi joulukuussa 2011. Sarjan jaksot ovat erillisiä episodeja, jotka
käsittelevät teknologiaa, sen vaikutusta siihen, miten ihmiset rakentavat
suhteita toisiinsa. Voisi sanoa, että sarjaa leimaa teknoparanoia. Näkemäni jaksot
(olen nähnyt vain kolme ensimmäistä jaksoa) nostavat esiin kysymyksiä ja
mielenkiintoisella tavalla. Sarjan luojan, Charlie Brookerin, sanoin: ”Jos
teknologia on huume – ja se tuntuu huumeelta – niin mitkä ovat
sivuvaikutukset?”
Toinen jakso – 15 Million
Merits – sijoittuu oudon tutulta ja silti painajaismaiselta vaikuttavaan
tulevaisuuteen. Joukko miehiä ja naisia osallistuu eräänlaiseen reality show
–ohjelmaan tai keräävät pisteitä päästäkseen sinne. He keräävät niitä ajamalla
kuntopyörää. Ajaessaan ja asuessaan kapselihuoneissaan heidän täytyy koko ajan
katsoa mainoksia. Niitä ei voi keskeyttää menettämättä pisteitä. Jaksossa on
monia satiirisia oivalluksia: kaikki haluavat olla kuuluisia, hinnalla millä
hyvänsä. Kaikki on pisteiden keruuta ja televisiolähetyksen keskeyttäminen
maksaa. Jopa kapinasta ja protestista tulee lopulta vain show,
televisio-ohjelma.
Ehkä vieläkin
arkipäiväisempi on kolmannen jakson – The Entire History of You – lähtökohta.
Jakson henkilöillä on kehossaan chip, mikrosiru, joka mahdollistaa
kaiken nähdyn taltioimisen ja uudellenkatsomisen. Episodi tutkii tämän
teknologian vaikutusta ihmissuhteisiin. Ihmiset vaativat toisiaan näyttämään,
mitä toinen on elänyt ja kokenut. He myös käyttävät aikaisempia, parempia,
kokemuksia lisämausteena, artefaktisena elementtinä tehdessään tai kokiessaan
jotain – esimerkiksi rakastellessaan.
Molemmissa näissä
esimerkeissä mielenkiintoista on se, että ne eivät ole utopistisia, vaikkei
meillä ole aivan samanlaista teknologiaa. Haluamme tuollaista teknologiaa. Me
jo käytämme olemassaolevaa samantapaisesti. Taltioimme koko ajan elämäämme,
kuvaamme kaikkea, koko ajan ja välitämme näitä taltiointeja muille ihmisille
monenlaisista syistä ja monenlaisiin vaikutuksiin pyrkien. Me olemme sarjan
maailmasta vain kymmenen minuutin päässä niin kuin tekijät ovat sanoneet.
Joskus on hyvä katsoa
mustaan peiliin ja katsoa, millaisena se näyttää maailmamme ja meidät itsemme.
Tässä tapauksessa – ironisesti – peili näytetään meille televisiosta. Ironisuus
ei silti poista sitä, että on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia, miten
teknologia vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin.
2. Laiminlyödyt tekniikat
Tekniikka merkitsee taitoa.
Usein sana samastetaan koneisiin tai laitteisiin, mutta tällainen assosiaatio
kadottaa näkyvistä jotain olennaista. Sanaa teknologia käytetään hiukan
epämääräisesti, jopa monimielisesti. Joskus sitä käytetään tekniikan
synonyyminä ja joskus sanalla tahdotaan ilmaista, että kyse on kehittyneemmästä
tekniikasta. Selkeimmillään sanalla teknologia tarkoitetaan erilaisten
tekniikoiden kokonaisuutta.
On monenlaisia tekniikoita,
monenlaisia toisistaan erotettavissa olevia tekniikoiden lajeja. On esimerkiksi
tuotannollista tekniikkaa, jonka avulla tuotamme, kehitämme asioita tai
käsittelemme asioita tai materiaaleja. On myös – esimerkiksi – dominoimisen
tekniikoita. Laitteita tai välineitä, joita näissä tekniikoissa käytetään, ei
pitäisi samastaa tekniikkaan; ne ovat sananmukaisesti vain välineitä, ei
tekniikka tai tekniikoiden kokonaisuus. Esimerkiksi jotain laitetta käytetään
metallinjalostuksessa, mutta se ei tietenkään ole sama asia kuin
metallinjalostusteknologia. Käsiraudat ovat väline, ei sama asia kuin
dominoinnin tekniikka ja taito hallita tai kontrolloida.
Voitaisiin puhua myös
sellaisesta tekniikan lajista, jonka tarkoitus ei ole käsitellä jotain
materiaalia, kehittää tai tuottaa mitään tai jonka tarkoitus ei ole
kontrolloida joitakin ihmisiä, vaan tekniikan käyttäjä pyrkii vaikuttamaan
itseensä. Jotkut historioitsijat, filosofit ja ajattelijat ovat kiinnittäneet
näihin tekniikoihin huomiota viimeisten vuosikymmenien aikana. Voitaisiin puhua
”minätekniikoista”, vaikka sana on kömpelö ja joissakin tapauksissa hyvin
harhaanjohtava.
On väitetty, että nämä
”minätekniikat” ovat jotain unohdettua tai jopa kadonnutta; annetaan
vaikutelma, että niitä oli ennen olemassa eikä enää ole. Epäilemättä niihin
kiinnitetään vähemmän huomiota kuin niin sanottuun huipputeknologiaan. Silti
niitä on ja niitä käytetään ja niille on suuri tilaus. Kiinasta on saatu tai
chi, Intiasta jooga jne. Vanhastaan länsimaissa on ollut erilaisia meditaation
ja itsetutkiskelun muotoja, joista osaa käytetään vieläkin tai joiden jälkiä on
nähtävissä nykyaikaissakin tavoissa vaikuttaa itseensä.
”Minätekniikat” eivät ole
kadonneet; ne ovat lisääntyneet. Mutta ne ovat sillä tavalla laiminlyötyjä,
että niiden historiasta on kirjoitettu vähemmän kuin muista tekniikoista. Ne
eivät ole arvioinnin kohteena – niitä saatetaan harjoittaa, mutta niitä ei
ajatella. Myös muut tekniikat ovat tietyllä tavalla laiminlyötyjä; niitä
kehitetään, mutta niiden yhteyksiä muihin tekniikan lajeihin ei ajatella eikä
varsinkaan kyseenalaisteta. Erilaiset tekniikan lajit ovat suhteessa toisiinsa,
joskus ne tarvitsevat toisiaan. Tuotannollinen tekniikka saattaa tarvita kontrollitekniikkaa.
Tuotantolinja on ollut varsinkin sen primitiivisissä muodoissa yksi esimerkki
kuritekniikan soveltamisesta.
Nykyaikainen työelämä vaatii
usein sitä, että työntekijä omaksuu tietynlaisen asenteen – esimerkiksi
joustavan tai sitten positiivisen. Siksi työntekijän ohjaaja, hänen
”hallitsijansa” pyrkii itse asiassa siihen, että hän käyttäisi tietynlaisia
minätekniikoita itseensä. Ja niin edelleen. Esimerkkejä ja aiheita voisi löytää
monia. Huomautukseni on vain tämä: Tekniikat ovat usein laiminlyötyjä, niiden
välisiä suhteita ei tutkita, niitä ei ajatella.
3.Ehdotus
Vaikka on syytä katsoa ja
arvioida, millaista tekniikkaa kehitetään ja millaisiin tarkoituksiin,
ehdotukseni on jotain muuta kuin teknofobian ruokkimista, sen jatkamista
uudessa muodossa (se ei tietenkään ole myöskään sokeaa teknofiliaa).
Ehdotukseni on ”metodologinen”: tehdään tekniikoista perspektiivi. Monesti esimerkiksi yhteiskunnallista elämää kuvataan
ja siitä kerrotaan ideologioiden kautta, niiden näkökulmasta. Tai puhuttaessa
jostain tietämyksen – tai tekniikan – lajista, puhutaan sisällöistä, dogmasta.
Kuitenkin esimerkiksi lääketiede (tekniikka tai tekniikkojen kokonaisuus) on
käytäntönä muutakin kuin se sisältö, jonka opiskelija sisäistää (hyvin tai
huonosti) lääketieteellisessä tiedekunnassa. Voi olla, ettei opiskelija tai
lääkäri – vaikka kuinka tietävä ja oppinut – tiedä kaikkea omasta alastaan,
siitä mitä se käytännössä on. Tekniikat voisivat olla lähtökohta, näkökulma ja
sen pitäisi kiinnittää huomiota ennen kaikkea strategiaan, ei esimerkiksi
uusiin tekniikoihin sinänsä.
Lääketiede voi olla hämäävä
esimerkki, koska se sinänsä on tekniikoiden kokonaisuus, niiden käyttöä.
Keksitään muita esimerkkejä, jos haluatte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti