Terrorismi - Nuoriso ilman valoa

(Paulino Pallás tekee attentaatin 1892)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.
1.Termin ongelma.

Ensinnäkin lähtökohdan tekninen, termiin liittyvä ongelma. On vaikea puhua terrorismista, koska sanaa käytetään propagandistisesti. Yksi sanoo terrorismi, toinen sanoo vapautusliike tai muuta vastaavaa.

Monet teot, toiminnat ja käytännöt, joihin ihmisiä on totutettu 1900-luvulla, saattaisivat olla luokiteltaviksi terrorismiksi, jos jotkut kansakunnat olisivat esimerkiksi ottaneet tosissaan kansainvälisen ilmailualan sopimuksen vuodelta 1923 , joka tehtiin Haagissa. Tämä koodisto kielsi ilmapommituksen tarkoituksena herättää kauhua väestössä. Tämä on syy miksi jotkut pitivät Guernican pommitusta Baskimaassa vuonna -36 terrorismina. Mutta hyvin monet pommitukset, tottakai myös Hiroshima ja Nagasaki, olisivat tällaisten kriteerien mukaan terrorismia.

Termiä tulee ranskan sanasta Terror, jota alettiin käyttämään Ranskan vallankumouksen jälkeen, 1700-luvun lopussa, kun Roberpierren johdolla jakobaanihallitus ryhtyi teloittamaan opposition edustajia. Kyse oli kauhun, pelon levittämisestä, vaikuttamisesta väkivallan ja väkivallan uhan avulla. Eli termi – ironista ehkä – tarkoitti valtionterrorismia ja nimenomaan kokonaisiin väestönosiin tai kansalaisiin kohdistunutta toimintaa, heidän ohjaamistaan.

En oleta mitään valmista, lopullista totuutta terrorismista; sanon terrorismiksi sitä mitä yleensä sanotaan terrorismiksi. Poistan ideologiset oletukset. Eli en sano esimerkiksi, että ”terrorismi on jonkun ryhmän toimintaa yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi”, koska tämä merkitsisi, että valtionterrorismi ei olisi terrorismia.

Jotkut toimintamuodot, esimerkiksi pommin räjäyttäminen julkisella paikalla – tyypillisesti joidenkin niin sanottujen terroristiryhmien toimintapoja – ei välttämättä ole terrorismia. Koska on myös yksittäisten ihmisten ei-poliittisia massamurhahankkeita. Esim. vuonna 1966 Austinissa, Teksasissa, ampui Charles Whitman ihmisiä yliopiston kellotornista, tappoi 15, 32 loukkaantui. Myöhemmin selvisi, että miehellä oli aivokasvain. Eli terrorismiin liittyy kuitenkin jokin poliittinen ulottuvuus; se ei määritelmällisesti voi olla mieleltään järkkyneen toimintaa. Ja tämä ei tietenkään sisällä mitään oletusta siitä, että jonkun terroristijärjestön jäsenen pitäisi olla tasapainoinen, mieleltään terve. Sitä voi epäillä heidän niin kuin kaikkien meidän tapauksessa, mutta se ei ole toiminnan ja teon syy tai motiivi.

Terrorismi on siis lähtökohdassani väkivaltaa tai sen uhkaa käyttävää, pelon ja kauhun kautta vaikuttamaan pyrkivää, toimintaa; poliittista toimintaa, poliittista väkivaltaa, myös silloin, kun mukana on vaikuttamassa uskonto tai vielä tarkemmin tulkinnat uskonnosta. Kun väkivalta on ”uskonnollista”, se on silloinkin poliittista.

 2.Terrorismi modernin maailman henkenä

Jo antiikin maailmassa oli idea tyranninmurhasta, toisin sanoen murhasta keinona vaikuttaa. Tämä idea sai uudella ajalla, jo oikeastaan 1500-luvulla, uutta tulta: kirjoitettiin ja puhuttiin oikeudesta kapinaan, vastarintaan. Voidaan ottaa espanjalainen esimerkki: Juan de Marina (1536-1624), jesuiitta, teologi ja historioitsija, joka ajatteli, että kuninkaan tulee noudattaa lakia: ei saa olla tyranni, mielivaltainen. Samoin kuin Tuomas Akvinolainen hän oikeuttaa vallankumouksen ja kuninkaan tappamisen, jos tämä on tyranni.

Vallankumoukselliset liikkeet 1800-luvulla ovat yksi terrorismin syntypaikka, koti. Siksi terrorismin historia alkaa modernissa mielessä itse asiasta Amerikan vallankumouksesta, itsenäisyyssodasta, koska se käynnisti monessa paikassa vallankumousinnon ja sitä kautta uudenlaisen, meidän ymmärtämän politiikan, jossa on mukana ideoita, ideologia; politiittiset pyrkimykset johtavat organisoitumiseen, erityisesti tietysti puolueiden organisoitumiseen, mutta monta kertaa myös toisenlaisten ryhmien järjestäyttymiseen. Vallankumous oli myös elämäntapa tai periaate, joka määritteli erityisenlaisen elämäntavan, joka varsinkin 1800-luvun alusta lähtien sai eräänlaisen ”salaliiton” tai ”salaseuran” muodon.

Terrorismia voisi katsoa, tutkia ja ajatella elämäntapana, jossa joku on äärimmäisessä tapauksessa myös kuolemaan oman ideansa tai totuutensa takia. Terrorismissa on voimakas uhrautumisen henki, myös silloin, kun se on näennäisen kaukana kaikista uskonnollisista sisällöistä. Kysymys elämäntavasta on todella voimakkaasti läsnäoleva myös puolueiden sisällä; oli ja voi sanoa jopa että yhä on olemassa kysymys kommunistisesta elämäntavasta. Myös vastapuoli on tästä tietoinen; se kuulustelee kommunistia siitä, onko elämäsi todella järjestäytynyt ideasi mukaisesti.

Terrorismin historia Espanjassa alkaa nimenomaan anarkistisesta liikehdinnästä 1890-luvulla. Terroriteko määriteltiin näin; se on ”propaganda por el hecho” tai ”propaganda por el acto”, toisin sanoen teon kautta levitettävää propagandaa. Tämä oli siis anarkistiteoreettikojen käsite; idea oli yksinkertaisesti se, että ”saarnataan esimerkin” avulla. Toisin sanoen termi liittyi – aivan eksplisiittisesti tähän antiikin maailmassa tunnettuun ideaan ”tyrannin surmaamisesta” ja toisaalta tähän vallankumoukselliseen elämäntapaan, jossa idea yritti tulla teoksi, ruumiillistua.

Mitä siis tapahtui 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Espanjassa? Miksi alettiin tehdä terrori-iskuja? Täytyy muistaa, että Espanja eli suuren muutoksen aikaa; se oli menettämässä lopullisesti suurvalta-asemaansa, elettiin taloudellisissa vaikeuksissa, mutta myös eräänlaisessa henkisessä, moraalisessa lamassa. Tämä oli myös aikaa, jolloin alettiin ”politisoida” asioita, organisoida puolueita; muun muassa PSOE oli perustettu 1878, Baskimaan nationalistinen PNV perustettiin 1895. Oli siis yhden- ja toisensuuntaisia yrityksiä muuttaa maa, tehdä asioita. Koska se oli vaikeaa, ellei mahdotonta, jotkut alkoivat heittää pommeja. Toisin sanoen oli olosuhteet, tilanne, tuskan aihe, mutta myös pyrkimys tilanteen problematisointiin ja sen jälkeen erilaisia ideoita siitä, miten tilanne voitaisiin muuttaa; politiikka oli syntynyt ja samalla terrorismi.

Terrorismin yhteydessä voitaisiin puhua moraalisista kysymyksistä – puhutaankin, varmaan syystä. Ei pelkästään terrorismin moraalittomuuden takia, vaan myös siksi, että jotkut näkevät moraalisen oikeutuksen väkivallalle, jos vastassa on tyranni. Tarkoitus on niin monta kertaa pyhittänyt keinot, ja länsimaisessa ajattelussa se on yleinen ajatus.

3. Nuoriso ilman valoa

Itävaltalaisen, unkarilaisyntyisen kirjailijan Ödön von Horváthin (1901-1938) romaani Nuoriso ilman Jumalaa (Jugend ohne Gott 1937) kertoo siitä, miten nuoriso vääntyy vinoon, menettää inhimillisyyden. Radio pauhaa, ja nuoret toistavat pauhun omissa ainekirjoituksissaan. Kirjan päähenkilö, opettaja, joutuu ristiriitaan sekä oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja rehtorin kanssa, kun erehtyy sanomaan: ”Myös mustat ovat ihmisiä.”

Jos nuorille annetaan koti, järjestö – julkinen tai salainen, Hitler Jugend tai jengi tai terrorijärjestö – luodaan hyvät olosuhteet epäinhimillistymiselle. Tärkeää on kasvatustyö. Horváthin kirjan rehtori muistuttaa pykälästä, joita opettajien pitää noudattaa. Lapsien sotamoraalia ei saa millään tavalla vahingoittaa. Siksi on niin vaarallista, jos sanoo mustia ihmisiksi. Uskonto on aina hyvästä; se vahvistaa käsitystä, että tarkoitus pyhittää keinot. Ryhmä on tärkeintä. Ihmiset tekevät omien taipumustensa vastaisia tekoja, jos muut tekevät.

Mutta ryhmä ja muut ihmiset eivät ole helvetti välttämättömästi. Pitää välttää ryhmän sulkeutuneisuutta, sen sulkeutumista. Claudio Magris suositteli älyllistä moniavioisuutta. Liikkuminen ja sekoittuminen muihin, liikkuminen rajojen ulkopuolelle, on jotain, jota ei pitäisi tukahduttaa. Terrorismi itää varmuudessa, ennakko-oletuksissa joita ei tutkita. Ne saavat muuttua kiveksi, teräkseksi, pommiksi, jos kukaan ei puhkaise näkymätöntä seinää, kuplaa johon sulkeuduimme.

On paljon syytöksiä, väitteitä, osittain perusteltuja, jotka sanovat: ”Länsimaat ovat itse tuottaneet tämän.” Todellisuudessa länsimaiset hallitukset ovat todella vihaisia; mikään ei häiritse hallitsijoiden mielenrauhaa niin paljon kuin terrorismi, sillä se kohdistuu siihen pisteeseen tai alueeseen, joka on hallitsemisen aluetta: hallitus yrittää taata turvallisuuden, pyyhkiä riskin ja vaaran pois, ja terrorismi osoittaa systeemien heikkouden ja haurauden. Ovatko siis syytökset epäreiluja tai tyhmiä? Epäilemättä joidenkin maiden kolonialisoiminen ja pommittaminen voi synnyttää ei-toivottuja vaikutuksia, kasvupohjaa terrorismille. Mutta sitä vaikeampi ja tuskallisempi on kysymys siitä, miten paljon terrorismista hyödytään länsimaissa. Terrorismi synnyttää pelkoa ja se oikeuttaa erilaiset ”poikkeuslait” ja myös tekee kansalaisista hiljaisia, myötämielisiä. Nuoriso ilman valoa olemme me.

(Ödön von Horváth)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila