Filosofiakahvila alkaa Torre del Marissa 13.syyskuuta, Fuengirolassa 3.lokakuuta.
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.
Lapsi kysyi: ”Miksi maailma on tyhmä?” Yleensä tällaiseen vastaa äiti
tai isä tai setä: ”Älä puhu hassuja.” Minä sanoisin, että näin vastaavat ovat
itse vähän hassuja. Itse pohdin ensin, onko kysymys hyvä, kiinnittyykö se
johonkin todelliseen ongelmaan. Tietenkin näin myös, että kysymyksessä on
vaikeita sanoja, hiukan tai paljon epämääräisiä sanoja niin kuin ”maailma” tai
”tyhmä”. Tyypillisesti lapsi kysyy ”miksi”. Sana on melkein yleisen hälytyksen
arvoinen. Niin tässäkin tapauksessa. On nimittäin niin, että kysymykseen
vastaaminen vaatisi selvästi monimutkaisen ilmiön selittämistä yksinkertaistavasti.
Pidän kysymystä silti arvossa. Siinä on jotain mielenkiintoista, jopa
jaloa. Filosofitkin, jotka joskus ovat hyökänneet tyhmyyttä vastaan, panneet
sitä häpeämään, ovat olleet jaloja – ainakin enemmän kuin nuo ikuiset
erehdyksen viholliset. Hyökkääjäfilosofien, taistelijoiden, ajatuksissa ei ole
ollut koskaan älyn puute. Tyhmyys on pahempaa kuin älyn puute tai erehtyminen.
Senecalle se oli – hän käytti vahvaa sanaa stultitia – eräänlainen
tahdon sairaus: tahto ei tahdo omaa vapauttaan. Nietzsche ei ole kaukana, sillä
hänelle tyhmyys oli ennen kaikkea alistumista tai mukautumista lähimmäisen
mielipiteeseen. Samassa hengessä ehdotan, että tyhmyys asustaa ajattelussa
ja tekee ajattelun mahdottomaksi.
Tyhmyys on ihmisen ajattelun piirre, vielä enemmän eräänlainen rakenne
hänen ajattelussaan. Älyllinen toiminta, älyn harjoittaminen, pyrkii erehdyksen
ja virheen poissulkemiseen. Näin päädymme kategorioihin tai kategorisuuteen. Tässä on mukana moraali, siis yleiset tavat, jopa yleiset mielipiteet. Älyn
harjoittaminen voi siis olla tyhmyyttä tai johtaa tyhmyyteen. Tyhmyyden hiipivä
vaikutus: uteliaisuus sammuu, seikkailu päättyy. Se on jotakin, joka johtaa
ajattelemattomuuteen. Tätähän vastaan filosofia on aina taistellut niin kuin
Nietzschekin muistuttaa Iloisessa tieteessä. Voimme siis vastata kysymykseen,
miksi maailma on tyhmä: ”Liian vähän filosofeja.”
Kysymyksen voi ottaa silti toisin, ei niin kirjaimellisesti. Kysymys ei
välttämättä etsi niinkään selitystä, vaan on enemmän vaatimus: ”Ajatelkaa!” Kun
ajattelee tätä vaatimusta, herää kauhea epäilys, ettei tyhmyys ole pelkästään
passiivisuutta, ajattelemattomuutta, vaan pyrkimystä ja tahtoa tyhmyyteen,
aktiivista kieltäytymistä.
Aktiivisen kieltäytymisen voi ajatella olevan puolustusmekanismi. Sitä
se todennäköisesti on: kieltäydyn näkemästä todellisuutta jotta se ei minua
satuttaisi, kieltäydyn seikkailusta joka on aina astumista epävarmuuteen.
Jälleen palaamme kysymykseen filosofian tehtävästä. Jos ajattelee filosofiaa
askeesina, harjoituksena, on nähtävä, että sen tehtävä on ennen kaikkea
varustaa meitä elämään; se on valmentautumista kohtamaan erilaiset tapahtumat.
Ensimmäinen askel on puolustusmekanismin hajottaminen, sen heittäminen pois.
Jotta filosofia olisi vastalääke, askeesin (harjoituksen) pitää myös
irrottautua tutusta, jo tunnetusta; on mentävä tuntemattomaan eteen, tehtävä
itsestä vastaanottavainen, herkempi. Sanomme: ”Kaikkihan tiedämme...” Jotta
emme näin sanoisi, joudumme hidastamaan älyllistä toimintaamme emmekä voi kieltää
tyhmyyttä, sen mukanaoloa ajattelussa. Joudumme katsomaan tyhmyyttä silmiin.
Onko paradoksi, että kamppaillaksemme tyhmyyttä vastaan, emme voi sitä kieltää?
Ei se mitään, jos on. Paradoksit ovat hyväksi ajattelulle.
En siis tiedä, onko maailma tyhmä. En tiedä, onko se hyvä kysymys.
Vaikuttaa siltä, että kysymys pitäisi muotoilla toisin. En ole varma. Nopeakin
vilkaisu tyhmyyteen näyttää sen olevan moraalinen ongelma ja vaarallinen tekijä
maailmassa. Se on vaarallinen myös siten, että aina onnistumme näkemään sen
toisissa, harvoin itsessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti