Toivosta ja epätoivosta

(Gilles Deleuze)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 23.1.. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Aktiivimalli/ Katalonia ja Tabarnia

Eräs näytelmäkirjailija sanoi: ”Mikä minä olen toivoa antamaan tai sen pois ottamaan, tavallinen näytelmäkirjailija.” Kuvittelen, että olisi hyvä, jos tällainen asenne yleistyisi. Ihminen nauttii liian usein asemastaan tai kuvitelmasta, että voi ottaa toiselta toivon tai esiintyä pelastajana, toivon antajana. Molemmissa tapauksissa lähestymme poliittista vaaraa. Kauhean katastrofin maalaajat ja messiaat palvelevat toisiaan. Yhden totuuden ja ainoan ratkaisun, yleensä hyvin yksinkertaisen, laatijat pääsevät valtaan.

Tästä syystä on ymmärrettävää, että Gilles Deleuze, hyvin spinozalainen herra (Spinoza ei välittänyt toivosta) sanoi: ”Emme tarvitse toivoa, vaan uusia aseita.” Vaikeissa tilanteissa meille ei silti jää muuta kuin toivo. Tilanteet ovat vaikeita nimenomaan siksi, ettei ole aseita, ei ole välineitä tai keinoja. Eikä ole samantekevää, jääkö jäljelle toivo vai epätoivo. Ero on siinä, että epätoivossa ihminen alistuu, ei enää ylitä annettua todellisuutta. Toivo on jotain muuta. ”Vastarinta ei ole mitään muuta kuin toivoa”, kirjoitti René Char.

On ikävä paikka, josta haluamme ulos. Vaikea tilanne, joka on sietämätön. Silloin herää toive päästä ulos, nähdä jotain muuta. Mutta toivo ei ole sama kuin toive; se on mahdollisuus. On varottava mitä toivoo, varottava toiveitaan, mutta toivo on uusi alku, voimien elpyminen.

Yritän kysyä, mitä meille tapahtuu. Selvitän mitä vaaroja edessäni on. Se olisi silti turhaa, jos vain toteaisin, miten kauheaan paikkaan olen joutunut, millaiseen verkkoon, ansaan, joutunut.

Esimerkiksi ei tarvitse ottaa gulaggia eikä keskitysleiriä. Myös tavallinen arkipäiväinen elämä, sen rutiinit, sen pakottavat velvollisuudet voivat muodostua ahtaiksi, kutistaviksi. Voimme haluta ulos monotoniasta. Jokapäiväinen pikkusieluisuus on  sietämätöntä. Tällaisen elämän keskellä on silti turha vaipua epätoivoon ja valitukseen. Aina voi ihmetellä maailmaa ja elämää. Elämä ei ole aina miellyttävää eikä nautinnollista. Siinä on tuskaa. Se saattaa silti olla elämisen arvoista, jos osaa elää.

Kysymys toivosta ja epätoivosta – molempiin liittyvistä riskeistä – palautuu kysymykseen siitä, miten elää. Mitä on elämisen taito? Monesti filosofit ovat kiinnittäneet paljon huomiota sanaan taito. Mutta miten pitäisi tässä ymmärtää sana ”elää”?

Monet filosofit, teologit ja ajattelijat ovat lähestyneet kysymystä siirtyen elämän tuolle puolen, asettaen elämiselle jonkin ulkopuolisen päämäärän ja tarkoituksen. Entä jos sanan ”elää” ottaisi paljaana, tarkoittaisi sillä vain elämistä? Entä jos väittäisi, että ihmisen tulee omistautua kokonaan elämiseen? Silloin voisi sanoa, että ”tarkoitus” tai ”päämäärä” ei ole mitään transendentaalista: se on elämistä kokonaan, täydesti, mahdollisimman intensiivisesti. Taito olisi jotain, joka takaa sen. Tähän taitoon liittyisi toivo, koska se on voimien keksimistä myös vastoinkäymisissä.

Liittyykö tähän taitoon erityinen katse, erityinen ymmärrys? On ymmärrettävä mahdollisimman täsmällisesti, millaiseen ansaan on jäänyt kiinni. Ymmärryksen on silti mentävä eteenpäin, nähtävä miten ansa puretaan tai miten siitä pääsee irti. On siis ymmärrettävä, ettei jokin asiantila ole lopullinen tai välttämätön. Silmien eteen on nostettava toinen kuva: loputon vaihtelevuus. Elämme täydesti ja kokonaan vain nähden muutoksen, jonka sisällä olemme ja muuttuen itsekin koko ajan. On nähtävä, että tätä ratkaisevaa kysymystä ratkaistaan koko ajan, joka hetki. Muuten elämä menee ohi. Epätoivo on kuolema.

Niin kuin näette, en pyri antamaan toivoa tai ottamaan sitä pois. Puhun hyvää toivosta, koska sitä tarvitaan, jotta toimisimme ja jatkaisimme. Puhun toivon suhteesta elämiseen ja ymmärrykseen.  Lopulta palaan myös kysymykseen elämisen taidosta. Taito merkitsee tiettyä asennetta, mutta vaatii myös ymmärrystä ja voimia, jotka vain toivo meille suo. Kuvaukseni (jos se edes on kuvaus) voi olla huono ja se voi olla virheellinen. Tarkistakaamme se.

SAM SANDQVIST LUENNOI TORRE DEL MARISSA 27.1. AIHE: ILMASTONMUUTOS 2017 (päivitys). AIKA: KLO 16.30. PAIKKA: CON CORAZONMARI, C/Copo, Torre del Mar.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila