(Salvador Dalí, 1925)
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.
AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 30.1.. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Suomi 200v ja muuta tulevaisuusvisiointia
Joku kysyy: ”Miten voisi elää?” Tätä ei ole pakko ymmärtää kysymyksenä. Jotkut kysymyksiksi muotoillut lauseet eivät ole kysymyksiä, vaan huudahduksia tai valituksia. Tämä tarkoittaisi: ”En jaksa enää elää.”
Mutta entä jos se todella olisi kysymys? Se
merkitsisi sitä, että kysyjä tuo eteensä mahdollisuuden, että voisi elää
toisin. Ehkä hänestä on tulossa filosofi – ei vain filosofian harrastaja tai
ammattilainen, vaan joku, joka elää filosofisesti. Hänestä olisi tulossa joku,
joka elää kysymyksen kanssa (käyttääkseni Rilken ilmaisua).
Millaisia vaikutuksia tällaisella erehdyksellä,
mahdollisuuksien avaamisella, on? Tuleeko ihminen hulluksi? Kysyminen voi olla
vaarallista, epäilemättä. Ainakin yksi
seuraus tällaisella päättömyydellä on: Kysyjä kysyy todella. Joskus kysymykseksi muotoiltu lause todella on kysymys (ei
huudahdus, ei valitus) esimerkiksi silloin, kun filosofi esittää artikkelissaan
kysymyksen. Se ei silti ole välttämättä todellista kysymistä, sillä filosofilla
voi olla vastaus valmiina. Se voi olla retorinen kysymys. Jokatapauksessa hän
yrittää löytää vastauksen, ratkaista ongelman. Tilanne on hyvin erilainen kuin
silloin, kun kysyjä avaa eteensä mahdollisuuden, avaa oven tai ikkunan, josta
näkyy (tai on näkymättä) toinen elämä.
Eläminen kysymyksen kanssa, eläminen ikkunan
edessä, hulluksi tuleminen merkitsee sitä, että ihminen on päätöksen edessä.
Hänen on päätettävä, sulkeeko ikkunan, katsooko siitä, kiipeääkö siitä ulos.
Filosofia – vaikkei olisi suoraan
yhteiskunnallista tai poliittista – nostaa joskus esiin ongelmia, joita varten
ei aina ole olemassa mitään valmista ratkaisua, ohjelmaa tai suunnitelmaa.
Tuntuu kuin nämä ongelmat anoisivat tai kutsuisivat ihmisiä, ryhmiä, jotka
eivät ole vielä määrittyneet tai määritelleet itseään, organisoituneet. Nämä
ongelmat vaativat päätöstä, mutta sellaista, jota ei ole vielä tehty: sitä ei
ole tehty etukäteen. Eikä
päättäjiäkään ole valmiina.
Ihminen – sanoja ja tekijä – on päätös ja
sitouminen päätökseensä. Ei vain hetkittäin ja hetkellisesti, vaan koko ajan
prosessina, jatkuvana tapahtumana. Päättämättömyys on eräänlaista
epäolemassaoloa: ihminen ei elä. Tästä näkökulmasta katsottuna kysymys
elämisestä toisin, mahdollisuuden avaaminen, merkitsee elämisen ehtoa. Kysymys
on yllyke, sytytyslanka ja dynamiitti.
Jos kysymys pakottaa päättämään, pistää päätöksen
eteen, joudumme kysymään, mitä on päättäminen. Tai ainakin kysymään, mitä merkitsee
päättäminen. Onko päätös aina meidän oma? Miten se tehdään? Eikö sitä ohjaa
valmiit arvot, muiden laatimat normit?
Kun Jean-Luc Nancy analysoi päättämisen ongelmaa
tai olemusta (teoksessaan Vapauden kokemus), hän puhuu hyvin abstraktilla
tasolla: Aito päättäminen tapahtuu sellaisen mahdollisuuden edessä, että voi
tehdä ”kaiken” tai ”mitä tahansa”, mutta päättäjä valitsee olla tekemättä
”kaiken” tai ”mitä tahansa”. Nancy ennakoi vastalauseen: ”Eihän tässä ole
mitään sisältöä eikä normeja.” Filosofin mukaan ei ole koskaan ollutkaan, sillä
päätös on tyhjä etiikasta; sisällöt ja normit ovat jotain, joista pitää
päättää. Meidän täytyy päättää laista, poikkeuksista, tapauksista jne. Mutta
itse päätöstä varten ei ole lakia tai poikkeusta.
Koska kysymys kysymisestä kytkeytyy päättämisen
ongelmaan, esiin tulee tietty vaara, joka ei ole pelkästään valmis vastaus,
valmis ohjelma. Kun perustavaan kyselyyn, suuriin kysymyksiin jumalasta tai
järjestä annetaan vastauksia, nämä vastaukset muuttuvat ”uudeksi luonnoksi”,
joksikin annetuksi. Tätä vastaan on kaksi toimivaa taktiikkaa. Ensimmäinen on
kyseenalaistaminen. Siksi George Bataille kirjoitti: ”Ihmisen autonomia – hänen
suvereenisuutensa – on sidoksissa siihen tosiasiaan, että ihminen on kysymys
ilman vastausta.” Toinen taktiikka on kysymyksen hylkääminen, pidättäytyminen
kysymystä jumalasta tai järjestä tai vastaavista asioista. Sillä tottakai
lopulta on kysyttävä myös, onko tämä tai tuo hyvä kysymys. Mutta kysymys ei ole
hyvä vain siksi, että siihen on löydettävissä vastaus. Sen hedelmällisyys
mitataan toisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti