Kun ei ole päätetty etukäteen...

Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Con Corazónmari, C/El Copo, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00
(TIISTAISIN EI OLE, AINAKAAN TOISTAISEKSI)

Nauramme Dennis Diderot'n Jaakko Fatalistille, jonka mukaan kaikki on  ennaltamäärätty.  Silti elämme kuin kaikki olisi jo päätetty. Elämme niin kuin elämällä, seikkailulla, olisi telos, päämäärä. Olemme ehkä irtaantuneet teologiasta, mutta meissä on vielä aimo annos teleologia: uskomme että maailma tapahtumana on tarkoitushakuinen.

Hahmotan tässä pahanilkistä karikatyyrimäistä kuvaa vain osasta meistä. Karikatyyrimäisessä kuvassa on se ongelma, ettei kukaan samastu – edes ihmiset, joiden piikin pitäisi osua. Kuvittelen, että karikatyyri voi olla metodisesti hyödyllinen, vähän niin kuin dramatisoiminen. Saamme selvemmin esiin tottumuksen, joka laahautuu mukana, vaikka luulemme jo tehneemme itsestämme kevytmielisiä tanssijoita. 

Entä jos emme lisäisi tapahtumiin tällaista kuvitelmaa päämäärästä? Entä jos mitään ei olisi päätetty etukäteen? Eläisimmekö enemmän ja todellisemmin? Auttaisiko tämä asettamaan uudella tavalla kysymyksen siitä, miten täytyy elää? En tiedä...

Leikkikäämme, että olisimme pyyhkineet tarkoitushakuisuuden illuusion itsestämme. Kuvitelkaamme tilanne, joka olisi auki: emme olisi päättäneet etukäteen mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä teemme. Mitä siitä seuraisi? Ehkä ponnistukset ja kipu olisivat kärsimisen arvoisia, kun ei tietäisi, miten peli päättyy. Jos ponnistelen ja hikoilen tietäen mihin tulokseen ja maaliin työ minut vie, kysyn koko ajan, kannattaako ja onko tämä sen arvoista. Olen valmiimpi peliin, jos en tiedä, mihin päädyn. Telos, päämäärä ja tarkoitus,  näyttäytyvät tästä näkökulmasta jonakin, joka tappaa innostuksen.

Olisi hauska tietää, mikä tieto auttaisi ulos. Ehkä jo se auttaa, että tietää pelin ja leikin ja elämän olevan jonkin arvoisia, kun ei tiedä mihin ne johtavat. Kuvittelen muistavani, että Carl Michael Bellman sanoi: ”En ole syvällinen herra.” Minun on sanottava samoin. Tunnen suurta epäluuloa fatalismin, determinismin ja vapaan tahdon ongelmia kohtaan. Kysymys ei ole, kuka on kirjoittanut kaiken etukäteen, vaan miten meille syntyi vaikutelma tai illuusio siitä, ettei ole mitään valintaa tai on vain yksi vaihtoehto. Hyödyllinen ja kriittinen tieto tarttuu valtamekanismeihin, jotka neutralisoivat vapauttamme.

Olisi esimerkiksi hyödyllistä kiinnittää huomiota ihmisten puheisiin, jotka vakuuttavat puhujia itseään ja muita erilaisista käsityksistä. Ihmiset puhuvat jumalan tahdosta, ihmisluonnosta, taloudellisista realiteeteista synnyttäkseen kuvia – sanoisin kuvatuksia. Näitä kuvia käytetään meidän jarruttamiseen. Joku tahtoo vähentää mahdollisuuksiamme luovuuteen, uuden keksimiseen. Siksi on aina silloin tällöin hyvä kysyä: Kuka puhuu?

Jos on vaarallista kuunnella kaikkia vakuuttelevia puheita, on syytä myös kysyä, ketä kannattaa kuunnella. En sano, ettei johtaja tai pappi tai poliitikko voi puhua totta. Kannattaa silti kuunnella myös niitä, jotka eivät voita mitään – jotka ehkä ovat tuomittuja häviämään. En tarkoita häviäjien kuuntelemisella sitä, että täytyy kuunnella nimenomaan filosofeja. Heidänkin puheensa synnyttävät kuvatuksia.

Vapautta ei tarvitse tulkita determinismin (”kaikella on syynsä”) ja indeterminismin (”on satunnaisuuksia”) näkökulmasta. Voimme olla pinnallisia. Voimme tutkia käytäntöjä ja katsoa vapautta käytäntönä. Tässä on sekin etu, ettei tarvitse puhua oikeuksista, varsinkaan puhua niistä annettuina. Oikeudet – jos niitä on – on hankittu. Vapauden takaa vapauden käyttö.

Entä jos kaikkea ei ole päätetty etukäteen? Se merkitsisi, että edessä olisi lukuisia päätöksiä. Päätöksenteko vaatisi päättäväisyyttä, ei varmuutta siitä mihin tie vie. Se ei vaatisi metafyysistä oikeutusta. Filosofia voisi olla kannettavaa; se olisi ajattelua, joka ei ajattelisi tien päätä, vaan jokaista askelta erikseen. Se katsoisi, mihin olemme astumassa. Kun kaikkea ei ole päätetty etukäteen, meillä on paljon tekemistä.

Jaakko fatalistissa on tarina pojasta, joka parkuu kangaskaupan pöydän alla. Viereisen kaupan pitäjä tuli ihmettelemään, miksi poika itkee. ”Koska he haluavat minun sanovan A.” Kaupan pitäjä kysyi, miksei poika halua sanoa A. ”Siksi että heti kun olisin sanonut A, he haluaisivat minun sanovan B.”

Huomionarvoinen anekdootti. Ihminen pakotetaan järjestykseen, jota hänen pitää lisäksi haluta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila