Étienne de la Boétie
Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 9.10 ja Fuengirolassa 10.10.
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.
Tavanomaisessa kielenkäytössä kritiikki merkitsee usein
moittimista, vian ja puutteen ilmaisemista. Modernissa filosofiassa termi saa
toisenlaisen merkityksen. Kun Immanuel Kant, joka on vaikuttanut suuresti siihen miten kritiikki ymmärretään, puhuu kriittisestä filosofiasta, hän tarkoittaa
tutkimuksen perusteiden ja rajojen arviointia. Siksi hän muotoilee kysymyksen:
”Miten on mahdollista, että...?”
Kriittinen filosofia asettuu jotakin vastaan; myös se
hyökkää, vaikka hyökkäys ei muistuta naapuruston kyttääjäukkojen toimintaa.
Kantin ajattelu asettuu dogmaattisuutta vastaan. Kritiikki ymmärretään
myöhemmässä filosofiassa usein laajemmin; se merkitsee myös
yhteiskuntakritiikkiä – usein tietysti johonkin teoreettisuuteen kohdistuvan
kautta niin kuin esimerkiksi Marxilla, kun hän kritisoi kansantaloustiedettä.
Ensimmäinen huomio on siis, että kriitiikki
ei välttämättä merkitse samaa filosofiassa kuin arkikielessä.
Tämä ei merkitse, että filosofisella kritiikillä ei olisi
mitään tekemistä jokapäiväisen elämän ja yhteiskunnallisten prosessien kanssa.
Michel Foucault liittää modernin kritiikin vuonna 1978 pitämässään luennossa
(Mitä on kritiikki?) kysymykseen hallitsemisesta, hallitsemisen taidosta. Hän
puhuu kriittisestä asenteesta – tietynlaisesta suhteesta siihen mitä on, mitä
ihminen tekee, ajattelee, tietää. 1400-1500-luvuilla noustiin yhdellä ja
toisella tavalla vastustamaan erilaisia tapoja, miten ihmisiä ohjataan.
Papiston ja kirkon pastoraalinen valta sai vastaansa
protestantismin, jossa haastettiin myös dogmi, oppi ja opin vartijoiden
auktoriteetti; kritiikki, vastarinta, alkoi raamatun tekstien lukemisesta.
Koska Foucault kytkee kriittisen asenteen kysymykseen hallitsemisesta, hän
muotoilee määritelmän näin: ”...kritiikki on vapaaehtoisen alistumattomuuden
taitoa, ajatellun taipumattomuuden taitoa.” Määritelmään liittyy humoristinen
viittaus Étienne de la Boétien (1530-1563)
kirjoitukseen La servitude voluntaire, Vapaaehtoinen orjuus –
kirjoitus, joka on epäilemättä tärkeä kritiikin historiassa. Toinen huomio
kritiikistä on siis: Vaikka kritiikki filosofiassa merkitsee (usein) eri asiaa
kuin arkielämässä, kriittisellä
filosofialla on historiallinen ja moraalinen yhteys maailmaan, jossa sitä
harjoitetaan.
Voimme kysyä tiedon välttämättömiä ehtoja,
mutta kriittinen katse voi kohdistua myös siihen mitä väitetään
välttämättömäksi, muttei sitä ole. Filosofialla on aina ollut
jännittynyt,kireä, suhde annettuun maailmaan; se on siis aina ollut kriittistä.
Se kehittyi kriittisessä suhteessa retoriikkaa, joka oli oman aikansa
hallitsemista, ohjailua. Retoriikka, ihmisten suostuttelu puheitaidon avulla,
näytti petokselta, huijaukselta, illuusiolta – ehkä jopa huhupuheiden
levittämiseltä. Kritiikki ei siis tutki rajoja, vaan tahtoo myös mennä niiden yli,
kysyy tietä ulos ajatustottumuksesta, yleisestä mielipiteestä, itsestään
selvänä pidetystä näkemyksestä. Kolmas huomio on siis tämä: kritiikki on häirikkö.
Näemme siis selvästi, että vaikka on olemassa
vakavaa kritiikkiä, joka ei ole vain vikojen osoittamista eikä vain
polemiikkia, toisen tekemistä viholliseksi, se on jotain negatiivista. Se kieltäytyy todistamattomista opeista, se
ei suostu uskomaan, ei suostu auktoriteetin ohjaukseen. Silti
siinä on myös jotain positiivista, sillä kyseenalaistaminen tekee vapaammaksi;
se mahdollistaa kysymyksen siitä, mikä voisi olla toisin.
Kuvitelkaamme tilanne, jossa puhutaan, keskustellaan, väitellään jostain aiheesta – filosofiakahvila tai suurempi areena. Keskustelu voi olla ”kriittistä” siinä mielessä, että toinen arvostelee toisen näkökantoja. Arvostelu voi olla aggressiivista: se voi olla hyökkäystä toista vastaan. Kritiikki ei aina ja kaikkialla merkitse tätä. Se voi olla yritystä ottaa etäisyyttä tällaisiin väittelyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti