Tarvitaanko uutta uskontokritiikkiä?

Feuerbach

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 23.10 ja Fuengirolassa 24.10. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Ranskalaisen valistuksen edustajat arvostelivat uskontoa kahdesta syystä. He tukivat tieteellisen ajattelun kehitystä ja se on mahdollista vain epädogmaattisena; uskonopit eivät voi olla selityksen pohjana. Uskontoihin ja kirkkoihin suhtauduttiin kriittiseksi myös siksi, että niiden nähtiin harjoittavan pakkovaltaa, joka tuki myös valtion mielivaltaa. Nämä molemmat perinteet elävät yhä.

Syvät ja kirkkaat saksalaiset kehittivät uskontokritiikkiä tulkiten uskontoa. Yksi kansakunnan lyhty oli Ludwig Feuerbach, jonka näkemyksen mukaan Jumala ei luonut ihmistä kuvakseen, vaan päinvastoin. Uskonto oli hänelle heijastusta ihmisen olemuksesta. Hän näki sen myös eräänlaisena vastauksena ihmisen tarpeisiin, myös ihmisen tuskanhuutoihin. Jumala on ihmisen luomus, mutta tulee luojalleen vieraaksi ja alkaa hallita häntä. Myös Feuerbachin perinnöllä on jatkajansa; se on suoraan ja epäsuoraan vaikuttanut uskonnon sosiologisiin tulkintoihin ja uskonnontutkimukseen. 

Nykyisin – jostain syystä – uskontokritiikin teema on tieteen ja uskonnon välisen kiistan selvittäminen. Tieteentekijät arvostelevat uskontojen tapaa hahmottaa maailmaa, selittää sitä. Uskontojen edustajat vastaavat tähän joskus väittäen, etteivät uskonnot väitä mitään maailmasta tai todellisuudesta. Se on kyllä tosiasioiden vastainen väite, sillä toiset sanovat luomiskertomuksen olevan kirjaimellisesti totta.

Viimeaikaiset sodat ja hyökkäykset (muslimien hyökkäykset juutalaisia vastaan, juutalaisten hyökkäykset muslimeja vastaan, kristittyjen hyökkäykset muslimeja vastaan, kristittyjen hyökkäykset juutalaisia vastaan jne.) nostavat pinnalle myös vanhan moraalisen kritiikin: uskontojen sanotaan lisäävän fanaattisuutta, johtavan sotiin ja kansanmurhiin. Hitler oli katolinen ja hyökkäsi sekä juutalaisia että ateisteja vastaan. Mao ja Stalin olivat ateisteja ja organisoivat kansamurhia, sanoo kiistan toinen osapuoli. Molemmat voivat argumentoida (ja ovat argumentoineet), että Hitler ei tehnyt pahuuksiaan katolisena tai Mao ei tapattanut kansaa siksi, että on ateisti.

Kysymykseni on, tarvitaanko nykyisin uskontokritiikkiä, mahdollisesti uudenlaista? Millaista sen pitäisi olla?  Mikä on uskontoon tai uskontoihin liittyvä ongelma?

Lähtekäämme liikkeelle jonkinlaisesta (vaikka kuinka puutteellisesta) määritelmästä. Uskonto on kokemuksia ja uskomuksia, jotka muodostuvat enemmän tai vähemmän artikuiloiduksi oppijärjestelmäksi ja se ilmenee erilaisina tapoina ja rituaaleina. Jotta jokin järjestelmä tai uskomusten joukko olisi uskonto ei edellytä uskoa jumalaan tai jumaliin (buddhalaisuus, taolaisuus), mutta monet uskontotieteilijät ajattelevat, että aina niissä on tämän maailman oheen liitetty toinen maailma, toinen järjestys, tuonpuoleinen, joka vaikuttaa tavalla tai toisella tähän maalliseen maailmaan. Emme vielä tämän määritelmän valossa voi sanoa, miksi tarvitsisimme uskontokritiikkiä (varsinkaan uutta).

Tiedeyhteisön ei tarvitse harjoittaa uskontokritiikkiä, jossei joku tiedeyhteisössä tuo uskonnollisia väittämiä osaksi omaa työtään. Syy (esimerkiksi uskonnon) kritiikkiin on vaikutus siihen mitä ja miten tehdään. Huomaamme ensimmäisen ongelman: emme aina näe (ks. Maon ja Hitlerin tapaukset), mikä toiminta on uskonnon vaikutusta. Uskontotutkimuksen ja uskontokritiikin täytyisi näyttää, miten uskonto vaikuttaa.

Jos kritiikin motiivi on esittää, että uskonto vaikuttaa kielteisesti ja haitallisesti, löydämme jo toisen periaatteen uudelle uskontokritiikille. Sen täytyy kohdistua ennen kaikkea omaan uskontoon, sillä se vaikuttaa meihin eniten. Ateisti ei vapaudu tehtävästä, sillä hän on omassa kulttuurissaan enemmän tai vähemmän vallitsevan uskonnon tai uskontojen vaikutuksen alainen. Marxin ajattelussa on nähtävissä syviä uskonnon vaikutuksia.

Tutkikaamme siis kristinuskoa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan, mieliin, tapoihin. Voisimme aluksi ottaa nämä kolme lähtökohtaa:

1.Kristinusko on (ehkä) ainoa uskonto, joka on organisoitunut niin kuin armeija. (Paul Veyne)

2.Uhrijärjestelmä ja –rituaali korvautuu militaarisella järjestyksellä; väkivalta ei kohdistu omaan yhteisöön, vaan toisiin. Sodan ja valloituksen, ei uhraamisen uskonto. (George Bataille)

3.Kristinusko ei ole vain lain ja uskonkappaleen järjestelmä, vaan se on luonut omia käytäntöjä, esimerkiksi tunnustuksen, ripin, jonka harjoittaja luo erityisen suhteen itseensä ja toiseen; hän alistuu ohjaukseen, äärimmillään luopuu omasta tahdosta. (Michel Foucault)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila