Hämmennys ja epävarmuus V: Ethos

Bill Hicks

Espanjassa vallitsee Estado de alarma (hätätila). Tästä syystä filosofiakahvila on toistaiseksi peruttu. Toivottavasti voimme jatkaa ainakin syksyllä. Julkaisen kahvittelijoiden ja muiden iloksi tai hämmennykseksi sarjan hämmennyksestä ja epävarmuudesta. Tämä on sarjan viides osa.

Millainen on siis ethos - olemisen tapa ja asenne - epävarmuuden etiikassa? Miten epävarman eettistä asennetta voisi kuvata?

Ensinnäkin voisi sanoa, ettei se ole resignoitunut asenne. Ludvig Wittgensteinin postuumisti julkaistuissa (von Wrightin toimittamissa) kirjoituksissa, jotka julkaistiin Kulttuuri ja arvot –nimisessä kirjassa (1977) on yksi teksti, joka ilmaisee jotain mielenkiintoista tästä resignoutumattomasta asenteesta. Fragmentti on vuodelta 1947:

”Ihminen reagoi näin, sanoo: - Ei tätä. Ja taistelee sitä vastaan. Tästä seuraa ehkä tilanteita, jotka ovat yhtä sietämättömiä, ja ehkä hän tuhlaa näin voimansa toisia kapinoita varten. Sanotaan: - Jos hän ei olisi tehnyt noin, ei olisi seurannut noin huonoja asioita. Mutta millä oikeudella (sanotaan näin)? Kuka tuntee lait, joiden mukaan yhteiskunnat kehittyvät? Epäilen, ettei edes kaikkein kyvykkäimmällä ole aavistusta siitä. Jos taistelet, taistelet. Jos toivot, toivot. (Voi taistella, voi toivoa ja jopa uskoa, uskomatta tieteellisesti.)”

Miten luen tätä? Minusta näyttää siltä, että Wittgenstein ei tahdo lannistaa ketään, kieltää ketään toimimasta tai kapinoimasta, vaikkei olisi tietoa tai varmuutta onnistumisesta. Hän sanoo: ”Millä oikeudella näin voisi tehdä?”

Epävarmuuden etiikan asenne ei ole silti vain resignoimattomuutta, sitä että sanoo ”ei”. Siinä on mukana rakentava, kokeellinen ja luova aspekti. Epävarmuuden etiikka pitää mahdollisuuden auki. Sekä itselle että toiselle annetaan vapaus. Ketään ei valuteta muottiin. Tämän kautta kuvaamamme asenne tavoittelee jotain ennaltamääräämätöntä. Se tavoittelee ennen ajattelematonta ja ennen kuvittelematonta. Pelilaudalle voidaan tuoda uusia nappuloita. Sääntöjä voidaan muuttaa. Aina voi kokeilla jotain. Tämä kokeileva aspekti voi saada velmuilevan, veijarimaisen ilmeen. Voimme kuvitella veijarin, joka sanoo pilke silmäkulmassa: ”Entä jos?” Mutta yhtä hyvin ilme voi olla vakava ja päättäväinen.

Vakavuutta on monenlaista. On olemassa huonoa tai erittäin huonoa vakavuutta. Keskiajalla ei feodaaliherra välittänyt alamaisten hyvinvoinnista, turvallisuudesta eikä edes siitä mitä he tekivät. Kirkko välitti pelosta, levitti apokalyptisiä kuvia ja tartutti kosmista pelkoa. Ihmisillä ei ole valtion vakuutuksia eikä yksityisten vakuutusyhtiöiden vakuutuksia, vain huumori. He vastasivat vakavuuden, pelottelevan vakavuuden pommitukseen nauraen, tuoden maailmaan naurun suhteellistavan voiman.

Joku voi ajatella, että vitsailen puhuessani etiikan yhteydessä vakavuuden vastaisesti. Me emme puhu mistä tahansa etiikasta, vaan epävarmuuden etiikasta. Huumori myöntää ja tunnustaa hämmennyksen ja epävarmuuden. Se myöntää sen ja juhlistaa sitä.

Huumori ja moraali eivät ole koskaan olleet kaukana toisistaan. Ne kulkevat aina yhdessä. Moraaliset vahtikoirat tai rakkikoirat ovat usein humoristeja, vielä nykyäänkin: Richard Pryor, Bill Hicks, Mark Twain, Kurt Vonnegut.

Resignoitumattomuus, luovuus, huumori. Ja vielä yksi asia: halu seikkailuun. Epävarmuuden etiikan ethoksessa on mukana seikkailuhenki. Yksi merkitys, joka on espanjan sanalla aventura, seikkailu:  una empresa de resultado incierto.  Joku tekee jotain, jonka tulos on epävarma. Seikkailu kiinnittyy siihen mikä on kontingenttia (sattumanvaraiseen, sellaiseen joka ei ole välttämätöntä muttei mahdotonta).  Peli, leikki, elämä on elämisen arvoinen kun ei tiedä mihin se johtaa...

Mitä tekevät filosofit? Tämä on vakava kysymys, vaarallinen kysymys. He kirjoittavat kirjoja historian lopun ajatuksesta Hegelin ajattelussa, Derridan käsitteistöstä, Habermasin ideaalisesta kommunikaatiotilanteesta. He kirjoittavat siis kirjoja kirjoista. Lisäksi he tutkivat epistemologisia kysymyksiä, moraalifilosofian mahdollisuuksia postmodernissa maailmassa, metafysiikan kuolemaa jne. He siis kirjoittavat abstrakteja kirjoja abstrakteista asioista.

On erilaisia ajattelijoita, jotka näkevät, että filosofoiminen ei ole vain abstraktia; siinä on mukana intohimo, temperamentti, vire. (Wittgenstein, Heidegger). Usein se vaikuttava emootio tai vire on Angst, ahdistus. (Heidegger, Kierkegaard). Filosofia: kirjoja kirjoista, abstraktia pohdiskelua, ahdistusta. Mitä siis filosofialla voisi olla annettavana epävarmuuden etiikalle?

Jos vastaan kysymykseen, astun ansaan. Teen omasta filosofoimisen tavastani ainoan ratkaisun, ainoan oikean kritiikin muodon. Näin filosofit usein tekevät. Rehellisesti sanottuna luottamukseni filosofiaan on varsin heikko. Niin monen asian pitäisi muuttua. Ajattelen, että esimerkiksi filosofoimisen ytimessä olevan temperanentin tai vireen pitäisi olla toinen. Minulla ei ole vastausta; minulla on kaipaus kulttuuriin, jota ei ole, ei ole ehkä koskaan ollut. 

Ongelma ei ole filosofian mahdollinen avuttomuus. Ongelma on meitä ympäröivä kulttuuri. Miten rakentaa elämäänsä siinä niin, että voisi olla ylpeä?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila