Maailmaa ei ole tehty minua varten

E.T.A. Hoffmann

Filosofiakahvila peruttu! Filosofiakahvila jatkaa Torre del Marissa aikaisintaan 1. huhtikuuta. 

Maailma ei ole tehty minua varten. Ihminen joka tuntee näin ja myöntää sen itselleen, vaipuu alas tai keksii keinoja elää tunteen kanssa. Historian käyttö voisi asettaa tunteen erikoiseen valoon, luoda näkökulman. Keskiaikainen ihminen tuskin olisi sanonut näin, vaikka ajoittain ja paikoittain keskiaikainen eurooppalainen ihminen tunsi kosmista kauhua: Jumala uhkasi tuhota maailman, kaikkialla oli villejä metsiä täynnä villejä eläimiä, tähtitaivas oli ikkuna tuntemattomaan maailmaan. Silti hän ei sanonut: ”Maailma ei ole tehty minua varten.” Kristinusko vakuutti kauhun vallassa olevalle kansalle, että Jumala loi maailman ihmistä varten.

Maailman vieraus koettiin toisin vasta 1700-luvulla ja erityisen voimakkaasti se näkyy romantiikan ajan kirjallisuudessa. Epäinhimilliset voimat uhkasivat olemassaoloa. E.T.A. Hoffmannin (1776-1822) teokset ovat täynnä pimeyttä. Jean Paul (1763-1835), toinen saksalainen kirjailija, joka viljeli tuotannossaan omalle ajalleen ominaista groteskia estetiikkaa, teoretisoi mitätöivästä, radikaalista huumorista, joka muuttaa koko maailman vieraaksi ja perustettomaksi. Maailman pysymättömyys huimaa.

Vaikka tällainen kuvasto katosi myöhemmin, vierauden tunne tuli myöhemmin intensiiviseksi esim. eksistentialistien teoksissa. Kun Albert Camus käyttää käsitettä absurdi, hän ei puhu vain ympäröivän maailman mielettömyyksistä, vaan perustavaa laatua olevasta harmonian puutteesta. Ihmisen tietoisuuden ja maailman välille on syntynyt särö. Inhimillinen olemassaolo kohtaa absurdiuden maailmankaikkeuden välinpitämättömän hiljaisuuden alla. Maailma ei ole tehty minua varten.

Kun tiedämme, ettemme ole aina osanneet tuntea näin, tunteestamme tulee kontingentti, ei välttämätön. Opimme, että myös tunteilla on historia ja ne voivat tulevaisuudessa muuttua. Tämä auttaa kiinnittämään huomiota kolmeen asiaan. 1)Voimme tutkailla, missä olosuhteissa tällainen vierauden tunne nousee pintaan tai missä olosuhteissa ja millaisessa kulttuurissa se ilmaantuu länsimaisen ihmisen sielunelämään. 2)Voimme myös tutkailla, millaiset tekijät voisivat kulttuurissamme olla vastavoimia. 3)Millaiset näkökulmat auttaisivat elämään tämän tunteen kanssa.

Kjell Westön romaanissa Isäni nimeen (2000) on kohtaus, jossa Leo-setä yrittää saada Wernerin, kertojan isän, katsomaan toisesta näkökulmasta omia vastoinkäymisiään ja epäonnistumisiaan.  Leo puhuu kuvin. Hän puhui Helsingin bussista numero 14, joka oli johdinauto. Jos katsojan katse oli alhaalla, kuljettaja näytti ajavan minne haluaa. Jos nosti katseensa, näki että ajoneuvo oli kiinnitetty johtimiin ja vaijereihin eikä kuljettaja siis voinut päättää. Leon mielestä tämä pätee meihin ihmisiin. Me vain kuvittelemme, että voimme kääntyä minne haluamme. Se johtuu siitä, että katseemme on maassa emmekä muutenkaan voi nähdä näkymättömiä johtimia, jotka ohjaavat elämäämme. Vastoinkäymisten kolhiman Wernerin mukaan  Leon puheet ovat vouhotusta korkeimmasta merkityksestä. Leo on eri mieltä ja sanoo:

”Minä yritän sopeutua maailmaan, joka ei ole tehty minua varten. Ja siinä ajatukseni ovat suureksi avuksi.”

Ei ole kiinnostavaa keskustella siitä, onko Leo oikeassa. Kiinnostavaa on, että hänen ajattelunsa on yritystä vastata tunteeseen, joka on eksistentiaalinen ongelma: Maailma ei ole tehty minua varten. Vastauksen ei tarvitse olla työtä ja harjoitusta, jotta tuntisi olevansa kotonaan maailmassa. Se voi olla yritystä sopeutua tai keksiä näkökulmia, jotka vähentävät tunteen lannistavia vaikutuksia. Kapinakin voi olla vastaus. Tunne siitä, että ei ole kotonaan, voi johtaa vastarinnan tarpeeseen. Maailma ei ole tehty minua varten. Se on tehty pankkiireja varten.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila