Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä
pasifarm@yahoo.es
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 18.marraskuuta ja 20.marraskuuta:
Johann Gottlieb Fichte (1762-1814) oli yksi ensimmäisistä ajattelijoista, jolle arvot eivät olleet mitään annettua. Hän näki, että ne luodaan. Kuka tai mikä ne luo?
Fichten ajattelun
ydin oli hänen käsityksensä subjektista, Minästä. Oppineet muistuttavat, ettei
kyse ole psykologisesta minästä, joka kärsii ja nauttii. Olennaisempaa kuin
psykologiset piirteet on dialektinen suhde subjektin ja ei-subjektin (Minän ja
ei-Minän) välillä. Synteesin mahdollisuus näiden välillä vaikuttaa lähes
mahdottomalta; sen ainoa mahdollisuus on toiminnassa. Fichten Minä ei ole
psykologinen minä; se on aktiivisuus, ja Minän aktiivisuus on tahto.
Arvot eivät ole
jotain ulkoista. Ne eivät putoa taivaasta. Fichten ajatus on, että Minän
kutsumus – Isaiah Berlinin sanoin pyhä kutsumus – on oman itsen ja maailman
muodonmuutos. Se toteutuu kesyttämättömän tahdon kautta.
Voimme ajatella, että
arvot ovat tavoiteltavia asioita tai jotain joka tekee elämän elämisen
arvoiseksi. Olemme tottuneet ajattelemaan arvot annettuina ja tosiasiallisesti
ihmiset perivät arvonsa. Usein se on huonoin perintömme. Fichten huomiot suovat
mahdollisuuden katsoa toisesta näkökulmasta, ajatella arvoja muunakin kuin
valmiina malleina, ihmistä rajoittavina voimina, silmälappuina. Arvoissa
ihminen voi ylittää itsensä, olla enemmän kuin luonnevikansa.
Ottakaamme
esimerkiksi eversti Marie-George Picquart ja Dreyfusin tapaus. Ranskalainen
oikeustapaus vuosilta 1894-1896 kuohutti Ranskaa. Kapteeni Alfred Dreyfusia
syytettiin perusteettomasti maanpetoksesta, tarkemmin sanottuna
sotasalaisuuksien luovuttamisesta saksalaisille. Hänet tuomittiin elinkautiseen
vankeuteen. Eversti Picquart nimitettiin tiedustelutoiminnan johtoon vuonna
1895. Hän ryhtyi salapoliisin työhön löytäen todisteita Dreyfusin
syyttömyydestä ja toisesta epäillystä. Tässä vaiheessa toiset upseerit
ryhtyivät väärentämään todisteita saadakseen Dreyfusin tuomituksi.
Vuosia kestänyt
julkinen keskutelu todistaa ennen kaikkea antisemitismistä ja ns. valtionedun
(Ragion di Stato, raison d’Etat) nimissä tehdystä vääryydestä. Dreyfus oli
juutalainen ja siksi monet pitivät häntä ali-ihmisenä. Picquart ei itsekään
pitänyt juutalaisista. Pääesikunnan alipäälikkö kysyi häneltä: ”Ja mitä se
teitä liikuttaa, että tuo juutalainen jää Pirunsaarelle?”
”No kun hän on
viaton”, Picquart sanoi. Vastauksena ajatukseen, että on yleisten etujen
mukaista tuomita viaton ja samantekevää, onko tuomittu viaton tai syyllinen,
koska hän lähtökohtaisesti on syyllinen, Pisquart sanoi: ”Se mitä sanotte on
vastenmielistä. En tiedä, mitä teen, mutta missään tapauksessa en vie
salaisuutta hautaan.”
Eversti lähetettiin
toisiin tehtäviin Tunisiaan. Hänen käskettiin vaieta asiasta. Hän ei tehnyt
niin, menetti sotilasarvonsa ja joutui vankilaan useaksi vuodeksi.
Tahto ei tee
Picquartia onnelliseksi. Hän päinvastoin on alusta lähtien tietoinen, että
uhraa kaiken mikä hänelle on mitään merkinnyt. Picquart todistaa
päättäväisyydestä, kykeneväisyydestä arvoihin. Hän pysyy päätöksessään ja
sanoissaan, vaikka tietää, että se voi johtaa vankeuteen. Jos arvot ovat
tavoiteltavia asioita tai asioita jotka tekevät elämän elämisen arvoisiksi, ne
ovat muuta kuin haluttavia asioita tai mukavia asioita.
Ihminen voi väsyä
taistelemaan. Hän haluaa luovuttaa ylivoimaisen vihollisen edessä. Hänet
voidaan tappaa tai pistää vankilaan. Picquart osoittaa, että siitä huolimatta
on syytä pitää kiinni päätöksestä. Surullista - tai vastenmielistä - niin kuin
hän sanoo olisi luopuminen taistelusta. Tahtominen on ilon aihe.
P.S.
Dreyfus ja Picquart
rehabilitoitiin vuonna 1906. Picquart nimitettiin kenraaliksi ja hän kuoli
sotaministerinä 1.maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914. Dreyfus kuoli vuonna
1935.
Johan Gottlieb Fitche
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti