perjantai 19. helmikuuta 2021

Rasismi on imartelua

 

Otmar Freiherr von Verschuer

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:


Tämä aiheena 26. helmikuuta:


Lukekaamme kansallissosialistien rotuoppia. Sen mukaan saksalaiset ovat arjalainen rotu, joka on muiden yläpuolella oleva herrarotu. Kaikkein alimmat, esimerkiksi juutalaiset ja romanit, määriteltiin elinkelvottomaksi elämäksi. Olemme tottuneet ajattelemaan rasismin alistussuhteita tuottavaksi ajattelu-, puhe- ja toimintatavaksi. Se kytkeytyy syrjintään ja väkivaltaan, joskus äärimmäiseen. Kansallissosialistien puheiden – ja myöhempien vastaavanlaisten esitysten – tutkaileminen tuo esiin myös sen, että rasismissa on toinen puoli: jokin ryhmä nostetaan yläpuolelle ja etuoikeutettuun asemaan. Rasismi on halveksuntaa, mutta se on toisaalta myös yläpuolelle asetetun ryhmän imartelua. Hitler haukkui juutalaisia, mutta hän myös kehui ja ylisti saksalaisia.

En sano, että imartelu on kokonaan unohdettu puoli rasismissa, mutta sen ainakin jossain määrin se on laiminlyöty. Se avaisi mielenkiintoisia näkökulmia nykyisiin tapahtumiin ja meidänkin päivinämme esitettyihin puheisiin.

Imartelu oli tärkeä teema antiikin filosofiassa. Esimerkkejä löytyy Platonilta tai Plutarkhokselta. Aihe oli poliittinen. Isokrateen puhe Rauhasta liittää imartelun demagogiaan. Tekstin perusteella voi päätellä, ettei demagogia ollut vain kansankiihotusta (tämä käännös tuo esiin vain tietyn piirteen). Demagogi on joku, joka puhuu sitä mitä halutaan kuulla.

Imartelu ymmärrettiin usein suoran tai vapaan puheen (parrhesia) moraalisena vastustajana. Jälleen kerran Plutarkhos voisi olla esimerkki. Plutarkhoksella on kirjoitus nimeltään Miten erottaa ystävä ja imartelijasta. Todellinen ystävä ei imartele, vaan puhuu suoraan, hän puhuu totta, on parrhesian harjoittaja. Alemassa asemassa olevan ainoa tapa vaikuttaa ylempään on puhe. Hän voi yrittää saada mitä haluaa imartelun avulla. Rikas, enemmän valtaa omaava, ylempi saa kuulla olevansa rikkaampi tai mahtavampi kuin onkaan. Imartelu estää häntä näkemästä itseään sellaisena kuin hän on.

Tästä syystä kreikkalaiset ajattelijat näkivät tässä ongelman, joka oli luonteeltaan poliittinen. Yksivaltiaalla on imartelijoiden keskellä väärä kuva itsestään ja tilanteesta, mistä syystä hänen on vaikea tehdä oikeita päätöksiä, hallita niin kuin pitää. Imartelu on ongelma myös demokratiassa. Isokrateen mainittu teksti viittaa tällaiseen tilanteeseen. Ihmiset ovat karkottaneet kokouksista ne, jotka eivät puhu miellyttävällä tavalla, sano mitä halutaan kuulla.

Myös roomalaiset olivat huolissaan imartelusta ja sen vaaroista. Teoksen Naturales questiones neljännen kerran johdannossa Seneca puhuu tästä. Kirja on omistettu prokuraattorina toimivalle ystävälle, Luciliukselle. Seneca luottaa ystävänsä hoitavan työn hyvin, koska tällä on oikea suhde itseeensä – koska hän on kykeneväinen olemaan yksin itsensä kanssa. Imartelun vaara piilee siinä, että ihmisellä (esimerkiksi prokuraattorilla) on puutteellinen suhde omaan itseensä. Silloin hän voi tulla riippuvaiseksi toisesta, erityisesti imartelijasta ja hänen puheistaan.

Emme helposti huomaa, että Hitler tai joku muu yksinvaltias voi olla imartelija. Näemme helpommin hänet imartelun kohteena, myös riippuvaisena imartelusta ja ihailusta. Kun kuuntelemme massoja kiihdyttävää ja viihdyttävää puhetta, on ilmeistä, että puhuja, populisti, tarvitsee massoja. Kun arvioimme tai analysoimme tilannetta imartelun näkökulmasta, näemme, että puhuja tekee ihmiset riippuvaiseksi itsestään.

Mitä ihmiset kaipaavat, kun he kaipaavat johtajaa? Mitä he haluavat, kun haluavat isähahmoa? He tahtovat, että joku sanoisi: ”Te olette hyviä, te olette parempia...” Rasismissa ei ole kyse epätieteellisistä tai pseudotieteellisistä käsityksistä, tuntemattoman pelosta, halusta löytää syntipukki. Se ei ole vain harmillinen marginaalinen ilmiö. Se on erottamaton osa yhteiskunnallisia rakenteita, sosiaalisia suhteita ja poliittisia strategioita. Se on erottamaton osa niitä, mutta sen ei tarvitse olla välttämätöntä. Se ei olisi niin yleistä eikä se olisi välttämätöntä, jos ihmiset osaisivat kasvattaa itseään elämään ilman imartelua...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti