Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä
pasifarm@yahoo.es
Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)
Tässä linkki tapaamiseen:
Tämä aiheena 12. helmikuuta:
Kun Hannah Arendt
puhui paariasta, hän ei viitannut intialaiseen kastiin. Hän puhui eri lajin figuureista,
jotka ovat ulkopuolisia, suljettu tavalla tai toisella yhteiskunnan
ulkopuolelle. 1) Yksi paarian laji oli hänelle schlemihl tai Unien Herra,
kansan runoilija. 2) Toinen laji on tiedostava paaria niin kuin Bernard Lazare.
3) Kolmas on aina epäilty hahmo niin kuin
Chaplinin kulkuri. 4) Neljäs on Kafkan sankari.
On ilmiselvää, miten
toinen paariafiguuri, tiedostava paaria on poliittinen hahmo; hän on niin kuin
intellektuelli. Tietenkin – jos katsomme tarkemmin – näemme Chaplinin
kulkurissakin poliittisesta merkitystä, vaikka hahmo ei ole poliittinen
toimija, aktivisti. Hän on trickster.
Neljäs hahmo, Kafkan sankari, tuli muille selväksi ja näkyväksi vasta Kafkan
kuoleman ja toisen maailmansodan jälkeen. Kafkan Linnan sankarille sanotaan:
”Sinä et ole Linnasta etkä kylästä, sinä et ole mitään.” Häneltä kielletetään
kaikki, koko olemassaolo.
Kaikissa näissä
kiehtovissa hahmoissa on jotain surullista, jotain merkityksetöntä. He eivät
ole voimakkaita ja kykeneväisiä muuttamaan mitään. En seuraa Arendtin ajatuksia
enkä pistä häntä vastuuseen. Haluan tuoda esiin vain kaksi näkökulmaa, jotka
tuovat näiden ylimääräisten ihmisten, ulkopuolisten ja turhien hahmojen,
positiivisen merkityksen – niiden potentiaalisen arvon.
1.Ulkopuoliset,
syrjään työnnetyt, mitätöidyt antavat ajattelun aihetta. Heidän pelkkä
olemassaolonsa nostaa esiin kysymyksen siitä, mistä heidät on työnnetty pois.
Jos jaksamme ja kestämme kiinnittää asiaan huomiota, huomaamme myös meitä
sisällä pitävien lankojen haurauden. Sairaus tai työttömyys voi muuttaa kaiken.
Sairaus ja työttömyys
ovat olleet tarpeeksi yleisiä ongelmia, jotta ne ovat voineet tulla politiikan
aiheiksi. On varmasti marginaalisempia ulkopuolisuuden muotoja, harvinaisempia
syitä tulla eristetyksi tai työnnetyksi pois. Ulkopuolisuuden eri muodot
olisivat hyvä tutkimuksen ja ajattelun aihe, koska ne voisivat opettaa paljon
siitä, miten ajattelemme ja miten järjestäneet asiat.
Etiikan ja
yhteiskuntafilosofian professori Adela Cortina (1947) loi 1990-luvulla
aporofobian käsitten. Aporofobia on köyhiin kohdistuvaa torjuntaa, pelkoa ja
vihaa (sana hyväksyttiin Espanjan Kuninkaallisen Akatemian sanakirjaan 2017).
Cortina yrittää tuoda esiin, miten erilaiset erilaiset sosiaaliset ja
poliittiset käytännöt syrjivät köyhää ja tai miten media deshumanisoi köyhiä
luoden etäisyyttä ”meidän” ja ”heidän” välille. Käsite on hyvä. Sen avulla voi
tuoda sävyeroja myös muukalaisvihaan (ksenofobia); monta kertaa maahanmuuttaja
ei ole torjunnan eikä vihan kohde, jos hän on rikas. Tuskailun aihe ei olekaan
aina ihonväri tai uskonto, vaan se, että tulija on köyhä.
2.Ulkopuolelta ei
aina näe paremmin ja tarkemmin, mutta ulkopuolelta voi sanoa, lausua, asioita,
jotka ovat sisällä ryhmässä mahdottomia tai kiellettyjä; sisällä pelätään
enemmän ja sisällä olevalla on jotain menetettävää.
Jos meillä olisi
tarpeeksi herkät korvat ja terävä katse, huomaisimme ulkopuolisten sanovan
meille asioita, vaikka he eivät puhu. Ulkopuolinen on angelos, viestintuoja. Hän muistuttaa meitä siitä, että olemme
sisällä jossain. Osaamme ehkä katsoa ympärillemme, ajatella sitä missä olemme.
Meidät on liitetty johonkin, integroitu. Se on osa kärsimystämme. Meillä on
sata väsyttävää velvollisuutta vain siksi, että olemme suostuneet mukaan.
Ulkopuolinen, joka
sanoo asioita, joita muut eivät sano, tarvitsee rohkeutta ja valmiutta
yksinäisyyteen. Hän sanoo asioita, joita ihmiset eivät halua kuulla. Mihail
Bahtin kirjoitti paljon ulkopuolisen merkityksestä ajattelussa, kulttuurissa ja
taiteessa. Hän mainitsee kolme erityisen merkityksellistä kodittoman vaeltajan
hahmoa: klovnin, narrin ja veijarin. Näiden hahmojen erottuva piirre ja näiden
hahmojen etuoikeus oli oikeus oli oikeus olla toinen tässä maailmassa. Klovni,
narri ja veijari eivät osallistu tavanomaiseen sosiaaliseen elämään; he eivät tee
mistään kategoriasta tai asemasta omaa asiaansa. He ovat haastavassa suhteessa
kaikkiin niihin ja näkevät niiden pimeän puolen, kaiken valheellisuuden.
Ei ole tärkeää,
ovatko klovnit, narrit ja veijarit todellisia hahmoja, todellisia ihmisiä tai
ryhmiä. Ne ovat jotain meissä ja ne mahdollistavat toisen näkökulman, paon
tavanomaisesta kaavasta. Heissä on toisen tien, uuden mahdollisuuden,
toisenlaisen olemisen siemen ja siksi he ovat syvästi poliittisia hahmoja.
Politiikkaa ei ole ilman veijaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti