Diderot
Tässä linkki tapaamiseen:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Narri on kuninkaan
varjo. Mutta kuka tai mikä on ajattelijan varjo? Emme löydä sitä seuraamalla
ajattelijaa ja hänen liikkeitään. Pelkkä katse ei tuo esiin varjoa.
Tällaisten kysymysten - monesti huonojen tai turhien - kautta tulee esiin
metodologinen ongelma. En ratkaise tässä ongelmaa. Esitän vain arvauksen.
Arvaukseni on, että on yksi teksti, jonka kautta voisimme lähestyä ajattelijan
varjoa tai ainakin testata, onko kysymys hyvä tai pitäisikö se muotoilla
uudestaan.
Teksti, joka
saattaisi olla hedelmällinen, on Denis Diderot´n Rameaun veljenpoika. Kirja on
lukemisen arvoinen ja sitä voisi tutkailla muutenkin. Ideani on, että sen
avulla voisi luoda näkökulman kysymykseen ajattelijan varjosta. Kirja
dramatisoi ajattelijan ja hänen narrimaisen varjonsa suhteen.
Oppineet tietävät,
että Rameaun veljenpojassa on läsnä filosofian historian varjoihin jäänyt hahmo
Diogenes Sinopelainen. Nimi mainitaan teoksessa laskujeni mukaan kaksi kertaa.
Se on silti yhdellä ja toisella tavalla koko ajan läsnä oudon, hävyttömän,
lurjusmaisen ja jalon Rameaun veljenpojan hahmossa. Teoksen lopussa Diogenestä
puolustaa erityisesti Minä (Diderot). Rameaun veljenpoika on hyvin
epäileväinen.
Kirja on dialogi
kahden ihmisen välillä. Toinen on Minä (filosofi, enemmän tai vähemmän Diderot
itse) ja toinen on Hän (Rameaun veljenpoika, ilveilevä antifilosofi). On suhteellisen
helppo nähdä, että Diderot luo ilkeän ironista valaistusta myös omaan hahmoonsa
ja samalla koko filosofien laumaan.
Rameaun veljenpojan
suorat puheet ja ilveily ovat provokaatiota, jotka muodostavat haasteen
ajattelulle. Ne ovat filosofian pilkkaa ja siksi erityisellä tavalla
filosofisia. Kun Minä (Diderot) sanoo jotain, jossa on sekä logiikkaa ja
filosofista asennetta, Hän vastaa:
"En
käsitä juuri mitään siitä mitä siinä minulle puhelette. Nähtävästi se on
filosofíaa; ja sanonpa teille etukäteen, että semmoiseen en sekaannu."
Tiedän, että olisi kohtalaisen helppoa ryhtyä akateemiseksi ja
oppineeksi. Olisi helppoa puhua Rameaun veljenpojan syntyhistorian
kontekstista, kyynikkokoulukunnan vaikutuksista Ranskan valistukseen,
Diogeneksen roolista Diderot´n ajattelussa ja elämässä jne. Asetan itselleni
tämän teoreettisen kysymyksen kautta kuitenkin aivan toisenlaisen tehtävän.
Kyse ei ole enää metodologisesta ongelmasta. Tehtävänä on valinta.
Jos haluaa lähestyä kysymystä ajattelijan varjosta ja epäilee,
että varjo on läsnä Rameaun veljenpojassa ja hänen hävyttömyydessään, se vaatii
muutakin kuin kommentointia: täytyy asettua varjon eteen. On katsottava
eteenpäin ja siedettävä edessään ajattelun raja, sen takana oleva ulkopuoli. On
ehkä jopa omaksuttava jotain tuosta ajattelijan varjosta, ruumiillistettava
itsessään jotain sen laadusta. Ehkä silloin filosofoiminen ei ole enää kommentointia,
vaan toimintaa.
Kun omaksuu jotain
tästä häilyvästä ja hävyttömästä hahmosta, tietää tehneensä jotain vaarallista.
Onko olemassa esimerkkejä kuninkaasta, joka olisi omaksunut jotain narrista?
Kuningas Lear. Ehkä tulevaisuuden ajattelija, joka on on asettunut varjonsa
eteen, on niin kuin Lear ja juoksee sekavana ja alastomana nummella. Riski on
otettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti