Liehuvat liput

 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila Fuengirolassa aloittaa myöhemmin torstaisin 

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Hinta:6 euroa/krt

Tämä aiheena 11.1./12.11.

Arto Melleri kirjoitti laulun draamasovitukseen George Orwellin romaanista 1984. Laulussa on säe: ”Liehuvat liput eivät suojaa tuulelta.” Sanat ovat protestoiva ele lähimenneisyyttä kohtaan. Uusi teatterisukupolvi irtisanoutui aikaisemmasta yhteiskunnallisesta tai poliittisesta teatterista. Protestoiva ele liikuttaa yhä jotain nyt, vuosikymmeniä myöhemmin.

Säe on totta. Silti monet tuntuvat etsivän suojaa ja turvaa liehuvista lipuista. Tämä voisi olla melkein pirun määritelmä (niin kuin Ambroce Biercen mestariteoksessa The Devil´s Dictionary) ideologialle: ”Enimmäkseen ennakoluuloihin perustuvien uskomusten järjestelmä, josta syvästi loukkaantuneet ihmiset kuvittelevat saavansa lohtua ja turvaa.”

Säe on yhä mielenkiintoinen. Vieläkin kohtaamme ihmisiä, jotka tuntuvat uskovan, että ideologia, iskulause tai lippu suojaa tuulelta, vaaroilta ja epävarmuudelta. Säe nostaa esiin kysymyksen: Tarvitsemmeko jotain liehuvien lippujen sijalle? Ei ole varmaa, ovatko ne vaarat, joilta halutaan suojautua, täysin todellisia. Jos ne ovat enemmän mielikuvituksen tuotetta, tarvitsemme toisia välineitä, toisenlaista ajattelua, suojautumaan näiltä tuulilta.

Liehuvat liput eivät suojaa tuulilta, mutta silti ne sulkevat ihmisen – niin kuin hän menisi suojaan. Ollessaan suojassa niin kuin koteloitunut ihminen kadottaa kaiken kykynsä olla avoin uudelle, kokemuksille, ajatukselle. Olen ennenkin maininnut Anton Tšehovin kuvaaman koteloituneen ihmisen. Kreikankielen opettaja Belikov piti kalosseja ja vuorattua takkia myös kesällä. Hänellä oli aina sateenvarjo ja pumpulia korvissa. Miehellä oli halu sulkeutua koteloon, piiloutua todellisuudelta ja nykyisyydeltä, jota hän inhosi. Belikov valvoi koko kaupunkia, oli mielellään kieltämässä kaiken. Osa Tšehovin tarinan voimaa on siinä, että Belikov ei ole vain yksi surullinen tapaus. Mies vaikuttaa voimakkaasti ympäristöönsä. Kukaan ei uskalla järjestää enää mitään eivätkö papit pelata korttia. Ihmiset ikävystyvät miehen seurassa, pelkäävät häntä ja myöntyvät.

Ajatuksen ei tarvitse suojata kaikilta tuulilta eikä sen tarvitse näyttää, minne menemme. Se näyttää, missä olemme nyt. Tulevaisuus pysyy avoimena. Kun heilutamme vähemmän lippuja, opimme ehkä itse pysymään avoimina avoimelle tulevaisuudelle.

Voisimme oppia ehkä, ettei yhteiskunnan muuttaminen ole lippujen heiluttelua. Orwellin kuvaamassa maailmassa ihmisiä valvotaan. Yleistä mielipidettä muokataan vallanpitäjien edun mukaiseksi. Ei kuulosta kovin vieraalta ta mielikuvitukselliselta. Voisimme vastustaa Orwellin kuvaaman maailman totetutumista heiluttelemalla lippua? Olisiko aika oppia enemmän vastarinnasta?

Belikovin tarinan kuuleva Ivan Ivanitš esittää Tšehovin novellin lopussa kysymyksen, eikö kaikkien meidän elämässä ole koteloitumista. Eikö se, että puhumme ja kuuntelemme kaikenlaista roskaa, ole koteloitumista? Koteloituneen ihmisen myrkky leviää kaupunkiin. Joudumme myös kysymään, eikö tuota samaa koteloitumista ole kaikkialla, myös meissä itsessämme. Jos tahdomme oppia tekemään vastarintaa, on aloitettava itsestä. Ainakaan emme saa koteloitua... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila