Vapauden käyttö ja onnellisuus

Aloittakaamme sanasta ”käyttö”. Se on termi, jolla on oma asemansa filosofiassa, vaikka sen onkin aika tuntematon nykyajan filosofeille, jotka ammentavat esim. analyyttisen filosofian perinteestä tai fenomenogiasta. Kreikkalaiset, esim. Platon käyttivät sanaa chresis, käyttö, moraalisessa yhteydessä; he puhuivat mm. ”nautintojen oikeasta käytöstä”. Plotinus, uusplatoninen kreikkalainen filosofi, puhui ”itsensä vapaasta käytöstä”. Keskiaikaisessa filosofiassa sitä käytettiin ja sen käyttöön liittyy myös kirkon (katolisen kirkon) sitoutuminen kapitalismiin, omistamiseen. Käyttö nimittäin koskee sellaista mitä ei voi omistaa, tehdä omaisuudeksi, mutta Johannes XXII antoi ”bulan”, joka rajoitti fransiskaanien ajatusta ja käytäntöä ”käytöstä” perustelemalla, että on asioita, joita ei voi käyttää, koska ne tuhoutuvat käytössä – ja mitkä siis joutuvat olemaan ”omistettuja”. Tämä ei ollut mitään mitä tahansa saivartelua. Fransiskaanit olivat aika anarkistisia ja vastustivat omaisuutta, mutta paavi siis asettui heitä vastaan ja asettui puolustamaan omistamista, ei käyttöä. Mutta käyttöä ei rajoita puolestaan ”omistus”, vaan esim. ”pyhittäminen”, siirtäminen pyhän alueelle (syy miksi G.Agamben puhuu profanisoimisen puolesta: se on asioiden ja esineiden ottamista käyttöön).

Vapaus ei ole mitään, joka voidaan taata; sitä ei takaa laki eikä ihmisoikeusjulistus – ne voivat toimia myös niitä vastaan niin kuin tiedetään. Vapautta on vain jos sitä käytetään ja voisi jopa sanoa, ettei sitä ole olemassa ennen sitä. Meillä on toisaalta ”vapauden kokemus”, kokemus siitä, että meillä on mahdollisuuksia, käyttämättömiä mahdollisuuksia, potentiaalia tehdä jotain; kokemus siitä, että kaikki ei ole ennalta määriteltyä, ennalta määrättyä, kohtalonomaista. Ja toisaalta meillä on ”vapauden käytännöt”, sen käyttö, joka on seuraus kokemuksesta, mutta tulee myös osaksi tätä kokemusta vapaudesta.

Meillä on länsimaissa ainakin sellainen mielikuva, käsitys vapaudesta, että siinä joku kahlehdittu tai tukahdutettu halu ”vapautuu”, pääsee toteuttamaan itseään. Oma näkökulmani on pikemminkin tämä: joku tajuaa mahdollisuuksia, näkee ne, kokee ne ja käyttää niitä. Näkökulma on lähes päinvastainen. Ensimmäisen mielikuvan mukaan meidän todellinen luonto, olemus, on vankina ja se vapautuu. Toisessa, omassa, käsityksessäni ei ole mitään oletusta olemuksesta tai vielä tarkemmin: mahdollisuuksien näkemistä ja käyttämistä estää käsitys olemuksesta. Jos joku ajattelee: ”Olen miehekäs mies” ja luo käsityksen tästä olemuksesta, se rajoittaa mahdollisuuksia: ei voi tanssia, itkeä, kaunistautua yms. Minulle vapautta on mahdollisuus muuttua, mahdollisuus vaihtaa velvollisuuksia; siinä ei ole niinkään kyse valinnan vapaudesta, ainakaan pelkästään siitä.

Vapauden käyttö on ”tapa”, ts. ethos (sana josta tulee eetos, siveellinen henki, mutta joka pitäisi sananmukaisesti kääntää ”asuinpaikaksi”; se on ”olemisen tapa”). Antiikissa ajateltiin, että käyttö, tapa, ethos, on ”toinen luonto”, siish harjoituksen ja työn kautta syntynyt ”luonto”, ei synnynnäinen ”luonne” tai ”olemus”.

Olen alkanut ajatella – enkä ole ainoa – että tämä ”toinen luonto”, ”vapauden käyttö”, on onnellisuutta, ehkä jopa ainoa onnen muoto. Meidän käsitys onnesta on ”meille myyty kuva”, se on kuin kaava: ”Näin sinun pitää elää ja olet onnellinen.” Ja näkisin, että onnettomuuden syy on tässä kaavassa. Ihminen tulee onnelliseksi vain omalla tavallaan, eläen omaa elämää, luomalla oman ”paikkansa”, ”olemisen tavan”, toisin sanoen käyttämällä vapauttaan. Etiikka ei tämän näkemyksen mukaan ole pohdintaa oikeasta ja väärästä; siinä ei ole kyse tuomitsemisesta eikä kieltäytymisestä. Etiikka on sitä mitä se oli kreikkalaisille ja Spinozalle: ”doctrina de felicidad”, oppi siitä miten tullaan onnelliseksi. Ja onni ei ole olemuksemme toteuttamista, vaan ”toisen luonnon” rakentumista.

Kutsun tämän alustuksen avulla pohtimaan kysymystä onnellisuudesta, etiikasta ja vapaudesta. Mitä ajattelette ja miksi? Onko onnellisuudella, etiikalla ja vapaudella mitään tekemistä keskenään? Vai onko tämä vain minun yksinäinen ”tieni”?