"Survival of fittest"

”Survival of fittest” on Charles Darwinin Lajien synnyssä käytetty käsite, ei siis filosofin, vaan luonnontieteilijän, evoluutioteorian kehittäjän termi. Idea on yksinkertainen: Luonnon valinta on sellainen, että vahvin säilyy, tai vielä tarkemmin: parhaiten sopeutunut säilyy ja sen geenit jatkavat elämää. Evoluutioteoriaa on sittemmin kehitelty, mutta tässä minua kiinnostaa muut asiat kuin biologia. Valitsin aiheen, koska maailma on kovempi, kylmempi kuin ennen ja evoluutioajattelua sovelletaan yhteiskunnassa, vaikka sen ”filosofiset sovellutukset” elivät pikemminkin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa.

On kova yhteiskunta, mutta on myös niitä, jotka haluavat tehdä tästä omat päätelmänsä, vakuuttaa itselleen, että on yksi valituista, vahvemmista. He ovat valmiita myös lukemaan uudestaan esim. Nietzscheä ja väittää, että puolalaiseksi itseään sanonut saksalainen filosofi olisi kannattanut sosiaalidarwinismia ja uskonut ”survival of fittest” –ajatusta. Nietzsche ei pelkästään inhonnut ajatusta, vaan useaan kertaa todisteli sitä vastaan. Inhimillistä, liian inhimillistä, teoksessa, aforismissa 224 N selittää näkemyksiään kansojen, kulttuurien vahvuudesta ja kehittymisestä. N sanoo, että vahvat kansat, joilla on pysyvät, vahvat ja horjumattomat periaatteet, tulevat tyhmiksi, yksisilmäisiksi. Tällaisissa kansoissa ”edistys” edellyttää, että on joitakin heikompia, vähemmän sitoutuneita, epävarmempia yksilöitä, jotka ”kokeilevat monia asioita”; heidän kautta opitaan uutta, edistytään. Samantapaista tapahtuu myös yksilössä N:n mukaan. Vitsi on tämä: pitää olla vahva pohja, vahva usko, mutta myös ”heikkoja”, jotka tekevät edistymisen mahdolliseksi. Teksti sotii paljon sitä vastaan, että N olisi aina puhunut ”vahvojen puolesta”; hän samastaa vahvuuden tyhmyyteen.

Mikä minua kiinnostaa tässä? En usko, että itseään jumalina tai puolijumalina pitäviä voidaan pelastaa todistamalla, että he ovat väärässä N:n suhteen. Heidän uskonsa on horjumaton, muttei siksi, että heiltä puuttuisi koulutusta. He luultavasti ovat aikamme ”herkkiä lukijoita”, niitä jotka rekisteröivät aikamme arvot ja pyrkivät elämään johdonmukaisesti niiden mukaan. Yhteiskunta on alkanut metsästää ”vaarallisia yksilöitä”, vaikka vaarallinen on yhteiskunta, joka ruokkii ajatusta ”hengissäselviämistaistelusta” ja joka viestittää, suoraan tai epäsuoraan: Kyynärpäätaktiikka on sallittu.

Nähdäkseni elämme suuressa hämmennyksessä, suunnan puutteessa, ja ”vaaralliset yksilöt” ovat vain meidän yhteisen kohtalomme yksittäisiä ilmenemismuotoja. Mitä filosofia voi tehdä? Yrittää olla olemassa, yrittää olla katoamasta kokonaan, muuttumatta vain osaksi mainontaa. Kenellä on silmät, se näkee. Kaikki riippuu linsseistä. Puolijumala lukee N:tä niin, että siinä on innoitus olla puolijumala. Symposiumissa yliopistossa kuuntelin, kun kaveri selitti Heideggerin ja Nietzschen äärimmäisyyden estetiikasta. Omalla vuorollani nauratin yleisöä sanomalla, että minä luen N:tä ”rakkauden filosofina”. N. puhuu rakkaudesta, joka on sitä, että haluaa toisen olevan oma itsensä, tulevan omaksi itsekseen, kehittävän omat ideaalinsa ja löytävänsä omat mahdollisuutensa. Rakkaus on sen ymmärtämistä ja siitä nauttimista, että toinen on erilainen, tuntee eri tavalla, toimii eri tavalla. Moninaisuutta, erilaisuutta, synnytetään ja edistetään, sitä ei hävitetä.

Kysymys: Mitä filosofia voi tehdä hengissäselviämisen maailmassa? Toinen kysymys: Kenelle kysymys tästä maailmasta pitää osoittaa? (Sillä ”vaaralliset yksilöt” eivät ole päättäneet maailman kovuudesta).