Adam Smith ja perilliset

Vaikka otsikko puhuu liberalismista ja uusliberalismista, tahtoisin keskustella pikemminkin etiikasta kuin taloudesta tai talouspolitiikasta – olla sillä tavalla uskollinen Adam Smithille, joka oli moraalifilosofi. Edellisellä kerralla puhuimme jo taloudesta.

Toinen alkuhuomautus: En esittele ja erittele syvällisesti liberalismia ja sen historiaa, vaan teen vain muutamia huomautuksia, joiden tarkoitus on selvittää keskustelun ja syvemmän pohdinnan reunaehtoja.

Kun liberalismista niin paljon puhutaan ja usein tietämättä mitä se on, tuntuu välttämättömältä puuttua keskusteluun. Tekee mieli puolustaa liberalismia - sen alkuperäistä henkeä - nykyaikaisia liberalisteja vastaan ja toisaalta kritisoida liberalismia, joka ei ehkä ole enää kritiikkiä, ajattelua, vaan dogmi, jonka mukaan kaikki päätökset tehdään.

Elää tätä päivää, elää sen ristiriita, ristiriitaisuus, on elää painiottelussa liberalismin kanssa. Siksi olen sen valinnut aiheeksi. Lähtökohtani on se, etten osaa ajatella sillä tavalla, joka mahdollistaisi minun sopimisen mihinkään viralliseen poliittiseen koulukuntaan, puolueeseen tai mihinkään olemassaolevaan oppiin. Syyt saattavat tulla vähän selvemmiksi.

Adam Smith oli 1723-1790 elänyt skotlantilainen moraalifilosofi, nykyaikaisen taloustieteen isä, liberalismin isä (tunnettua on, ettei hän ollut ainoa vapaakauppaa kannattava ajattelija, vaan monet muut, mm. suomalainen Anders Chydeniys esitti lähes samat ajatukset). Järkevät, omaa etuaa ajavat ihmiset, toimivat vapailla markkinoilla, joita ei säädellä valtiollisesti. Tämähän on se tunnettu liberalismin sisältö; se oli ns. merkantilismin kritiikkiä.

Harhoja. Harha nro 1: Liberalismi on sama kuin kapitalismi. Kapitalismia oli ennen liberalismia. Mutta liberalismi tekee kapitalismista vahvan, elinkelpoisen. Harha nro 2: Liberalismi poissulkee ”hallituksen”. Itse asiassa sen tarkoitus on tehdä ”hallitsemisesta” tehokasta. Harha nro 3: ”Näkymättömän käden” säätely ei johda mihinkään vaaraan. Smith itse totesi, että liberalismiin liittyy vaaroja, mm. terveydenhoidon ja koulutuksen pitäisi taata tiettyjä asioita markkinoiden ulkopuolella. Harha nro 4: Liberalismi ja demokratia käyvät käsi kädessä. Vielä 1900-luvun puolen välin jälkeenkin liberalismi asetettiin jopa demokratian vastaiseksi, sen kanssa jännittyneeseen suhteeseen asettuvaksi jopa Yhdysvalloissa.

Varsinkin 1600-luvulta lähtien pohdittiin ”valtiolliseen järkeen”, ”hallitsemisen taitoon” liittyviä kysymyksiä, jotka toivat ekonomian, talouden hoidon, hallitsemiseen; ne lähes samastuivat monissa kirjoituksissa ja määritelmissä. Hallitsemista tekevät vanhemmat, opettajat, tuomarit jne. eli kyse ei ole vain valtion hoidosta. Kysymys kuului, miten ”hallita ekonomisesti” ja hallitsemisen ”kohde” ei enää ollut niinkään territorio, alue, vaan ”väestö” (1700-luvulla).

Väestön käsitteen kautta alettiin puhua syntyvyyden säännöstelystä, väestörekistereistä, kuolleisuudesta, sairauksista, niiden hoidosta ihan toisella tavalla ja eri mittakaavassa. Tähän samaan keskusteluun osallistui oppi liberalismista, joka itse asiassa ei ollut kaiken aikaisemman kumoamista, vaan sen tehostamista; kyse ei ole anarkismista, vaan tehokkaasta, ekonomisesta hallitsemisesta, joka tosin perustuu kriittiseen ajatteluun, kysymykseen, epäilyyn siitä, että usein tai aina pyritään ”hallitsemaan liikaa”.

Adam Smithin perillisiä on ollut monia, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen alkoi kehittyä ns. uusliberalismi, jossa on ollut erilaisia koulukuntia. Näistä koulukunnista osa on radikalisoinut liberalistista ajattelua, vienyt sitä pidemmälle.

Kaksi esimerkkiä: saksalainen ordoliberalismi ja Chigagon koulukunta, molemmat esimerkkejä uusliberalismista. Ordoliberalismin ajatus oli ja on, että ekonominen toiminta tapahtuu, toteutuu tietyssä sosiaalisessa ympäristössä, jossa on ja pitää olla tietty järjestys, joka ei ole ”luonnollinen tila”, siihen ei päästä automaattisesti, ilman ponnistusta, järjestämistä, ilman politiikkaa. Tämähän on ollut saksalainen perusfilosofia ja myös erittäin keskeinen Euroopan unionin ekonomisessa järjessä. Chicagon koulukunta radikalisoi selvästi ”markkinoiden” käsitteen, tekee markkinoista kaikkea määrittelevän, kaikkea ohjaavan periaatteen; sen täytyy olla ja se on myös valtion järjen sydän. Ei enää homo sapiens, vaan homo economicus. Liberalismi ei toimi enää hallituksen rajoittajana, hallitsemisen kritiikkinä, vaan järjestää vapauden (liberty). Ihminen on manipuloitava äärimmäisen kilpailevaksi ja äärimmäisen tehokkaaksi.

Kysymyksiä on monia. Esimerkiksi: Onko ihminen järkevä ja omaa etuaan tavoitteleva? Mitä tästä ”ihmiskuvasta” seuraa? Ihminen joka ei sovi ”systeemiin” on sellainen joka ei tavoittele omaa etuaan. Tästä on seurannut yksi nykyaikaisen maailman ”rajuista” piirteistä: Meidät ohjataan, varsin voimallisesti, olemaan ”itsekkäitä oman edun tavoittelijoita”, meiltä vaaditaan tietynlaista asennetta, eetosta ja sitä kautta tietynlaista ”minätekniikkaa”, tapaa vaikuttaa itseensä niin, että ”sopeudumme”. Olemme ”joustavia”, ”tehokkaita” ja ”kilpailevia”. Toisin sanoen liberalismi ei ole taannut vapautta, vaan sen, että saamme olla alamaisia.

”Väestön” käsite liittyy nykyisin mm. ”kuluttajiin”; liberalismi tekee meistä ”kuluttajia” ja ”tuottajia” (jossain määrin), muttei kansalaisia. Liberalismin ”nimissä” on viety pois politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen, niiden hoito, koska ”poliittinen järki”, ts. liberalismi opettaa, että ”markkinat määräävät”. Sitten kun talousoppi joutuu kriisiin, tulee kriisi, annetaan kyllä valtion hoitaa, mutta itse oppia ei ”korjata”: tämän seuraus on kiero yhdistelmä sosialismia, liberalismia, protektionismia ja ties mitä (ihmisten kustannuksella).

Se mikä kestää, on ajatus ”taloudesta”, sen keskeisyydestä. Emme ole nähneet mitään radikaalia muutosta, vaikka sen mahdollisuus elää, on ilmassa. Sekä liberalismin että kapitalismin kriitikkojen vahvin sanoma ei liity taloustieteeseen, vaan etiikkaan: Ihminen on alistettu taloudelle, talous ei ole jotain palvelemassa ihmistä. Tästä syystä sanon, että nykyajassa vaikuttava virtuaalinen vallankumous on ”ihmisten vallankumous”.