Huonojen filosofien ylistys

Otsikko saattaa olla jälleen tahallisen provosoiva. Kyse ei ole huonoista filosofeista, ajattelijoista, jotka eniten erehtyvät tai ovat meille mitäänsanomattomia. Muutenhan otsikossa ei olisi sanaa ”ylistys”. Kyseessä ovat sellaiset filosofit, joita ei aina edes luokitella filosofeiksi, ajattelijoista jotka eivät ajattele ikuisuuden näkökulmasta, vaan tarttuvat johonkin konkreettiseen.

Eli ei abstraktien, historiallisesti ajattelevien filosofien ylistys: Bahtin, Foucault, Nietzsche. He puhuvat tapahtumista, eivät pohdi kysymyksiä tyyliin ”mikä on totuus”. Heitä kiinnostaa tapahtuma, se miten joku tapahtuu, millaisia muutoksia syntyy; heitä kiinnostaa historiallinen ”mahdollisuus”. Tämä viittaaminen mahdollisuuteen, puhuminen mahdollisuudesta ei ole teoreettista. Ehkä kyse on siitä, että ei puhuta ”mahdollisuudesta” ja ”toteutumisesta” käsitteellisellä tasolla, vaan viitataan mahdollisuuteen konkreettisena mahdollisuutena, jota ei olla huomattu, tajuttu. Me luulemme, että jotkut asiat ovat välttämättä tietyllä tavalla. Meille syötetään ajatusta milloin ”ihmisluonnosta”, milloin ”historiallisesta välttämättömyydestä”, milloin ”taloudellisista syistä” joita ei voi väistää eli on ”pakko toimia näin”, ”omaksua tällainen asenne”.

Minulla meni pitkään tajuta, miksi nämä ”huonot filosofit” ovat niin rakkaita... He puhuvat kaikki luovuudesta, luovuuden mahdollisuudesta, elämän ehtymättömyydestä, sen keskeneräisyydestä jne. He puhuvat siis vapaudesta, ilmaisevat sen mahdollisuuden.

Eli ylistyksen syy on tämä: he ovat hedelmällisiä. Mitä ”hedelmällisyys” merkitsee? Sitä että syntyy jotakin, avautuu horisontteja. Hedelmällinen auttaa elämään. Hedelmälliset filosofit eivät ole erehtymättömiä, aina kaikkein johdonmukaisimpia, akateemisessa mielessä moitteettomia, mutta he ovat tarttuneet johonkin, ravistelleet jotain puuta niin että hedelmät putoavat.

Miksi tahdomme hedelmällisiä filosofeja? Siksi, että filosofia ei ole vain akateeminen oppiaine, metodinen tiede tms. vaan ”tie” niin kuin sanoisi Heidegger; tahdomme oppia elämään, ja filosofian täytyy ”palvella elämää”. Uskoisin, että Bahtinin, Niezschen ja Foucault´n hedelmällisyys liittyy ”vapauteen”, joka ei ole vain ajatus siitä että olemme vapaita, vaan heidän ajattelustaan tulee tie vapauteen, ja vapaus on ”käyttöä”, vapauden käyttämistä. Mutta vielä toinen asia: He tekevät diagnoosia tilanteesta, jossa elämme. He yrittävät nähdä. Mitä he yrittävät nähdä? Mahdollisuuksia (joka liittyy vapauteen), mutta myös erilaisiin käytäntöihin, arvoihin, liittyvät vaarat, niiden ”tukahduttavuuden”, sietämättömyyden ja he etsivät keinoja päästä niistä.

Nämä huonot filosofit ovat keskenään erilaisia, mutta heissä on myös jotain, joka heitä yhdistää: erilaisuuden, eriaineksisuuden, heterogeenisyyden, hyväksyminen. Heterogeenistä ei suljeta pois, sitä ei yritetä sulauttaa johonkin ”ykseyteen”, sitä ei yritetä sulauttaa homogeeniseen massaan. Ja eriaineksisuus on hedelmällistä juuri näin: eroja ei poisteta, niitä synnytetään, niitä tehdään. ”Tasapäistäminen” johtaa todellisuudessa nihilismiin, arvojen tyhjentymiseen. Huonot filosofit, paradoksaalista kyllä, sanovat: On merkityksellisiä eroja. Eli yksi syy rakastaa näitä huonoja filosofeja on se, että he ovat arvofilosofeja, ajattelijoita jotka ajattelevat arvoja, arvioivat, arvottavat, luovat ehkä uusia arvoja.

Kysymyksiä, keskustelun aiheita: Millaisia filosofeja tarvitsemme? Millaisia rakastamme ja miksi? Millaista diagnoosia ajastamme täytyisi nyt tehdä ja kuka sen osaa tehdä?