Hiljaisuus

Hiljaisuutta on monenlaista. On ikävää, kiusallista, hiljaisuutta ihmisten välillä. On totalitaristisen, fasistisen maan hiljaisuutta, ankeaa, fatalistista hiljaisuutta maassa, jossa ei uskalleta sanoa. Alberto Méndez kirjoittaa Los girasoles ciegos – Sokeat auringonkukat – joka ilmestyi 2004: ”Hiljaisuus on tila, onkalo, johon pakenemme mutta missä emme koskaan ole turvassa. Hiljaisuus ei pääty, se rikkoontuu; sen olennainen olemus on särkyvyys...” Tämä on kuvaus Francon ajan hiljaisuudesta Espanjassa; hiljaisuus on pakopaikka, mutta se on tila, jonka on rikkoonnuttava ja väistämättä rikkoontuu. Mallarmé. Hän sanoi, että runouden tehtävä on sanojen avulla vapauttaa todellisuus, joka on sanojen täyttämä, niiden tukahduttama. Runous voi tehdä tämän Mallarmén mukaan luomalla hiljaisuuden asioiden ympärille.

Ajattelen, että minun pitää luoda itseni, harjaannuttaa itseäni. Hiljaisuus mahdollistaa tämän harjoituksen, tämän työn. Hiljaisuudessa kuunnellaan, valmistaudutaan, keskustellaan itsensä kanssa. Hiljaisuus pakottaa meidät itsemme ja maailman, kysymyksen, eteen. Se on mukanana dialogissa. Kun toinen puhuu, toinen on hiljaa. Vaikka sitten keskeyttäisikin. Ilman hiljaisuutta ei ole keskustelua. Olen sanonut toisessa paikassa: ”Hiljaisuus on tila, jossa voi hengittää. Se on tila, jossa voimme olla ilman kahlitsevaa määritelmää.”

Olen pitkään uskonut dialogin merkityksellisyyteen, sen arvoon. Mutta yhä enemmän arvostan hiljaisuutta. Hiljaisuuskin on tapa kommunikoida toisen kanssa. Liian vähän on hiljaisuutta, liian vähän hiljaisuuden kulttuuria, hiljaisuuden eetosta.

Monissa kulttuureissa on perinteellisesti arvostettu hiljaisuutta; siihen on kuulunut meditaatiota, se on ollut tavoiteltava tila. Monet idän kulttuurit ovat esimerkkejä tästä. En tiedä, millainen on suomalaisen hiljaisuuden kulttuuri ja onko se kadonnut kokonaan kännyköiden myötä. Sitä ainakin aloin pelkäämään –90-luvulla ja pakenin maasta. Pakenin Espanjaan, joka on melun ja puheen maa. Uskoisin silti, että täälläkin ovat jotkut alkaneet etsiä hiljaisuutta, jopa sen hämmentävintä muotoa: puhumattomuuden hiljaisuutta.

En tiedä varmuudella, tietenkään, mikä on hiljaisuuden tulevaisuus, mutta toivon sen elävän, tulevan eläväksi osaksi elämäämme, sillä siihen liittyy kaksi asiaa, joissa meillä ei ole koskaan tarpeeksi taitoja: henkisyys ja nautinto. Henkisyys ja nautinto liittyvät yhteen; ymmärrän ne osaksi samaa prosessia: muutosta.

Keskustelun ja kysymysten aihe on siis hiljaisuus. Mitä tahdotte sanoa? Vai haluatteko ”varjella hiljaisuutta” (guardar silencio)?