Hybris

Kreikan sana hybris tarkoittaa suoranaista väkivaltaa tai väkivaltaisuutta, liiallisuutta, äärimmäisyyteen menemistä. Se oli sana, jota käytettiin yleisesti ja se oli käsitteenä mm. heidän lakikokoelmissaan. Aristoteles käytti sanaa puhuessaan tragediasta ja tragedian sankareista, jotka kapinoivat ylimielisesti jumalia vastaan ja tuhotuvat. Hybris on ylpeyttä, liiallista ylpeyttä.

Mitä tekemistä hybriksellä sitten on filosofian kanssa, paitsi että Aristoteles puhui siitä? Filosofia on ollut yritystä opastaa ihmisiä elämään oikein tai ainakin muistuttaa siitä, että on tärkeää yrittää etsiä oikeanlainen elämäntapa ja tärkeä muistutus kreikkalaisille oli se, ettei ole syytä olla liian ylpeä; on hyvä pysyä kohtuullisuudessa jne. Toisin sanoen hybris on se vaara, josta varotetaan tai varoitettiin.

Ensimmäinen kysymys: Pystyykö filosofia tähän? Jos pystyy edes teoriassa, niin mitä filosofialta silloin vaaditaan? Filosofialta vaaditaan, ettei se ole abstraktia puhetta, vaan kritiikkiä: tapojen, ajatustapojen kritiikkiä, totuudellista puhetta, joka saattaa joskus jopa loukata. Se loukkaa ylpeyttä, liiallista ylpeyttä. Kun kyynikot puhuivat, heidän tarkoituksensa ei ollut opettaa jotain tiettyä totuutta, vaan loukata kuulijaa, heidän ylpeyttään. Diogenes sanoi Aleksanteri Suurelle, ettei hän ole todellinen kuningas, koska pelkää.

Monta kertaa joutuu todistamaan, että johtajat, poliitikot, hallitukset ovat hybriksen vallassa. Heitä pitää varoittaa hybriksen vaarasta vieläkin, ei vain 2000 vuotta sitten. Tämä on yksi teema. Hybris, politiikka ja filosofia.

Mutta olen huomannut, surukseni, että hybris ei ole vain poliitikkojen etuoikeus, pelkästään heidän paheensa. Hybriksen vallassa ovat nykyisin myös monet yritykset, jotkut kansalaisjärjestöt, tiedotusvälineet jne. Ketkä kaikki? Ja millaisiin vaaroihin joudumme, kun hybris levittäytyy?

En sano, että ylpeys on huono asia. Ylpeyden dynamiikka liittyy häpeään; se on sen kääntöpuoli; se on voitettu häpeä. Olisiko sattumaa, että homoseksuaalien liikehdinnän mottona on ilmaisu ”gay pride”. Häpeään tuomitut, leimatut, nostavat päänsä ja oppivat muuttamaan häpeän, olemaan ylpeitä. Tällainen on pelkästään kaunista. Ylpeys ei ole huono asia; joillakin on siihen hyvä syy. On syytä olla ylpeä saavutuksista ja omista kyvyistä jne.

Hybris on muuta kuin tällainen ylpeys. Se on väkivaltaa, sellaista ylpeyttä, joka sokaisee. Ihminen luulee silloin liikoja itsestään, luulee olevansa voittamaton, luulee olevansa kuolematon tai luulee olevansa kaikkivaltias. Hän etenee polkien muut alleen. Hän ei kuuntele. Hän ei ole sokea, vaan myös kuuro. Tästä tullaan sellaisen ylpeyttä loukkaavan kysymyksen eteen: Emmekö itse ole koskaan olleet hybriksen vallassa?