Herakleitos ja Laotse

Tarkoitukseni ei ole tehdä systemaattista vertailua länsimaisesta ja itämaisesta ajattelusta eikä edes etsiä Herakleitoksen ja Laotsen kautta kadotettua yhteistä säveltä. Tahdon esittää vain näkökulman ja tuoda sitä kautta esiin kysymyksiä...

Esisokraattinen kreikkalainen ajattelija Herakleitos ja kiinalainen Laotse ajattelivat vastakkaisten voimien suhdetta toisin kuin nykyään. Vastakkaiset voimat eivät sulje toisiaan pois, vaan ovat toistensa kautta mahdollisia. Voimme sanoa enemmänkin... Vastakkaiset voimat täytyy asettaa suhteeseen, jotta syntyisi jotain. Ne täytyy asettaa harmoniseen suhteeseen keskenään. Vaikka puhumme yinistä ja yangista vastakkaisina, kyseessä ei ole dualistinen ajattelutapa. Jos on hyvää, ei ole pahaa ja päinvastoin – tällaista on dualistinen ajattelu; siinä vastakkaiset voimilla on ennalta ja oletettavasti pysyvä identiteetti jo ennen sotaa, ennen asettamista vastakkain. Ero syntyy identiteeteistä. Herakleitoksen ajattelussa sota synnyttää kaiken. ”Identiteetit” syntyvät eroista.

Dualismi, usko kaksijakoisuuteen, vastakkaisuuteen, ehdottomaan vastakkaisuuteen, on ollut länsimaisen ajattelun yksi sinnikkäimpiä piirteitä. Vaikka filosofia on onnistunut olemaan hienostunutta ja syväluotaavaa, siinä on ollut aina yksiviivainen ja sokaiseva dualismi mukana. Monta asiaa jää huomaamatta, varsinkin kaikki vivahde-erot.

Dualismi on kaksijakoisuutta, ontologinen, maailman perusluonnetta koskeva näkemys, esimerkiksi käsitys, että maailma koostuu kahdesta erilaisesta olomuodosta, materiasta sekä aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta. Väitän, että taolaisuus ei ole dualistinen käsitys, vaan monistinen, ykseyttä korostava ajatussuuntaus.

Dualistisen ajattelun seuraukset ovat näkyviä. Kyse ei ole mistä tahansa harhasta. Jaetaan hyviin ja pahoihin, kiltteihin ja tuhmiin, erotetaan heidät toisistaan. Normaalit ja epänormaalit. Hengen ja materian erottamisella voi olla – ja on – epäilemättä seuraukset esim. sairauksien hoidossa.

Toinen ontologinen näkemys, joka yhdistää Herkaleitoksella ja Laotseta, on tuleminen, muutos. Kaikki virtaa, kaikki muuttuu, kaikki on tulemisen tilassa. Osallistuminen tähän virtaan on Laotselle Tao.

Kiinalaisille muutoksen vastakohta ei ole niinkään liikkumattomuus, vaan se että se kasvaa jonka pitäisi pienentyä, se putoaa jonka pitäisi hallita. Väärä tie, väärä polku on siis sitä, että vääristää maailman luonnollisen liikkeen. En ole varma, voiko Herakleitoksen ajattelevan samalla tavalla. Epäilen hänen asettaneen oman ajatuksensa virrasta liikkumattomuuden ajatusta ja liikkumattomuutta vastaan.

Mutta muutoksen ajatus johtaa myös Herakleitoksen samoille jäljille. ”Aika on leikkivä lapsi, joka tuhoaa ja synnyttää”, hän kirjoittaa. Jonkun on kadottava, jonkun on synnyttävä. Tämä on myönnettävä, tämä on hyväksyttävä.

Molemmille ajattelijoille nousee keskeiseksi hahmoksi tai kuvaksi lapsi.

Tao-te-king, teksti 55:
”Se mies, joka on Taon täyttämä, on kuin pieni lapsi./Myrkylliset eläimet eivät häntä pistä; villieläimet eivät käy häneen käsiksi eivätkä/ petolinnut iske kynsiänsä häneen.”
Voimme pohtia sitä salaperäistä murtumaa, joka tapahtui lännessä tehden Herakleitoksesta oudon ja hämärän olennon. Voimme pohtia idän ja lännen salaiseksi jääneitä yhteyksiä. Kysyä kysymyksiä dualismista tai muutoksesta. Mitä tahdotte?