Miten lukea filosofeja?

Kun yrittää ymmärtää lukemaansa, on hyvä lukea kaikki mahdollinen, kokonaan ja
yrittää ymmärtää ongelma ideoiden ja käsitteiden ”takana” tai niiden sisällä. Pitäisi olla redusoimatta ajattelua. On monenlaisia perusvirheitä, tapoja redusoida, vähentää ja tiivistää: 1. Luodaan teoria tai systeemi, vaikka sitä ei olisi. 2. Monimutkainen, vivahteikas, rikas ajattelu redusoidaan muutamaksi abstraktiksi käsitteeksi tai vielä surkeammassa tapauksessa iskulauseiksi.

Kun lukee filosofista tekstiä, on syytä miettiä, mihin filosofiaa voisi käyttää, miten sen saisi vielä toimimaan. Ilmaisu ei ole sattumanvarainen. Monta kertaa tuntuu, että filosofia on turhaa; se ei anna meille mitään. Jälleen kerran voi sanoa, että vika voi olla sekä filosofiassa että meissä. Tällä kertaa kiinnitän huomiota meihin, siihen mitä me voimme tehdä.

Kun luen Bahtinia tai Herakleitosta, viimeinen tavoite ei ole ajatella samoja asioita kuin Bahtin ja Herakleitos; se olisi toistamista, Bahtinin ja Herakleitoksen puheen jatkuvaa virtaa päässäni. Tarkoitus tai tavoite on oppia ajattelemaan samalla tavalla, yhtä hullusti tai villisti tai vapaasti. Tätä ei opi imitoimalla, vaan käyttämällä heidän ajatuksiaan, heidän lauseitaan, kokeilemalla niitä, viemällä ne toiseen ympäristöön, maisemaan, kontekstiin. Tämä merkitsee – merkitsisi – sitä, ettei heitä lueta auktoriteetteina, mestareina, totuuden haltijoina, vaan inspiraation lähteinä. Vain näin testautuu kunkin ajattelijan ajankohtaisuus.

Lukeminen on dialogia, joka muuttuu historian kuluessa. Meidän kysymyksemme eivät ole samat kuin Platonin. Platon ajattelisi tänään toisin, toimisi toisin, kysyisi eri tavalla. Meidän Platon on eri kuin keskiaikaisten ajattelijoiden Platon. Sen pitäisi olla toinen.

Nämä ovat yleisiä huomioita filosofien lukemisesta. Haluaisin kiinnittää huomiota yhteen yksityiskohtaan: hitauteen. On hyvä lukea hitaasti. On hyvä edetä hitaasti, palata taaksepäin, lukea jotain muuta ja palata sitten uudestaan tekstiin. On hyvä tehdä hitaasta lukemisesta harjoitus, tähdätä siihen, että luetusta ei tule vain lisä meidän sitaattikokoelmaamme, lisävarustus oppineisuuden osoittamista varten.

Hitaan lukemisen tarkoitus ei ole pelkästään perusteellisempi sisäistäminen, vaan pitkä, välillä tuskallinen, harjoitus itsensä kanssa. Parhaimmillaan lukeminen opettaa meitä eli muuttaa meitä, antaa meille kokemuksen, jonka kautta meidän ethos, olemisen tapa, muuttuu.

Esimerkiksi Hannah Arendtin kirjan Between Past and Future johdantoluku, The Gap between Past and Future on teksti, jonka lukeminen – hidas lukeminen – opettaa monia asioita ei pelkästään sisältönsä, vaan myös kirjoittajan tyylin, asenteen ansiosta. Arendt asettaa itselleen ja maailmalle kysymyksen ajattelun paikasta nykyajassa, toisen maailmansodan jälkeisessä, todellisuudessa. Hän pohtii vapauden, poliittisen ja vastarinnan merkitystä ja luonnetta. Kysymyksiä, jotka vieläkin synnyttävät eräänlaista resonanssiaa meidän sisällä.

Toinen teksti, jota en vain aina lue uudelleen, vaan pidän koko ajan edessäni on René Charin johdantoruno teokseen Le poeme pulvérisé, tarkemmin sanottuna ensimmäinen, salamankaltainen ensimmäinen lause: ”Miten elää ilman tuntematonta edessämme?” (Comment vivre sans inconnu devant soi?) Tämän lauseen märehtiminen on kaikkein filosofinta mitä voin tehdä ja samalla tämä prosessi – märehtivä lukeminen, itsensä edessä pitäminen – opettaa lukemaan.