Pastoraalinen valta, identiteetti ja henkinen ohjaus

Hyvin varhaisessa vaiheessa kristityt ryhmät alkoivat luoda sellaisia käytäntöjä, joissa ryhmän jokainen jäsen joutui erityisen huomion – tiedollisen ja moraalisen tutkinnan kohteeksi. Ihmisen kuului tunnustaa syntinsä, avautua henkiselle ohjaajalle, joka toimi oppaana ja anteeksiantajana. Näistä käytännöistä muotoutui myöhemmin rippittäytymisrituaali. Tunnustamisen alistaa yksilön pastorin, siis paimenen, valtaan; hänen on paljastettava itsensä ja toteltava.

Foucault puhui pastoraalisesta vallasta; sellaisesta hallitsemisen tavasta, joka kiinnittää erityishuomiota yksilöön, mutta myös kokonaisuuteen. Pastori hoitaa koko laumaa, mutta tekee sen huomioiden jokaisen yksilön erikseen. Tunnustukset, antautuminen henkiseen ohjaukseen, pastoraalinen valta ovat vaikuttaneet siihen miten meitä hallitaan. Meitä ei ohjata ja hallita vain normien avulla, vaan myös tällaiset tekniikat, joiden avulla meihin vaikutetaan ja joiden kautta vaikutamme itseemme, ovat tärkeitä hallitsemisen käytännöissä.

Yksi tämän hallitsemistavan seurauksista on ollut identiteetin rakentamisen välttämättömyys, sen toivottavuus, sen haluttavuus. Kun ihminen tunnustaa tekonsa ja ajatuksensa, tutkii niitä perinpohjin, hän ilmaisee, kuka hän on.

Ihmisten paimentamisen, pastorin, siis paimenen teema on muinainen: siitä löytyy jälkiä egyptiläisistä ja kreikkalaisista kirjoituksista, tietenkin myös Raamatusta, varsinkin Uudesta Testamentista. Mielenkiintoista on huomata, että se on keskeinen teema 1500-luvun ”valtio-opillisissa”, hallitsemisen taitoa koskevissa kirjoituksissa.

Hallitsemisen järki tai hallitsemisen taito perustuu siihen, että hallittava ei antaudu vain tottelemaan, vaan myös aktiivisesti tekee itsestään tiedon kohteen – paljastaa ja tunnustaa. Näin hallitseminen muuttuu muuksi kuin ruoskimiseksi; se on yllytystä ja ohjaamista: ihminen pannaan hallitsemaan itse itseään, tekemään identiteetistään lain.

Kun paimentaminen sitoo ihmisen omaan identiteettiinsä sillä on sekä poliittiset että moraaliset seuraukset. Identiteetin politiikan sisältö on tämä: sinä olet mitä olet, et muuta etkä voi olla muuta. Identiteetti kaventaa politiikan aluetta, kenttää, muuttaa sen juridiseksi prosessiksi ja peliksi, joka koskee teknisten tai taloudellisten päätösten tekoja; sillä ei ole mitään tekemistä toivon tai toiveen kanssa, vaikka meissä yhä eläisi varjomaisena toive olla jotain muuta, olla toisin. Identiteettiin sitomisella on moraalinen seuraus. Meidän tehtävämme on tietää, keitä olemme, ei mitä voisimme olla. Tämä tietämisen, tiedon, korostaminen mitätöi moraalin, joka ajattelee sitä mitä voisi olla, ei sitä mitä on.

Identiteetit voivat olla murhaavia niin kuin sanoo Amin Maalouf; se panee meidät jakamaan maailman meihin ja muihin. Mutta identiteetti myös kesyttää meidät, tekee meistä hallittavia.