Filosofia elämäntapana

Filosofia on ja se voi olla tapa elää. Kuka tahansa joka valitsee itselleen elämäntavan ja muokkaa elämäänsä ei silti ole filosofi; se on tietynlainen elämäntapa, jossa ajattelu ja rakkaus ajatteluun saa erityisen intensiivisen muodon. Kysymyksestä, kysymisestä, tehdään elämäntapa. Tässä ei sanan tavanomaisessa mielessä etsitä ratkaisua, vaan uutta kysymystä. Ratkaisu on ongelman uudelleenmuotoilu.

Filosofian, etiikan, alkuperäisiä voimallisia kysymyksiä oli kysymys siitä, miten pitää elää. Filosofia on siis tähdännyt elämäntapaan, toisenlaiseen elämään. Elämäntapa on ratkaisu, vastaus. Tätä Wittgensteinkin varmaan tarkoitti, kun sanoi: Pitää elää niin, että se mikä on ongelmallista katoaa. En muotoilisi asiaa näin, vaan toisin: Täytyy elää niin, että syntyy uusia ongelmia.

Vaikka keskustelun filosofiasta elämäntapana aloitti ranskalainen Pierre Hadot 70-luvulla, idea on saanut paljon vastakaikua mm. amerikkalaisessa filosofiassa. Esimerkiksi Richard Shusterman (jonka tausta on analyyttisessä filosofiassa ja amerikkalaisessa pragmatistisessa filosofiassa) puhuu filosofiasta elämätapana, joka on muutakin kuin teoriaa; se on ”art of living” (elämäntaito, elämisen taide). Teoksessaan Practising Philosophy Shusterman käyttää esimerkkinä filosofisesta elämästä mm. mainittua Wittgensteinia, joka koki akateemisen maailman filosofiset pohdinnat liian kapeiksi, koska hänen mukaansa filosofin ylin periaate tai käsky on: ”Elä hyvin.”

Myös oma lähtökohtani on samantapainen. Näiden muistiinpanojeni punainen lanka on ajatus askeesista ja ethoksesta. Askeesi, harjoitus, tekee jostakin totuudesta tai periaatteesta ethoksen, olemisen tavan, ja ethos ei ole olemus, vaan modus, tapa, ”toinen luonto”. Olennaista eivät ole ominaisuudet eivätkä omaisuudet; olennaista ei ole olemus, vaan modus, tapa. Tärkeä kysymys ei ole ”mitä”, vaan ”miten”. Filosofisessa elämäntavassa on olennaista ongelmien keksiminen ja pseudo-ongelmien poispyyhkiminen.

Olkoon tämä tällainen metodinen huomautus, vaikka ilmaisu on liioitteleva, vähän liikaa lupaava... Me kysymme usein miksi – ja vielä pahempaa: me kysymme, miksi minä. Kun ryhdymme omasta mielestämme henkeviksi, kysymme mitä. Mutta kun kysymme ”mitä”, etsimme olemusta, ja olemus on fiktio ja ansa.

Puolustan myös sanoja ”kuka”, ”missä”, ”milloin”. Tähän on yksinkertainen syy. Nämä ovat hyviä kysymyssanoja, koska ne yrittävät tuoda esiin jotakin tapahtumista. Näin ajattelun tavoitteena ei ole paljastaa ikuista olemusta, vaan tapahtuma ja tapahtuman tapahtumallisuus.

Voisi puhua tapahtumallistamisesta. Sen hyöty on nimenomaan se, että näemme asiat, ilmiöt tapahtumina, historiallisina ja muuttuvina, ei enää välttämättöminä. ”Missä” ja ”milloin” sijoittavat ilmiöt johonkin kontekstiin. On syytä tutkia olosuhteita, joissa jokin maailmaan ilmaantuu, tutkia miten se sitten muuttuu ja joissakin tapauksissa muutetaan ikuiseksi. Tällainen työ paljastaa, että emme ole aina olleet sitä mitä olemme ja siitä syystä näemme itsemme vapaampina. Meille voi syntyä vapauden kokemus, joka voi johtaa myös toimintaan, vapautemme käyttöön.

”Kuka” on olennainen kysymys, mutta se täytyy ymmärtää oikein. Kun yritämme ymmärtää jonkun lauseen, sijoitamme sen kontekstiin, kysymme, kuka puhuu. Ajattelemme – se on meidän taipumus – puhujan intressejä, hänen sidosryhmiään ja hänen identiteettiään. Kriittinen, filosofinen, kysymys, joka yrittää arvioida – ei vain polemisoida tai tehdä journalistisia paljastuksia – yrittää selvittää, mikä voima puhujassa puhuu, millaiseen olemisen tapaan sanottu liittyy, ts. millainen olemisen tapa, elämäntapa, synnyttää lauseen. ...

Näin palaudumme kysymykseen elämäntavasta. Filosofia on tai ainakin se voi olla elämäntapa. Se on sellainen kriittinen asenne, joka arvioi elämäntapoja, olemisen tapoja, jotka synnyttävät erilaisia näkemyksiä, lauseita, ”totuuksia” ja asenteita. Filosofi vaatii muutosta. Hän sanoo itselleen ja muille: Täytyy voida ajatella toisin, elää toisin.