Aihe:nainen

Otsikoin näin en vain siksi, että aiheeni olisi nainen. Puhun naisesta aiheena, naisen tekemisestä aiheeksi...

Nainen on ollut monta kertaa ja eri tavoin keskustelun, tiedollisen uteliaisuuden aiheena. Keskustelua ovat käyneet miehet. Joskus nainen on idealisoitu (Neitsyt Maaria ja siitä kehittyneet trubaduurikulttuurin lohikäärmeen kynsistä pelastettavat neitsyet), joskus demonisoitu (noidat), joskus tieteellistetty (psykiatrien keskustelut hysteerisistä naisista). Kaikki nämä monimuotoiset tiedolliset, runolliset, filosofiset ja pseudofilosofiset keskustelevat pyrkivät kontrolloimaan pelottavaa, kaaoottista, arvaamatonta naista.

Samaa halua dominoida voi nähdä 1600-luvun luonnontieteellisessä kirjoittelussa; luonto haluttiin tehdä hallinnan ja valvonnan kohteeksi. Tämä sama tieteellinen vuosisata, uuden ajan ja tieteellisen vallankumouksen ensimmäinen hetki, oli kaikkein ahkerin noitien vainoamisessa ja polttamisessa.

Miksi on olemassa naistutkimusta? Tutkiiko naistutkimus naista? Se syntyi puhumaan naisesta toisella tavalla ja naisen ehdoilla, mutta tietenkin myös problematisoimaan nämä vuosisatoja jatkuneet puheet naisesta. Emme voi arvata tämä tutkimuksen mahdollisia kauaskantoisia seurauksia, mutta ainakin sen synty on ymmärrettävä ja välttämätön. Naistutkimus on historiallinen hetki ajattelun historiassa. Myöhemmin nähdään, mihin se johtaa.

Naistutkimus on monitieteinen ala, joka pyrkii selvittämään, miten sukupuoli ja sukupuolten väliset suhteet vaikuttavat yhteiskunnallisiin ja kulturaalisiin ilmiöihin. Tässä yhteydessä voi siis tehdä kulttuurifilosofisen välihuomautuksen. Ihminen tekee ihmisestä kaiken mitan ja omasta kulttuuristaan normin. Tämä tarkoittaa, että oman kulttuurin tapoja pidetään oikeina, normaaleina ja luonnollisina.

Jos jonkun kulttuurissa juodaan kymmenen kuppia kahvia päivässä, se on oikein ja kohtuullista – kaikkea muuta vieroksutaan. Tästä seuraa, että tapoja ja tottumuksia pidetään luonnollisina, ei tajuta niiden olevan tapoja ja tottumuksia. Jopa terveelliseksi katsotaan oman kulttuurin tottumukset.

Ajattelulle ja kriittisyydelle tämä luo vaikeat olosuhteet, mutta myös välttämättämän työmaan: on tutkittava, tarkistettava, ajateltava omaa kulttuuriaan, kohdistettava siihen kylmä ja etäinen katse. Emme voi asettua kokonaan oma kulttuurimme ulkopuolelle, mutta voimme kehittää itsessämme kylmyyttä ja etäisyyttä.

Puhun tahallisesti tällaisen epänaisellisen hyveen – kylmyyden – puolesta. Ajattelu – myös naistutkimus – voi löytää voimaa kylmyydestä, kyvystä ottaa etäisyyttä. Tavoitteena on kulttuurin kritiikki, jotta jokin, joka meissä on, saisi tilaa, voisi elää.

Filosofia on kysymistä, muttei ole sukua arkipäiväiselle kysymiselle. Kun kysymme, haluamme saada tietoa. Eikö niin? Ei aina. Joskus haluamme kysymyksellä avata maailman, tehdä tutustua tuntemattoman. Kysyn filosofisen askeetin kysymyksen: Mitä voin tehdä itsestäni? Siihen ei voi vastata, ei ainakaan heti; tietoa ei ole. Silti se on hedelmällinen kysymys; se avaa maailman, polun. Emme tiedä, tarvitsemmeko naistutkimusta aina, mutta on toivottavaa, että tämä – tai joku muu tutkimuksen ala – onnistuu esittämään hedelmällisiä kysymyksiä, sellaisia jotka heittävät meidät tuntemattomille vesille.

Itse ajattelen, että näiden mahdollisesti väkivaltaisten kysymysten tarpeellisuus on selvästi näkyvissä. Kulttuuri ja sen normit, sen kaavamaiset kaavat, ritualisoituneet muodot, vaikuttavat esim. sukupuolten välisiin suhteisiin. Ajattelu ja kritiikki tähtäävät siihen, että voimme odottaa myös odottamatonta, nähdä ihmisten välillä epätodennäköisiä suhteita. Ajattelu auttaa tuomaan liikettä ja mielikuvitusta sinne, missä kaikki on jäykkää, kuivettunutta, köyhää, jos ei suorastaan pilaantunutta.

Keskiajalla eurooppalaisella naisella oli vain kaksi hyväksyttävää mahdollisuutta: mennä naimisiin tai luostariin. Mutta oli ihmisiä, jotka osasivat kyseenalaistaa. Beguines (1200-1400-luvulla) olivat naisia, mystikkoja, jotka loivat puolittain luostarimaisia kommuuneja tai elivät yksinään kierrellen saarnaamassa. He eivät olleet nunnia; eivät luopuneet omaisuudestaan ja he voivat palata ”maalliseen” elämään, mennä naimisiin, jos halusivat. He keksivät uusia tapoja elää. Meidän pitäisi osata tehdä samoin.