Tohtori Penis

Simone Weil

T.S. Eliot oli suuri runoilija, joka suositteli, että nuoriso lukisi Simone Weilin tuotantoa ennen kuin poliittinen propaganda pyyhkii pois heidän kykynsä ajatella. Eliot oli suuri runoilija, mutta ilmeisesti myös turhan optimistinen. Weilin lukeminen ei takaa mitään.

Jukka Hankamäki teki väitöskirjan Weilin ajattelusta. Rakkauden välittäjä: kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen ideaali julkaistiin 1997. Olen siteeranut kirjaa ainakin kohtaamista käsittelevässä muistiinpanossa, joka löytyy täältä:

https://koetinkivet.blogspot.com/2012/03/kohtaaminen.html?m=0

Myöhemmin filosofi on omistautunut puolustamaan Eurooppaa sellaisilta asioilta, joiden hän kokee uhkaavan sitä: islamilta, naisilta ja suvaitsevaisuudelta. Hän oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokas vuonna 2019. Ei päässyt eduskuntaan. 

En kommentoi nyt Rakkauden välittäjää enkä analysoi tohtorin myöhempiä ajatuksia. Pistän vain pienen siteerauksen, jonka Saku Tuominen on löytänyt (teoksesta Enkelirakkaus: Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena). Tässä linkki Tuomisen blogiin: 

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/06/10/rasismia-ja-naisvihaa/

Jukka Hankamäki kirjoittaa peniksen merkittävyydestä:

"Peniksen olemassaolosta seuraa erittäin merkittäviä ihmisen koko maailmankuvaa ja ajattelutapaa leimaavia asioita. Nainen ei ajattele samoin kuin mies, sillä hän ei suuntaudu maailmassa niin kuin mies. Myös filosofialle tunnusmerkillinen kyky argumentoida ja edustaa johdonmukaisia näkemyksiä perustuu peniksen olemassaoloon."

Tämän luettuani katsoin jalkojeni väliin uudenlaista ihailua tuntien. Ajattelin myös sitä, miten merkittävää on akateeminen koulutus. Se lisää ihmisen sanavarastoa. Koska tiedän, että kirjoittaja on kirjoittanut Simone Weilistä, ajattelin häntä. Weil oli nainen, juutalainen, pakolainen ja filosofi, joka osallistui vastarintaan fasismia vastaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Naiset, kapinan sydän

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 14.11. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. AIHE: 1864, 1900, 2017/Some eli propaganda ja kansalaiset

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Naiset New Yorkin kaduilla, Malala Yousafzai ja hänen koulunsa... Ihmisiä jotka sanovat: ”Emme hyväksy noita miehiä ohjaamaan itseämme, päättämään ruumiistamme.” Ihmisiä jotka kysyvät: ”Minne haluamme, että meitä ohjataan?”

Naiset ovat usein kapinan, vastarinnan tekijöitä; heidän asemansa on kysymyksen ytimessä. He ovat kapinan henki, sydän. Näin on ollut ennenkin. Ainakin jo 1100-luvulla, kun Euroopassa vaikutti liike, josta Saksassa käytettiin nimitystä Nonnenmystik. Erityisesti Alankomaissa (heitä tunnettiin toki sekä Espanjassa että Italiassa) liikkui keskiajalla vapaita naisia, joista käytettiin nimitystä béguines (espanjaksi beguinas): naisia jotka elivät toisella tavalla, irrallaan tavanomaisesta kaavasta, vapaina tavanomaisesta ohjauksesta (aviomies tai luostarin johtaja tai pappi).

Nämä uskonnolliset naiset elivät yhdessä, mutta ottaen etäisyyttä kirkkoon. Kapinaan, vastarintaan, oli kaksi erityistä syytä: korruptio ja se ettei kirkko hyväksynyt naisille oikeuksia. Tietenkin heitä vainottiin. Kuuluisa esimerkki oli Marguerite Porete, ranskalainen mystikko, joka poltettiin roviolla 1310. Hän kirjoitti tunnetun teoksen Le Miroir des âmes simples, jossa on selvästi filosofisia, uusplatonistisia vaikutteita.

1500-luvulla esimerkiksi Isabel de la Cruz ja Teresa de Cepeda y Ahumada (Teresa de Ávila) Espanjassa olivat merkittäviä naisjohtajia, toisinajattelijoita, joiden toiminta oli verrattavaa, monesti yhtä kapinallista – ja heitäkin epäiltiin kerettiläisyydestä.

Mainitsen nämä historialliset tapaukset vahvistaakseni tulevaa väitettä, joka on kaksiosainen. 1)Naisilla on ollut hyvät syyt vastustaa heihin kohdistuvaa ohjausta ja mallia, kaavaa, joka on tarjottu ainoana mahdollisuutena. Kun joku kysyy, voimmeko hyväksyä tuon tai tämän ohjauksen, hän kysyy tosiaan, kenet hyväksytään ohjaamaan. Nämä naiset eivät hyväksyneet itsestään selvänä kirkon ja kirkonmiesten ohjausta. 2)Näiden naisten kapina oli uppiniskaisuutta, itsenäisyyttä, vastahankaisuutta olosuhteissa, joissa erilaisuus ja vastarinta saattoivat johtaan tuomioon, polttorovioon. Siksi sanon, että naiset ovat kapinan sydän; heillä on vaadittava rohkeus. Espanjan sana coraje, rohkeus, tulee latinan sanasta cor, sydän. Vastaava etymologinen yhteys on ranskan sanoilla courage, rohkeus ja coeur, sydän. Joku on sanonut, että coraje merkitsee "echar el corazón por delante".

Villi arvaukseni tästä sydämen ja rohkeuden metaforisesta kytkeytymisestä perustuu vajavaiseen latinankielisen kirjallisuuden tuntemukseen. Esimerkiksi Seneca puhuu siitä, onko hyve huulilla vai onko se sydämessä. Eli sydämen merkitys, sen arvokkuus, on siinä, että se on tosi. Jos hyve on sydämessä, se on totta, ei vain sanoja.

Olen puhunut ennenkin siitä, miten ihmiset joskus asettuvat vastustamaan sitä kuka ohjaa, miten joku ohjaa ja mihin ohjaa (Hallitsijat ja hallitut). Tämä naisten kapina, heidän asettuminen kapinan ytimeen tehden itsestään sen sydämen on monella tavalla inspiroiva näky. Se nostaa esiin muutakin kuin sen miten meitä hallitaan; se tuo esiin kysymyksen arvoistamme ja mahdollisuudesta omiin arvoihimme. Voimme kysyä, ovatko maat, jotka julistavat tasa-arvoisuutta, todella sitä. Onko tämä ns. tasa-arvo toteutunut? Saavatko naiset kulkea vapaasti? Kuka määrää mitä naiset saavat tehdä, miten elää?

Filosofian historiassakin on näitä naiskapinallisia, paholaisia. Hipparkhia oli rikkaan traakialaisen perheen tytär. Ilmeisesti hänen veljensä Metrokles tutustutti hänet filosofiaan. Hipparkhia ihastui rumaan ja loputtoman köyhään kyynikkofilosofiin Krates Thebalaiseen ja uhmaten isänsä tahtoa meni naimisiin tämän kanssa. Nainen joka teki mitä halusi ilman pelkoa, ilman häpeää. Tiedetään, että kyynikkopariskunnalle syntyi ainakin yksi poika nimeltään Pasikles.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Olen todellinen nainen

1.Lause ja sen taustakuva

Sanoja – julistaja – on Michael Berry (ei Sir Michael Berry, tunnettu englantilainen fyysikko, vaan texasilainen talk talk show –isäntä, radiotähti):

“A real woman can do it all by herself, but a real man wouldn´t let her.” (Todellinen nainen voi tehdä kaiken itsekin, mutta todellinen mies ei antaisi hänen.)

Berry levitti tätä sanomaa facebook-sivujensa kautta. Tekstin alla oli kuva pienestä stetsonpäisestä pojasta, joka suutelee pienen tytön kättä.

2.02 Feministi puhuu

Pieni feministi heräsi minussa ja kaivautui ulos rauhallisesta lihastani. Tämä lause ilmaisee ilmeisellä tasolla varsin sovinistisen asenteen: Myönnetään kyllä – armeliaasti – että nainen pystyy, mutta hänen ei anneta tehdä. Tietenkin lausetta voisi analysoida enemmänkin. Se perustuu kokonaan mies/nainen –dikotomialle, pyrkii vahvistamaan sitä. Se puhuu ”todellisesta” naisesta ja ”todellisesta” miehestä ja tähän voisi tietenkin tarttua, sitä ryhtyä purkamaan.

3.01 Toisinpäin

Jos katsoo toisinpäin, näkee naisellisen viekkaasti (naisethan ovat aina viekkaita ja vaarallisia), voi ajatella hyötyä: ”Saamme miehen palvelemaan itseämme, tekemään puolestamme. Meidän on tehtävä tällaisia oikeita miehiä.” Mutta mihin tässä joudumme, mitä palvelemme? Onko tämä vanha myytti herrasmiehestä?

Espanjalainen mies 1800-luvulla heitti viittansa kadulla kävelevän naisen jalkojen eteen. Ritarillisuus ei loppunut tapojen turmelukseen; siirryttiin vain toisenlaisiin vaatteisiin ja myöhemmin kaduilla oli vähemmän hevosen paskaa, ne olivat päällystettyjä jne. Ritarillisuus kuoli käytännöllisyyteen, autoistumiseen ja teiden päällystämiseen.

3.03 Mahdollisuus ja sen todistus

Jos silti vastustan yhä villiä feministiä itsessäni ja pidän kiinni tästä hyötyyn tähtäävästä, miehet orjuuttavasta asenteesta, joudun  toteamaan: ”Ehkä olenkin todellinen nainen, sillä senhän todistaa se, että kykenen, mutten tee, vaan kannustan miestä olemaan palvelijani.”  Tämä pätee suurimpaan osaan kehittyneen maailman miehistä. Tietyn esityksellisen miehuuden lisäksi he ovat vain toisten miesten tarjoaminen palveluiden ostajia, käyttäjiä, kerjääjiä – silloinkin kun palveluissa käytetään naisia.

4.1. Lauseen totuudellisuus

Näin hillitysti – siis feminismiä hilliten – analysoituna Berryn lause on siis tosi. Se ei vain ole tosi lausujan tahtomalla tavalla; se ei tarkoita sitä, että miehet kovin helposti onnistuisivat olemaan todellisia miehiä, pikemminkin he ovat todellisia naisia. Ovatko – kykenevätkö – naiset sitten olemaan todellisia naisia myös?  Kyllä, mutta he antavat miesten tehdä sen...

5. Mitä todistelija todellisuudessa haluaa

Tiedän... Joku sanoo: ”Kuka nyt näin mutkikasta vitsiä jaksaa seurata eikä se naurata.” Mutta tämä vitsi on vain sormi, fallinen sormi, joka on pystyssä ja osoittaa ulos, maailmaan. Naurun aihe on siellä. Enkä minä halua, että kukaan nauraa puolestani. Haluan kokea sen itse. Olisipa typerää julistaa: ”Kykenen nauramaan, mutta annan miesten nauraa puolestani.” Olisinko silloin todellinen nainen? Haluan olla todellinen nainen...


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Aihe:nainen

Otsikoin näin en vain siksi, että aiheeni olisi nainen. Puhun naisesta aiheena, naisen tekemisestä aiheeksi...

Nainen on ollut monta kertaa ja eri tavoin keskustelun, tiedollisen uteliaisuuden aiheena. Keskustelua ovat käyneet miehet. Joskus nainen on idealisoitu (Neitsyt Maaria ja siitä kehittyneet trubaduurikulttuurin lohikäärmeen kynsistä pelastettavat neitsyet), joskus demonisoitu (noidat), joskus tieteellistetty (psykiatrien keskustelut hysteerisistä naisista). Kaikki nämä monimuotoiset tiedolliset, runolliset, filosofiset ja pseudofilosofiset keskustelevat pyrkivät kontrolloimaan pelottavaa, kaaoottista, arvaamatonta naista.

Samaa halua dominoida voi nähdä 1600-luvun luonnontieteellisessä kirjoittelussa; luonto haluttiin tehdä hallinnan ja valvonnan kohteeksi. Tämä sama tieteellinen vuosisata, uuden ajan ja tieteellisen vallankumouksen ensimmäinen hetki, oli kaikkein ahkerin noitien vainoamisessa ja polttamisessa.

Miksi on olemassa naistutkimusta? Tutkiiko naistutkimus naista? Se syntyi puhumaan naisesta toisella tavalla ja naisen ehdoilla, mutta tietenkin myös problematisoimaan nämä vuosisatoja jatkuneet puheet naisesta. Emme voi arvata tämä tutkimuksen mahdollisia kauaskantoisia seurauksia, mutta ainakin sen synty on ymmärrettävä ja välttämätön. Naistutkimus on historiallinen hetki ajattelun historiassa. Myöhemmin nähdään, mihin se johtaa.

Naistutkimus on monitieteinen ala, joka pyrkii selvittämään, miten sukupuoli ja sukupuolten väliset suhteet vaikuttavat yhteiskunnallisiin ja kulturaalisiin ilmiöihin. Tässä yhteydessä voi siis tehdä kulttuurifilosofisen välihuomautuksen. Ihminen tekee ihmisestä kaiken mitan ja omasta kulttuuristaan normin. Tämä tarkoittaa, että oman kulttuurin tapoja pidetään oikeina, normaaleina ja luonnollisina.

Jos jonkun kulttuurissa juodaan kymmenen kuppia kahvia päivässä, se on oikein ja kohtuullista – kaikkea muuta vieroksutaan. Tästä seuraa, että tapoja ja tottumuksia pidetään luonnollisina, ei tajuta niiden olevan tapoja ja tottumuksia. Jopa terveelliseksi katsotaan oman kulttuurin tottumukset.

Ajattelulle ja kriittisyydelle tämä luo vaikeat olosuhteet, mutta myös välttämättämän työmaan: on tutkittava, tarkistettava, ajateltava omaa kulttuuriaan, kohdistettava siihen kylmä ja etäinen katse. Emme voi asettua kokonaan oma kulttuurimme ulkopuolelle, mutta voimme kehittää itsessämme kylmyyttä ja etäisyyttä.

Puhun tahallisesti tällaisen epänaisellisen hyveen – kylmyyden – puolesta. Ajattelu – myös naistutkimus – voi löytää voimaa kylmyydestä, kyvystä ottaa etäisyyttä. Tavoitteena on kulttuurin kritiikki, jotta jokin, joka meissä on, saisi tilaa, voisi elää.

Filosofia on kysymistä, muttei ole sukua arkipäiväiselle kysymiselle. Kun kysymme, haluamme saada tietoa. Eikö niin? Ei aina. Joskus haluamme kysymyksellä avata maailman, tehdä tutustua tuntemattoman. Kysyn filosofisen askeetin kysymyksen: Mitä voin tehdä itsestäni? Siihen ei voi vastata, ei ainakaan heti; tietoa ei ole. Silti se on hedelmällinen kysymys; se avaa maailman, polun. Emme tiedä, tarvitsemmeko naistutkimusta aina, mutta on toivottavaa, että tämä – tai joku muu tutkimuksen ala – onnistuu esittämään hedelmällisiä kysymyksiä, sellaisia jotka heittävät meidät tuntemattomille vesille.

Itse ajattelen, että näiden mahdollisesti väkivaltaisten kysymysten tarpeellisuus on selvästi näkyvissä. Kulttuuri ja sen normit, sen kaavamaiset kaavat, ritualisoituneet muodot, vaikuttavat esim. sukupuolten välisiin suhteisiin. Ajattelu ja kritiikki tähtäävät siihen, että voimme odottaa myös odottamatonta, nähdä ihmisten välillä epätodennäköisiä suhteita. Ajattelu auttaa tuomaan liikettä ja mielikuvitusta sinne, missä kaikki on jäykkää, kuivettunutta, köyhää, jos ei suorastaan pilaantunutta.

Keskiajalla eurooppalaisella naisella oli vain kaksi hyväksyttävää mahdollisuutta: mennä naimisiin tai luostariin. Mutta oli ihmisiä, jotka osasivat kyseenalaistaa. Beguines (1200-1400-luvulla) olivat naisia, mystikkoja, jotka loivat puolittain luostarimaisia kommuuneja tai elivät yksinään kierrellen saarnaamassa. He eivät olleet nunnia; eivät luopuneet omaisuudestaan ja he voivat palata ”maalliseen” elämään, mennä naimisiin, jos halusivat. He keksivät uusia tapoja elää. Meidän pitäisi osata tehdä samoin.