Lukiessani minulle vieraita tekstejä, jotka kommentoivat joogaan ja intialaiseen filosofiaan liittyviä artikkeleita ja kommentaareja olen hämmästellyt erityisesti egon käsitteen käyttöä. Näissä teksteissä toistuu väittämä: ego pitää häivyttää. Ego on latinaa ja tarkoittaa minää. Kuitenkin näissä samoissa teksteissä siteerataan ajattelijoita ja opettajia, jotka korostavat ”oman itsensä”, ”todellisen itsensä” löytämisen merkitystä. Olen tietämättömänä epäillyt, että johtunee minun tietämättömyydestäni, kun olen ajatellut tähän liittyvän ristiriidan.
Sanskriitinkieliset tekstit eivät tietenkään käytä latinaista termiä ego tai egoismi. Näihin viittaava sana on ahamkara. Aham on minä tai itse ja kara on sana, joka tarkoittaa tekemistä tai luotua asiaa. Ahamkara ei siis ole ego, vaan ”minä tekee”. Kyse ei ole yksinkertaisesti itsekkyydestä, vaan vanhat hindutekstit käyttävät termiä tilasta, jossa ihminen on ”itsellinen”; hän on tilassa, missä hän erottaa itsensä muista ja on siksi myös illuusion tilassa. Miksi se on illuusion tila? Koska hindufilosofia ajattelee, että kaikki on yhtä.
Ahamkara on illuusio ja kiinnittymistä ”väärään itseen”, ei todelliseen, jumalaiseen itseen. Siksi ahamkaran hävittäminen ei ole ristiriidassa todellisen itsen löytämisen kanssa.
Eurooppalainen käännös on epätarkka, mutta se väistämättä on myös tyypillisen eurooppalaista omimista ja sulauttamista omaan ajattelutapaan, johon on vaikuttanut kristillinen itsekkyyttä, siis egoismia, vastustava moraali. Ahamkara ei ole moraalinen, pelkästään moraalinen termi. Se on tieto-opillinen käsite; kyseessä on tila, joka estää pääsyn totuuteen, korkeampaan totuuteen. Ahamkara on myös intialaiseen metafysiikkaan liittyvä sana; hindulaisessa ja tantristisessa ajattelussa maailma on ykseyttä, josta tämä illuusio, harha, ahamkara, meidät erottaa. Termillä on moraalifilosofiset seuraukset.
Eri intialaiset opettajat ovat puhuneet erisävyisesti ahamkarasta ja sen vaarallisuudesta. Monet sanovat, että ahamkara täytyy ”tuhota” tai ”tappaa” – muuten ei voi olla henkistä kehitystä. Ahamkara on henkinen tila, joka johtaa usein vääriin tai pahoihin tekoihin, myös siihen eurooppalaisten pelkäämään itsekkyyteen.
Sana ahamkara on siis hyvin tärkeä intialaisessa ajattelussa. Eikä samaa sanaa ole meidän kielissämme. Olemme halukkaita hävittämään egon tai egoismin, mutta emme todellisuudessa halua luopua ahamkarasta, itsellisyydestämme, erillisyydestämme.
Jos länsimainen haluaa ymmärtää käsitteen, sitä voisi verrata synnin käsitteeseen. Teologit puhuvat synnistä ”erona Jumalasta”; se merkitsee sitä, että ihminen erottaa itsensä Jumalasta, etääntyy Hänestä, poistaa Jumalan keskeisyyden. Synnin seurauksena Jumala ei ole keskus. Ahamkara on jotain samantapaista; se erottaa yhteydestä ja ykseydestä.
Monien tulkitsijoiden mukaan – mm. Mónica Cavallé – intialainen ajattelu erottaa selvästi eräänlaisen ”todellisen” minän, jumalaisen olevan ihmisessä ja erillisen minän, egon (pinnallisen minän), joka ei ole se mitä olento todella on, vaan mitä kuvittelee olevansa (määritellessään itsensä sekä rajoittaessaan itsensä samastuessaan rajallisiin asioihin). Tässä mielessä ”ego” on tässä ajattelussa sekä harha että kärsimystä aiheuttava tekijä, mutta se ei sinänsä samastu egoismiin. Cavallén tekstit ”vedanta advaitasta”, ei-duaalisesta opista, on suositeltavia: ne ovat sekä selkeitä, syvällisiä että oppineita.
Intialaisen filofian vaatimukset ovat kovat. On vaikea sanoa, millainen olisi se tila, mihin pääsemme, jos onnistumme hävittämään ahamkaran ja siksi on vaikea sanoa, haluammeko todella tehdä sen. En tiedä, onko ahamkara todellinen ongelma. En ota siihen kantaa. Kaikki saavat tehdä mitä haluavat ja muuttaa itseään omalla tavallaan, tehdä itselleen omat lääkkeensä. Näin minulle määrää minun moraalini.
Haluan vain todeta, että on olemassa vastenmielistä länsimaalaista eklektismiä. Eklektismi on valikoimista; otetaan sieltä ja otetaan täältä mikä sopii, ei katsota mitä tämä tai tuo valittu sana tai oppi todella merkitsee. Valitseminen, itselleen sopivan valitseminen, on hyvä asia, mutta eklektismi johtaa lainattujen ajatusten vääristymiseen ja köyhtymiseen.
Eurooppalaiset, varkaat ja vääristelijät, varokaa itseänne ja itsekkyyttänne, kun varastatte. Ajattelemalla olevamme egon vankeja, egoisteja, ajattelemme samalla tavalla, niin kuin aina ja olemme vaarassa vahvistaa mentaalista lukkoa, joka estää meitä. Minulle sanoi kerran (yli 20 vuotta sitten) intialainen joogi: ”The secret of the human mind is that we are what we think we are.” Tätä pidän tutkimisen arvoisena, tätä olen yrittänyt ajatella...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti