Kerrotaan, että Thales Miletoslainen, ensimmäinen filosofi, katseli taivaalle miettien syntyjä syviä ja putosi kaivoon. Sokrateen mielestä tämä anekdootti pätee kaikkiin filosofeihin. Tämähän on aika yleinen käsitys filosofeista vieläkin: hassuja, turhia, epäkäytännöllisiä ja käsittämättömiä.
He itsekin nauravat itselleen, ainakin Sokrates. Aristofanes, komedian taitaja, nauroi lisää - myös Sokrateelle, varsinkin näytelmässään Pilvet. Sokrates on siinä korissa kohotettuna ilmoihin. Kun häneltä kysytään, mitä hän siellä tekee, Sokrates vastaa juhlallisesti: ”Kuljen ilmoissa ja tarkkailen aurinkoa.”
Filosofit, metafyysikot, teologit ja astrologit – epäilemättä samaa kastia; katsovat taivaalle, korkeuksiin, tuolle puolen. Niin kauan ja hartaasti ja kauan katsovat, että jalat nousevat ilmaan. Ei, eivät he kaivoon putoa, lähtevät vaan leijailemaan. Ovat ruumiittomia, lihattomia ja niin henkeviä, että henkenä leijailevat, kuin lehdet tuulessa leijailevat, kosmisissa tuulissa leijailevat.
Samalla tavalla, yhtä hyvistä syistä, voisi nauraa monille käytännöllisille, vakaville ja käsitettäville. He ovat niitä, jotka laativat suunnitelmia avaruuden valloittamisesta. He etsivät elämää ulkoavaruudesta, toisilta planeetoilta. Kovin käytännöllinen, helppo ja nopea tapa ratkaista ongelmiamme tämä ei ole. He eivät sitä lupaakaan, keskittyvät tehtäväänsä silti, eivät kysele - niin kuin hassut - miten täällä pitäisi elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti