Nautinto näkökulmana

(Rafael: Epikuros, yksityiskohta freskosta Ateenan koulu)

En yritä rakentaa hedonistista oppia. Kysyn, missä määrin nautinto voisi olla näkökulma. Nautinto voi olla jotain, joka johtaa etsimään ja keksimään asioita.

Nautinnon käsite ei ollut täysin vieras filosofialle varsinkaan antiikissa. Epikurokselle nautinto oli monien tulkintojen mukaan ennen kaikkea kivun ja tuskan puutetta, helpotusta, jotain varsin  pehmeää, neutraalia tai triviaalia. Puutarhasta ja ystävyydestä sekä yksinkertaisesta elämästä pitänyt filosofi pyrki välttämään fyysistä kipua, väsymystä ja häiriöitä.

Antiikista ainakin ajateltiin nautintoa ja pidettiin sitä tärkeänä. Nykyisin korostetaan halun merkitystä. Vielä vähän aikaa sitten kuppataudin aikaan holtittomuus samastettiin sairauteen, ja nautinnon nähtiin johtavan koko yhteiskuntajärjestyksen romahtamiseen. Vakiintuneiden moraaliluokitusten mukaan nautinto vie kärsimykseen.

Kreikassa ja Roomassa viisaiden sekä lääkäreiden huoli tuntui usein olevan, että nautinto on niin hetkellistä. He etsivät keinoja nautinnon pysyvyyteen ja määrittelivät katoavan nautinnon epäaidoksi ja todellisen nautinnon pysyväksi.

Etiikka on vapauden ajateltua käyttöä, harkintaa ja tutkintaa; se tutkii sitä mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Jos etiikan määrittelee näin, hyöty on siinä, että asetamme kysymyksen, johon ei voi vastata teorian avulla. Elämää ei tee elämisen arvoiseksi abstraktio, vaan tietyllä tavalla eletty elämä. Meidän täytyy kysyä jatkokysymys: Miten elää? Näin elämästä tulee ajattelun lähtökohta ja toimintakenttä. Tästä näkökulmasta katsottuna olisi mieletöntä väittää, että nautinto olisi epäeettistä, jotakin tuomittavaa. Nautinto tekee monta kertaa elämän elämisen arvoiseksi ja ongelma on pikemminkin se, miten voisimme lisätä nautintoa, luoda nautintoja, moninkertaistaa ne.

Jos itseään ei halua naulata identiteettiin, vaan antaa itselleen vapauden elää identiteetin lain ulkopuolella, se sisältää asenteen myös toista kohtaan. Nautinnollinen – eroottinen tai filosofinen - suhde toiseen ei merkitse sitä, että määrittelisi toisen. Ei ole syytä vahvistaa toisen identiteettiä eikä etsiä yhteistä identiteettiä.

Ja eikö nautintokin voisi olla näkökulma? Eikö olisi hyvä, että nautinnosta voisi tehdä näkökulman maailmaan? Jos maailmaa katsoo kärsimyksen näkökulmasta, se tyhjentää kaiken arvoista ja merkityksistä; se johtaa vääränlaiseen, hedelmättömään nihilismiin. Nautinto on luovuutta ja mahdollisuutta luovuuteen.

En tiedä, mitä kaikkea merkitsee ajatella nautinnosta käsin ja katsoa nautinnon läpi. Ainakin sen kautta arvioi ruumista ja ruumiillisuutta toisin. Sen kautta arvioi ruumiillisuutta toisin ja sen kautta elää ruumiillisemmin. Nautinnon kautta ajatteleminen mahdollistaa sen, että kysymyksen voi asettaa positiivisesti ja elämään suhtautuu aktiivisesti. Monesti suru lamaannuttaa eikä synkkyys synnytä mitään. Se pysäyttää. Sinulla ei ole enää voimia tehdä vastarintaa eli et osallistu kaikkeen tapahtuvaan, et muuta tilannetta.

Nautinto voi olla – parhaimmillaan – tapa olla maailmassa ja vielä enemmän: tapa palata maailmaan, sen konkretiaan, yhteyteen maan kanssa. Kerran tarjosin Suomeen joutuneelle kuubalaiselle cordobalaista vino finoa. Hänen nautinnollaan ei tuntunut olevan rajoja. ”Tässä maistuu aurinko”, hän sanoi onnellisena niin kuin  vain voi olla ihminen, joka on taas yhteydessä maahan ja aurinkoon, elämän lähteisiin.

(Filosofiakahvila tiistaisin Fuengirolassa tulee olemaan tästä lähtien klo11.00-12.30. Tänään 5.2 vielä alkaen 11.30. Helmikuun viimeisellä viikolla, kun 28.2. on pyhä, Torre del Marissa 27.2. ja Fuengirolassa 26.2. aiheena tulee olemaan "käveleminen ja ajattelu")