Yritän ajatella kysymystä, miten elää. Teen sitä myös silloin, kun kysyn, mikä pilaa elämän. Kun kysyn tätä itseltäni, en ajattele, että sen pilaa jokin ulkopuolelta tuleva. Meidän ei aina tarvitse syyttää muita. Osaamme pilata elämän itsekin. On asioita, jotka lukitsevat meitä, lukitsevat mahdollisuuksia. On elivoimaa turmelevia huolia ja asenteita. Esimerkiksi buddhalaisessa ajattelussa puhutaan usein takertumisen vaarasta. Mitä on takertuminen?
Sanskriitin kielessä käytetään sana tanha, jano. Idea on yksinkertainen: ihminen janoaa asioita, tavaroita, rahaa, ystäviä, valtaa aiheuttaen itselleen kärsimystä, koska kaikki on katoavaa. Takertuminen ei ole synti; se on myrkky, joka johtaa kärsimykseen. Takertumisesta luopuminen on katoavaisuuden hyväksymistä.
Nagarjuna (150-250) oli intialainen filosofi ja runoilija, jonka runon kaksi säettä otan esimerkiksi ja lähtökohdaksi:
Takertumattomuus
On vapautta olla ei kukaan.
Nämä sanat viittaavat muuhunkin kuin katoavaisuuden hyväksymiseen. Takertuminen paljastuu tekemiseksi, joka määrittää sen, keitä olemme. Kun takerrumme, olemme joku; meillä on identiteetti. Siksi takertumattomuus vapauttaa olemaan ”ei kukaan”.
Tämä on jotain hyvin vierasta länsimaiselle ajattelulle. Me olemme tottuneet kysymään tätä kysymystä: ”Kuka minä olen?” Tämä koetaan ratkaisevaksi ja tärkeäksi kysymykseksi. Nagarjunan säkeet avaavat uuden näkökulman ajatteluumme. Kun kysytään, kuka olen, pitäisi kysyä: Mihin ole takertunut ja siis mikä takertuminen määrittelee sen, että olen joku?
”Oh Lord won´t you buy me a Mercedes Bentz”, lauloi Janis Joplin. Janoamisen laulu. Mekin näemme, me länsimaalaiset, että Mercedes Bentzin omistaja määrittyy ja määrittelee itsensä joksikin. Samalla näemme, että siinä ei ole kaikki: ihminen ei ole jollain tavalla autenttinen tai kokonaan määrittynyt autonsa tai muun omistamansa esineen kautta. Siksi olemme keksineet tunteet. Syvempi ja aidompi ”minuus” määrittyy tunteiden kautta.
Silti voi kysyä ja on mahdollisesti syytä kysyä, missä määrin takertuminen, omistaminen ja halu omistaa määrittelee identiteettimme ja ennen kaikkea sen pysyvyyden. Missä määrin omistaminen takaa identiteetin? Omistuksen kohteet eivät ole pelkkiä esineitä. Omistamme joskus myös ihmisiä, niitä tunteita. Omistaminen on ilo: se on suhde, joka meillä on asioihin; se on suhde, joka luo pysyvyyttä.
Entä jos olisi vapaa olemaan ei kukaan? Millaisen ilon se voisi tuoda? Mikä meissä puhuu, kun janoamme? Mikä meissä puhuu, kun kysymme: ”Kuka minä olen?” Pilaako tämä kysymys elämämme? Johtaako se onneen?
Pohdin sitä, mikä pilaa elämämme. Siksi kysyn, mikä on myrkkyä. Mitä sitten teemme, jos huomaamme, että rakkautemme asioihin, esineisiin ja ihmisiin on myrkky? Mitä meille tapahtuu, jos huomaamme arvojemme, kulttuurimme ja perinteidemme olevan myrkkyä?
Kahvilassa syntyneitä ajatuksia.
VastaaPoistaIhminen takertuu esineeseen, toiseen ihmiseen tai yhteisöön saavuttaakseen tietyn tavoittelemansa yhteiskunnallisen aseman tai olotilan (esim. turvallisuudentunteen). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää oikeita valintoja elämässä eli ihmisen on takerruttava oikeisiin asioihin. Esimerkki oikeista takertumisesta voisi olla vaikka mennä naimisiin rikkaaseen sukuun tai ostaa jonkun yhtiön osakkeitans. oikeaan aikaan.
Mutta jos ihminen haluaa olla jotain todella suurta, tämä takertumisen tie on nopeasti kuljettu loppuun. On valittava takertumattomuuden tie. Olen sitoutumaton, vapaa ajattelija. Olen en kukaan!! En siis ole en mikään, osa harmaata massaa. Siihen ryhmään kuuluvat takertujat.
Ei Steve Jobs olisi kehittänyt uutta käyttöjärjestelmää jos hän olisi takertunut Microsoftin tuotteisiin. Hänellä oli kyky irtaantua vanhasta ennen kuin pystyi luomaan uutta.
Ilkka Törmä
Kiitos kommentista. Pidän kovasti ilmaisusta "jos ihminen haluaa jotain todella suurta", sillä minä, epäbuddhalainen kun olen, haluan asioita ja ajattelen, että on haluttava suurta. En silti ymmärrä kohtaa, jos liitetään yhteen se, että on "ei kukaan" ja se, että on harmaata massaa. Lähtökohtaisesti takertumattomuus määrittyi siksi, ettei ole kukaan... Keskustelussa (ainakin tässä viimeisessä, Fuengirolassa käydyssä) nostettiin mielenkiintoisia kysymyksiä esiin siitä, mitä merkitsee olla "ei kukaan". Ehdottomasti paras ja muotoilu oli tämä: "Miten ei kukaan käyttäytyy?"
VastaaPoistaEn tiedä paljon mitään tietotekniikan historiasta. Veikkaisin silti, että Microsoftin ideat tulivat perässä, ja Jobs kulki koko ajan edellä. Tämä on veikkaus. Eli lyön yhden euron vetoa.
Kirjoitin siis: "Olen en kukaan!! En siis ole en mikään, osa harmaata massaa." Yhdistin siis harmaan masssan ja "ei-mitään - ihmiset" , jotka kulkevat yleisen mielipiteen mukaan, eivät kyseenalaista...
PoistaEi-kukaan -ihmiset ovat sellaisia "meitähän ei kukaan määräile" ihmisiä, vapaita ajattelijoita, kyseenalaistavat ja luovat edellytykset ajattelulle ja uuden löytämiselle. Eivät takerru vanhaan.
Pasi, voitit euron. Noinhan se menee. Halusin kuitenkin esimerkillä tuoda esiin yhden "ei-kukaan" ihmisen Jobsin.
Nyt tajusin, hyppäsin yhden kaksikirjaimisen sanan yli ja siksi tajusin väärin. Se on niin helppoa.
PoistaMielenkiintoinen teksti, on tullut itsekin törmättyä takertumiseen sekä asioiden leimaamiseen, jotka molemmat aiheuttavat päänvaivaa, buddhalaisuuden ja meditoinnista lukemisen kautta.
VastaaPoistaJos et olisi kukaan, niin ei kuluisi energiaa ulkoisen persoonan ylläpitoon. Persoona olisi koko ajan muokkautuva, niin kuin se vaikuttaa olevan, etkä yritä pitää kiinni persoonasta joka tietyssä vaiheessa olit tai joksi haluaisi tulla.
Eli egon voima pienenisi, mikäli ego on mielen ylläpitämä malli henkilöstä.
Ego on hieman epämääräinen käsite. Tuntuu että sitä käytetään monissa eri tarkoituksissa.