Mitoista, mitattomuudesta ja rahasta

Ihminen on aina mittaamassa ja tekemässä mittatikkuja. Silti olisi hyväksyttävä mitattomuus, yhteismitattomuus. Kahta asiaa, ihmistä tai teoriaa ei aina voi verrata keskenään: puuttuu yhteinen kieli, yhteinen tekijä tai mitta. Tätä merkitsee yhteismitattomuus.

Kaikki tapaukset ovat erilaisia, on olemassa vain singulaarista, ei yleistä. Siksi ei voi olla yhteistä mittapuuta. Esimerkiksi jos haluamme arvioida ja mitata jonkun teon arvon ja merkityksen, emme voi arvioida sitä samanlaisten kriteerien avulla, koska sama teko erilaisissa olosuhteissa on eri teko.

Ajattelu on joskus näkemistä. Ajattelu, joka on näkemistä, näkee eron, huomaa luokittelemattoman ominaisuuden ja luokittelemattomuuden voiman – kyvyn ja valmiuden sellaiseen, jolle ei ole mallia. Tällainen ajattelu on siis epäklassista tai antiklassista; se on ilman mallia eikä se ole malliksikelpaavaa. Nykyisin ajattelulla on kuitenkin enemmän taipumus yksinkertaistamiseen, luokitteluun ja kaikkeen sovelllettavien mittojen keksimiseen.

Onko olemassa absoluuttisia arvoja? Suhteellisuus merkitsee, että jokin on arvokasta vain suhteessa johonkin toiseen asiaan. Absoluuttinen merkitsee, että arvokas on arvokasta itsessään. Muiden arvojen arvoa mitattaisiin suhteessa niihin. Voisimme siis ajatella tai kuvitella, että on olemassa absoluuttisia arvoja.

Filosofit ja tietenkin muutkin ihmiset ovat julistaneet, että tämä tai tuo asia, ihminen tai kauneus, ovat absoluuttisia arvoja. Tällainen pohdinta saattaa hyvinkin kestää teoreettista tarkastelua. Kestääkö se muuten? Kestääkö se käytännössä? Elämmekö niin, että jotkut arvot ovat absoluuttisia?

Välillä tuntuu, että toki meillä on yksi asia, johon kaikki suhteutetaan: raha. Raha pyrkii tekemään asioista yhteismitallisia. Joku omistautuu kasvatustyölle tai toisten auttamiseen. Hänkin puolustaa työnsä merkitystä puhuen rahasta. Kasvattaminen ja opettaminen on rahallisesti kannattavaa; se lisää ihmisten kykyjä ja siis kilpailukykyä. Hyväntahtoiset, oman työnsä arvon ymmärtävät ihmiset selittävät, että tämä tai tuo työ lisää ihmisten hyvinvointia ja on siis kannattavaa, koska se vähentää terveydenhoitokustannuksia. Kyse ei ole siitä, että tällainen argumentointi ei olisi kestävää; se on vain antautumista mittaamaan kaikkia asioita rahan avulla.

Olisi puhuttava rahan hallitsevuudesta ja sen hallitsemattomuudesta, mutta kiinnitän huomiota nyt vain sen tähän vääristävään vaikutukseen: se latistaa teot, eleet ja työt, koska se on muuttunut ainoaksi mitaksi eikä se tunnusta mitattomuutta. Mitä voimme sanoa elämäntavastamme, jos kaikki suhteutetaan rahaan ja kaikkea mitataan rahassa?

Jos kaikkea mitataan rahassa, myös ihminen mitataan sen avulla. Ajattelu, joka on tuottanut rahan uutta asemaa ainoana mittarina, on pistänyt meidät ajattelemaan henkisen pääomana, kyvyt kilpailukykynä ja ihmissuhteet investoinnin logiikan kautta. Samalla nämä piirteet elämässämme ja kulttuurissamme tekevät rahasta enemmän ja enemmän ainoan mittarin. Olemme kierteessä. Raha panee meidät kierteeseen, kiertoon ja vaihtoon. Me emme vaihda; raha vaihtaa meitä.

Tämä kierre, rahan muuttuminen ainoaksi mitaksi ja mittaamattoman katoaminen ovat syynä siihen, että jotkut haluaisivat palata ihmiseen, jonkinlaiseen ihmisen arvokkuuteen. Jos arvokkuus merkitsee mahdollisuutta olla toisin eikä esimerkiksi riittävää taloudellista vaurautta ja luottokelpoisuutta, tahdotaan jotain, joka halutaan jokaisessa käänteessä kieltää. Se on järjestelmänvastainen halu. Ainakin niin kauan kunnes joku keksii luoda näin haluavista markkinoinnin uuden kohderyhmän.

Voisi puhua rahan filosofiasta – niin kuin Simmell teki jo kauan sitten. Mutta ehkä ei voi puhua rahan filosofiasta samalla tavalla kuin tiedon filosofiasta tai rakkauden filosofiasta. Kyse ei ole siitä, että joku viisas pohtii, mitä on raha. Rahalla itsellään on filosofia, raha filosofoi. Raha tahtoo itseään, se ajattelee itseään lisääntyäkseen itsensä kanssa. Mikään ei ole sen oman logiikan sisällä pahaa. Vankiloista voidaan tehdä toimivia yrityksiä. Yksi kuitenkin syrjääntyy, katoaa - katoaa ainakin näkyvistä: mittaamattomuus.

Rahan filosofian, arvojen ja mittaamisen ongelma on tänään se, ettemme pysty näkemään mittaamattomuutta ja näin arvot alentuvat tai kuolevat – ja ne kuolevat epäluonnollisen kuoleman rahan murhaamina. Ongelma on tämä: rahan arvon pitäisi muuttua.