Terveyttä ja sairautta käsittelevä filosofia on yleensä
kiinnittänyt huomiota sairauden käsitteeseen, sen määrittelyyn ja sen
ongelmallisuuteen. Terveydestä ollaan keskusteltu vähemmän. Minun näkökulmani
on tällä kertaa poikkeava: tarkastelen sairautta ja terveyttä asioina, joihin
kussakin kulttuurissa kohdistuu yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia
toimenpiteitä.
Samuel Butler julkaisi vuonna 1872 satiirin Erewhon
(väärinpäin Nowhere). Siinä kuvataan fiktiivistä maata, jossa monet asiat ovat
toisin kuin kertojan viktoriaanisessa Englannissa. Tässä maassa sairaus oli
rikos.
Tämä on huvittavaa, mutta samalla siinä on jotain oudolla tavalla tuttua - niin kuin heti hahmottaisimme miten noin voi ajatella. Vaikka sairautta ei oltu kriminalisoitu kirjoittajansa elinaikana, 1800-luvulla yleistyi kirjallisuus, joka teki terveydestä velvollisuuden: puhuttiin yksilöiden velvollisuudesta pitää huolta itsensä ja perheensä sekä ympäristön hygieniasta. Terveydestä tuli moraalisen keskustelun aihe.
Kriminalisointi ja medikalisointi ovat käyneet käsi
kädessä toisiinsa tukeutuen ja välillä sulautuen. Molemmissa huomion kohteena
on poikkeus tai poikkeavuus. Vaikka nykyisin lääketieteen sisällä tiedostetaan
normaalin käsitteen monimielisyys ja suhteellisuus, vieläkin ymmärretään
sairaus poikkeavuudeksi, joka aiheuttaa yksilölle tai ympäristölle pysyvää tai
väliaikaista haittaa.
Meidän kulttuurissamme tapa suhtautua sairauteen ja toiminta, joka
siihen kohdistuu, on nimeltään lääketiede. Tässä tapauksessa sairauden voi
määritellä joksikin, joka on teoreettisella ja käytännöllisellä tasolla
medikalisoitu ja tämän käytännön sisällä sairaudeksi määritelty. Tämä ei
merkitse, että kaikki, joka medikalisoidaan tai on lääketieteellisen hoidon
kohteena, olisi sairauksia. Lääketiede hoitaa muitakin asioita: raskautta,
abortteja, vammoja.
Sairaus on lääketieteen sisällä häilyvä käsite.
Sairauksiksi on joskus luokiteltu asioita, joita ei enää sellaisiksi lasketa.
Nykyisenkin käytännön sisällä on häilyvyyttä ja rajatapauksia. Kohonnutta
verenpainetta ei kaikissa tapauksissa määritellä sairaudeksi, vaikka se voi
olla vahingollista yksilölle. Tulehduksia hoidetaan melkein aina, vaikkei
tulehdus ole sairaus tai se ei ole pelkästään vahingollista: se on elimistön
tapa reagoida kudosvaurioon ja tiedetään, että useimmiten se edistää
vaurioituneen kudoksen paranemista. Lääketiede on siis päätöksiä siitä, mitä
hoidetaan ja miten. Kun näitä päätöksiä tehdään, jotkut ilmiöt luokitellaan
sairauksiksi.
Sairauden käsite on häilyvä, mutta terveyden käsite
hämärä. Joskus se ollaan määritelty yksinkertaisesti ”sairauden poissaoloksi”.
Ranskalainen kirurgi René Leriche (1879-1955) määritteli sen näin: ”Terveys on
elämä elinten hiljaisuudessa.” Terveys on hiljaista, sitä ei huomata. Se on
hiljaista, mutta 1800-luvulla siitä tehtiin velvollisuus, 1900-luvulla oikeus.
Sairaus määritellään poikkeavuudeksi ja terveys –
vastakohta – säännönmukaisuudeksi, norminmukaisuudeksi. Koska tämä koetaan
ongelmalliseksi, terveyttä ei osata ajatella. Sitä voidaan vaatia (ajokortin
saamiseen, työpaikkaan jne.), mutta sitä ei osata ajatella tai hahmottaa: se on
poissaoloa ja hiljaisuutta.
Lääketieteen luonnetta ja sen sisällä tehtäviä päätöksiä
on siis vaikea hahmottaa niin sanotusti ”sisäisen logiikan” kautta: se on
alusta lähtien yhteiskunnallista. Valtio teki jo vuosisatoja sitten ihmisten
hyvinvoinnista ja terveydestä tärkeän päämäärän. Alunperin oli epäilemättä
tarkoitus taata, että valtion käytössä on tuottavia ja terveitä työntekijöitä
sekä sotilaita. Kun terveydestä tuli oikeus, voidaan sanoa, että yksilön
terveys oli päämäärä sinänsä.
Samalla kun terveydestä tuli oikeus medikalisoituminen
tiivistyi ja eteni uusille alueille, teki yhteiskunnallisista ongelmista
lääketieteellisiä. Tästä seuraa, ettei käytäntöjä kyseenalaisteta ainakaan
pelkästään vaatien hoitoa, vaan vaatien rajoja hoidolle. Sairaus ei ole rikos,
mutta sairasta kohdellaan kuin rikollista; häneltä otetaan valta päättää omista
asioistaan. Ihmistä kohdellaan kuin rikollista, jos hän ei toimi käynnissä
olevan terveyskampanjan tai rokotusohjelman mukaisesti.
Kysymys terveydestä on hallitsemista, ohjaamista, koskeva
kysymys. Hallitus – ymmärrettynä laajasti – on kaikki tavat, joilla elämän
taloudellisia, sosiaalisia tai persoonallisia puolia hallinnoidaan.
Samanaikaisesti vaikuttavat poliittinen puhe, institutionaaliset käytännöt ja
yksilön tietoisuus.
Ei ole varmaa, että asiat muuttuisivat paremmiksi, jos
onnistuttaisiin määrittelemään sairaus ja terveys uudestaan. Hallittujen
yksilöiden muuttunut tietoisuus sairaudesta ja terveydestä tekisivät silti
tähänastiset hallitsemisen tavat ongelmallisiksi. Millä tavalla ihmiset
voisivat päästä toisenlaiseen näkemisen tapaan? Oppivatko ihmiset näkemään,
etteivät sairaus ja terveys ole toisiaan poissulkevia? Oppivatko he
ajattelemaan terveyden toisin, jonain muuna kuin poissaolona ja hiljaisuutena?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti