Miten meitä hallitaan? Mikä on hallitsemisen päämäärä?
Hallitsemisen päämäärä ei ole koskaan pelkästään se, että on hallittavissa, kontrolloitavissa.
Halutaan tuottaa jotain, halutaan tehdä meistä tietynlaisia: joustavia,
itseohjautuvia, tuottavia. Ihanneyksilö on sellainen, joka samastuu yrityksen
päämääriin. Tämän päämäärän saavuttamiseksi ihmisen ajatuksia ja tunteita
pyritään kontrolloimaan. Kyse ei kuitenkaan ole ylhäältä tulevasta
väkivaltaisesta manipuloinnista tai aivopesusta. Ihmisen tekee sen itse.
Samastumisen tekee itse.
En puhu nyt hallitsemisen keinoista, vaan päämäärästä,
samastuvasta yksilöstä. Oletetaan, että yritykseen tai johonkin hankkeeseen
samastuva ihminen ”antaa enemmän”, koska hän on voimakkaasti, myös
tunnetasolla, sitoutunut, omistautunut. Onko näin? Kun ihminen samastuu ryhmään
tai yritykseen, hän ei aseta enää kysymyksiä uusista päämääristä tai uusista
keinoista.
Voi olla hyvä, jopa ”tuottava” asia, ettei samastu täysin
ryhmän päämääriin. Näin pystyy pitämään etäisyyttä asioihin ja siksi
ajattelemaan toisesta näkökulmasta. Samastuminen merkitsee ryhmän
käyttäytymismallien omaksumista, omien mahdollisuuksiensa kaventamista. Kun
samastuu, ryhmästä tulee laki.
Kysymys samastumisesta liittyy laajempaan hallitsemisen
tapaa koskevaan kysymykseen integroitumisesta. Ihmiset pyritään integroimaan
kokonaisuuksiin ja heidät nähdään ja arvotetaan osana kokonaisuuksia. Ihminen
liitetään kokonaisuuksiin: perheeseen, työpaikkaan, asuinmaahan ja hänellä on
arvoa vain näiden kokonaisuuksien osana, ei omana singulaarisuutenaan. Tämä
integroiminen on eri aikoina ja eri kulttuureissa erilaista sekä eriasteista.
Jos tämä prosessi on erityisen intensiivistä, ihmisen mahdollisuuksia ja
todellisuudessa yhteisön voimavarojakin kavennetaan huomattavasti.
On puhuttava sanasta ”me”. Kun ”me” muuttuu pysyväksi ja
se on olemassa jo ennalta, ennen kysymystä ja ennen kamppailua, meillä on olemassa
valmiit arvot ja normit, joiden kautta arvostelemme, arvotamme ja
luokittelemme. Tämä merkitsee, ettemme kulje mihinkään uusiin suuntiin. On
kysyttävä, missä määrin ”me” voisi olla jotain väliaikaista ja myös
kokeellista. Tarkoitan, että ”me” ei olisi jotain annettua, vaan jotain mitä
teemme tietämättä ennakolta mikä on lopputulos.
Amerikkalaiset sosiologit ovat ahkerasti kuvanneet
yhteisöjä, esimerkiksi työväen luokkaan kuuluvien gettoja, joista lähteminen on
usein vaikeaa, koska yhteisö vaatii ja odottaa ”solidaarisuutta”. Tällainen
”solidaarisuus” on julmuutta. Samastuminen, joka usein nähdään yhteisön
voimavarana, yhdistävänä voimana, voi olla sulkeutumista muurien taakse suojaan.
Ulkopuolesta tulee uhka. Sisällä, sisäpuolella, oleva joutuu valvonnan alle;
kukaan ei saa karata, olla ulkopuolinen.
Filosofiakahvilat huhtikuussa
2.4/4.4/ 3.4
Samastumisen vaara9.4/11.4/10.4 Mitä me puhumme toisista?
16.4/18.4/17.4 Viimeinen kiusaus
23.4/25.4/24.4 Kysyminen, yhteisyys ja jakaminen
30.4/2.5/1.5 Erakon katoaminen
SAMASTUMISESTA
VastaaPoistaArvot, päämäärä ja keinot
Menestyvällä ihmisellä on selkeä arvomaailma, jonka pohjalta hän asettaa elämälleen päämäärän. Hän hakeutuu yhteisöihin (työpaikkaan…), joiden yrityskulttuurin (arvomaailman ja päämäärät) hän voi hyväksyä. Hän siis samastuu yhteisön yrityskulttuuriin. Ihmisen viihtyminen yhteisössä riippuu paljolti siitä, miten yhteisön arvot ja päämäärät vastaavat hänen omiaan. Onko yhteisöllä jotain annettavaa minulle, jotta voin edetä kohti asettamaani päämäärää? Kun näin ei enää ole, vaihdan työpaikkaa. Nyky-yhteisöissä tänään yleisesti esiintyvä ”työpahoinvointi” on oire siitä, että työntekijä ei erilaisen arvomaailmansa vuoksi voi samastua työyhteisön arvomaailmaan tai oire siitä, että organisaatiossa ei toimita sovittujen arvojen mukaan.
Työyhteisö menestyäkseen tarvitsee siis henkilöstön, joka on samastunut työyhteisön arvoihin ja päämääriin. Työyhteisön kehittymisen näkökulmasta on kuitenkin vaarallista, jos yhteisö samastaa myös keinot, joilla päämäärät saavutetaan. Onhan työyhteisössä tietysti työvaiheita, jotka on tehtävä aina samalla tavalla. Hyvä on kuitenkin aika ajoin pysähtyä miettimään, voisinko tehdä työni toisin.
Äärilleen samastuminen on viety esimerkiksi jalkapallojoukkueessa. Joukkueella on valmentajan antamat arvot, päämäärä, strategia ja taktiikka, joiden mukaan kentällä kurinalaisesti toimitaan. Sooloilu on sallittu vain tiukasti rajatuissa puitteissa. Tällä tavalla voi heikompikin joukkue pärjätä.
Lopuksi näkemys suomalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta. Se, että suomalainen ilmoittaa Euroopassa olevansa suomalainen ei tarkoita, että hän hyväksyisi Suomen tavan hallita. Samoin, kun hän Japanissa ilmoittaa olevansa eurooppalainen, ei se tarkoita sitä, että hän hyväksyisi EU:n hallintomallin.
Ilkka Törmä