Mitä oli sofia, viisaus, jonka ystäviä filosofit sanoivat olevansa? François Châtelet kertoo, että viisaus oli puhetta, jonka kuulijat tunsivat olevansa samaa mieltä ja jonka ohjeistukset ihmiset halusivat ottaa käyttäytymisensä ohjenuoriksi. Viisaus ei siis ollut pelkästään oikeaksi uskottua teoreettista tietoa; se ei ollut vain ajattelutapa, vaan myös tapa ohjata omaa toimintaansa. Viisaus oli tarkalleen ottaen tapa sovittaa yhteen, saattaa sopusointuun ajattelu ja toiminta.
Viisauden ystävyys merkitsi käytöksen ja ideoiden
asettamista kokeeseen. Platonin dialogien kuvaamat tapahtumat ovat kuvauksia
kokeista, kyselyistä, punnituksista. Aikalaisten sana oli elenkhos, joka tuli verbistä elenkhein,
panna häpeämään, osoittaa vääräksi. Mutta koe tai koettelemus ei ollut sana,
joka liittyi vain keskustelutilanteisiin. Kokeen idea oli yleinen kreikkalaisten
myyteissä, tragedioissa ja romaaneissa. Filosofian kannalta mielenkiintoinen
sen merkitys on menipposlaisessa satiirissa: siinä koetellaan ideaa ja idean
kantajaa, idean hahmoa, idean ihmistä.
Sokrateen basanos,
koetinkivi, pyrki tutkimaan sitä, missä määrin jonkun logos, sanat ja ergon,
teot, ovat sopusoinnussa keskenään; tarkoitus oli siis tutkia viisautta, sitä
onko ajattelu ja toiminta sovitettu yhteen. Myös kyynikoille koe oli tärkeä
keino päästä totuuteen, mutta kyse ei ollut niin paljon dialogista kuin itsensä
alistamisesta tai asettumisesta alttiiksi myrskylle, epäoikeudenmukaisuudelle
ja herjauksille. Kyynikko testaa omia kykyjään ja voimiaan. Stoalaisille testi,
koetteleminen, oli harjoitus, joka kohdistettiin mielikuvaan, phantasia. Tarkoitus oli arvioida,
ovatko mielikuvat ja niihin liittyvät impulssit sopivia ja sellaisia, joista
kannattaa välittää.
Sekä kyynikkojen että stoalaisten ajattelussa koko
elämä on koe, oppimista, harjaantumista kokeen kautta. Koe on tapa kohdata
elämä, mutta myös elämäntapa. Myöhemmin tieteen kehittymisen myötä koe on
alkanut merkitä toisenlaista asiaa. Teemme kokeita tunteaksemme maailman.
Filosofeille maailma oli kokeen paikka; se oli koe, testi.
Koetellessa ihminen asettaa itselleen kysymyksiä
arvioidakseen mihin pystyy. Jos viisaus on maali, rakkauden kohde, ystävyys on
rata. Filosofi on joku, joka yrittää pysyä radalla, tehdä radan. Koe on keino
sijoittaa itsensä radalle, tietää missä on menossa; se on diagnoosin tekemistä
itsestä ja omasta tilanteestaan. Koe on siis keino mahdollistaa suhde
totuuteen: suhdettamme ja sitä kautta meitä muokkaava harjoitus.
Minun koetinkivikysymykseni: Onko tämä tai tuo hedelmällistä? Etiikka tai olemassaolon
estetiikka on arviointia, punnitsemista, koettelemista; se arvioi erilaisia
olemassaolon tapoja. Onko tämä tai tuo olemassaolon tapa parempi? Arviointiin
tarvitaan kriteeriä tai apuvälinettä ja siksi kysyn, onko tämä tai tuo hedelmällistä.
Sana ”hedelmällinen” on paljastava. En kysy, onko
tämä tai tuo hyvää tai pahaa, vaan onko se hedelmällistä, auttaako se,
synnyttääkö se. Luovun siis sellaisesta tuomitsevasta dikotomiasta, joka näkee
asiat mustavalkoisina. Joku lähtökohtaisesti ”paha” asia, esimerkiksi kipu tai
vastoinkäyminen, voi olla hedelmällinen.
Sana paljastaa myös toisen aspektin. On olemassa
aina kaksi suuta, sekä meissä että maailmassa. Toinen on köyhdyttävien,
sterilisoivien, kuolettavien voimien suu. Toinen on elävöittävien, synnyttävien
voimien suu. Se on enemmän voimissaan, se on voitolla, jota enemmän ruokimme.
Sana ”hedelmällinen” paljastaa siis, kenen puolella ollaan.
Jokin idea ei ole aina ja kaikissa tapauksissa
hedelmällinen. Täytyy selvittää, kenelle
se on hedelmällinen ja missä. Joskus
hedelmällistä ei ole ei ole idea sinänsä, vaan se mitä tapahtuu idean ja toisen
idean välillä. Hedelmällisyyden arvioiminen ei ole siis helppoa; ei ole
kaikkiin tilanteisiin sopivia standarteja. Kaikki tapaukset pitää arvioida erikseen.
Kysymys ja koe, jolle alistamme idean, ei koske
ideaa sellaisenaan, ainakaan pelkästään. Me emme yksinkertaisesti kysy, onko
tämä tai tuo hyvä idea. Me kysymme, onko idea hedelmällinen meissä.
Huolen aihe ei ole, tulemmeko me viisaiksi siinä
mielessä, että puhumme kaikkien mielestä viisaita asioita. Tärkeää eivät ole
reseptit. Olennaista ei ole olla viisas, vaan päästä osalliseksi viisaudesta;
silloin ajatus tai totuus ei ole vain sanoja, vaan myös tekoja. Mikä on tämän
kannalta tärkeää? Vastaukseni on lyhyt, yksinkertainen ja vaativa: koe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti