Mitä on filosofin puhe?

Tiedämme, että filosofia on nostanut esiin kysymyksiä tiedosta ja totuudesta, myös politiikasta ja yhteiskunnasta sekä moraalista. Tiedämme myös, että tiedon ja totuuden ongelmaa käsitellään tieteellisessä keskustelussa, politiikkaa käsitellään politiikassa ja moraalisia kysymyksiä nostavat esiin mitä moninaisimmat hahmot. Mikä tekee siis tietoa tai yhteiskuntaa tai moraalia koskevan kysymyksen käsittelyn filosofiseksi? Mitä on filosofin puhe?

Filosofin puheessa on jotain, joka ei rajoitu samalla tavalla, rajoita kysymystä samalla tavalla. Jos joku esimerkiksi puhuu moraalista moraalisesti, ei filosofisesti, hän kuvaa ja määrää periaatteet käyttäytymiselle. Michel Foucault väitti, että filosofinen puhe nostaessaan esiin kysymyksen esimerkiksi tiedosta tuo mukaan myös kysymyksen yhteiskunnasta ja moraalista. Voisi sanoa vastaan: Tyypillinen filosofin väite – pätee sanojaan, ei välttämättä muihin. Silti Foucault´n väite on mielenkiintoinen, tärkeä jopa.

Esimerkiksi jos ja kun filosofi tarttuu yhteiskunnalliseen kysymykseen, kysymykseen perustuslaista, instituutioista, valtasuhteiden järjestelemisestä, hän puhuu samalla totuudesta, totuudellisesta puheesta, joka on kiinteästi yhteydessä näiden valtasuhteiden järjestämiseen. Samalla nostetaan esiin kysymys ethoksesta, olemisen tavasta, jolle nämä valtasuhteet antavat ja jolle niiden täytyy antaa tila, mahdollisuus. Aletheia, politeia, ethos – nämä kysymykset ovat yhdessä filosofin puheessa.

Kyse ei siis ole siitä, että filosofin puhe olisi esimerkiksi metakritiikkiä, arvostelun arvostelua; filosofi ei yksinkertaisesti tartu moraalisaarnaajan puheeseen ja pura sitä osiin. Filosofin puhe ei välttämättä pyri luomaan näiden kolmen elementin (aletheia, politeia, ethos) ykseyttä (vaikka sellaisiakin yrityksiä on); ne ovat silti koko ajan suhteessa toisiinsa, väistämättömästi. Elementit voidaan nähdä toisiinsa palautumattomina, erottuneina, mutta silti yhteydessä toisiinsa.

Filosofin puhe olisi siis kysymistä tietyllä tavalla. Kun hän kysyy tietoa ja tiedon ehtoja koskevan kysymyksen, hän ei neuvo tiedemiestä, sano miten tiedemies voi saada oikeaa tietoa. George Canguilhem muotoili sen näin: ”Ei ole olemassa filosofista totuutta.” Lause ei merkitse, että filosofia ei olisi suhteessa totuuteen; sillä ei vain ole totuutta totuudesta eikä totuuksien totuutta. Foucault´n väitteen logiikkaa seuraten voisi sanoa, että epistemologinen kysymys ei ole sitä pelkästään: se liittyy muihin kysymyksiin.

Filosofin puhe – esimerkiksi kun hän puhuu moraalista – on erityisessä suhteessa käytäntöön. Idea ei ole se, että muut käyttäytyisivät filosofin ohjeistamalla tai määräämällä tavalla. Käytännöllinen ulottuvuus on tärkeä ja hiukan omituinenkin ulottuvuus filosofiassa. Pragma, teko, on se mikä on filosofian todellisuutta, sitä mikä siitä tekee totta. Kyse ei ole siitä mitä pidetään todellisena (jumalia tai sielua tai materiaalista maailmaa), vaan siitä, miten filosofinen puhe kaivertuu todelliseen.

Miten siis voidaan löytää merkki, todiste, siitä, että filosofia manifestoituu ”todellisena”? Mikä tekee, että filosofian puhe ei ole tyhjiä sanoja? Nämä kysymykset ovat toisenlaisia kuin se, onko se mitä filosofi sanoo totta vai epätotta. Filosofin puhe, logos, ei todista, että se on kaivertunut todellisuuteen; todiste ei löydy puheen omasta sisäisestä rakenteesta tai logiikasta.

Filosofiassa on ollut vahvasti esillä ajatus, vaatimus – filosofien itselleen asettama vaatimus niin Platonilla kuin Spinozalla, että se ei rajoitu siihen mistä kreikkalaiset käyttivät sanaa mathesis (opetettava tieto). Sen on oltava myös askeesia, harjoitusta. Kun se on harjoitusta, se ei ole vain puhetta; se pyrkii olemaan valinta, elämäntapa. Tälla vaatimuksella on omat vaikutuksensa filosofin puheeseen. Se ei yksinkertaisesti pelkästään väitä, osoita ja todista; se on meditaatiota, joka muuttaa ajatusta, muuttaa ajattelijaa, ei vain etsi ja löydä enemmän tai vähemmän oikeaanosuvaa käsitystä. Puhe yrittää muokata olemassaolon tapaa.

Erityisesti Pierre Hadot on korostanut, että filosofia on (on ollut) elämäntapa. Hänen mukaansa filosofin puhe ja filosofinen elämä eivät ole sama asia, mutta ne ovat erottamattomia: puhe ei ansaitse tulla nimitetyksi filosofiseksi, jos se on irrotettu filosofisesta elämästä eikä ole filosofista elämää, jos se ei kiinnity filosofiseen puheeseen.

Ei ole mahdotonta tai tyhmää kysyä, mitä on filosofin puhe. Kysymys ei vie harhaan, vaikka näkisimme ja vakuuttuisimme, että filosofia voi olla vielä elämäntapa. Filosofin puheen ensimmäinen kysymys voisi olla (Foucault´n mukaan): ”Jos näin, jos minulla on tämä totuus ja tämä suhde totuuteen, miten minun pitää toimia, käyttäytyä?” Filosofin puhe on puhetta, jolla on läheinen kytkös toimintaan, käytökseen, elämäntapaan. Outoa puhetta, jonka todellisuutta on aina etsiä korvia, odottaa kuulijaa ja kuulijan filosofista tahtoa. Filosofi voi puhua itselleen, keskustella itsensä kanssa, mutta filosofia ei ole vain puhetta sille itselleen...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila