(Pseudo-Dionysios Areopagita)
Mitä ovat uskonnonfilosofian ongelmat? Pohditaan
esimerkiksi rationaalisia perusteluja Jumalan olemassaololle, puhutaan Jumalan
ominaisuuksista, pahan ongelmasta. Olisin kiinnostunut tuomaan esiin kysymyksen
uskonnosta, mutta täällä maan päällä vaikuttavana voimana, epäilemättä
poliittisena voimana.
On vaikea sanoa mitä on usko, mutta on lähdettävä
liikkeelle huomiosta, että on olemassa uskoa ja se vaikuttaa. Minun
”uskonnonfilosofinen” kysymykseni on kysymys transsendentista, tuonpuoleisesta.
Lähtökohtani ei ole kieltää sitä, todistaa sen olemassaolemattomuutta – joka
olisi samanlaista toimintaa kuin yritys todistaa Jumalan olemattomuus.
Lähtökohtani on taktinen; se on tietty ajattelun tapa, tyyli, joka on – jos
joku näkee tässä ironiaa, nähköön – uskonnollisessa ajattelussa syntynyt ja
kasvanut. Se on apofaattinen tai negatiivinen teologia.
Negatiivisen teologian isä on viidennellä vuosisadalla
elänyt teologi Pseudo-Dionysios. Negatiivisen teologian perusidea on, ettei voi
sanoa, mitä Jumala on; voi vain sanoa, mitä Jumala ei ole. Jumalaa ei lähestytä
tietämisen, vaan ei-tietämisen kautta. Negatiivinen teologia syntyi uusplatonistisesta
ajattelusta ja on vaikuttanut vuosisatojen ajan tiettyihin uskonnollisiin
ryhmiin, erityisesti fransiskaaneihin. On mainittava myös Mooses Maimonides
(1135-1204), joka oli cordobalainen rabbi, lääkäri ja filosofi. Hän oli syvästi
skolastinen eli aristotelinen, mutta inspiroitui myös joistakin uusplatonistien
ajatuksista ja kannatti negativiivista teologiaa.
Negatiivinen teologia on vaikuttanut filosofiaan, myös
viimeisen vuosisadan maalliseen ajatteluun. Kun se on vaikuttanut maalliseen
ajatteluun, muistettakoon, että sitä harvoin sovelletaan Jumalaa koskeviin
oppeihin. Sitä käytetään keinona, taktiikkana: ei yritetä tehdä ja hahmottaa
uutta Absoluuttia, esimerkiksi ihmisestä. Siksi tätä negatiivisen
teologian negatiivisuutta voisi pitää
työkaluna puhuttaessa psykologiasta tai Sartren filosofiasta - niitä vastaan.
Tarkoitus on säilyttää tyhjä paikka, jonka kadonnut Absoluutti, kadonnut
transsendenssi on jättänyt meihin.
Palaan siis uskoon voimana, maallisena voimana. En sovella negatiivista teologiaa
nyt psykologiaan enkä myöskään oppiin Jumalasta ja Jumalan ominaisuuksista.
Negatiivisuus lähtökohtanani katson uskoa jonakin, jolla on erilaisia
vaikutuksia uskojaan. Toisin sanoen en sano mitään uskosta olettaen ja sanoen
mitään tuonpuoleisesta, vaan pidän sen paikan tyhjänä merkityksistä ja
ominaisuuksista.
On helppo nähdä ja kokea, että usko antaa voimaa, auttaa
kestämään. Sillä on kuitenkin vaikutuksia ihmisen toimintaan. Usko sisältää
muutakin kuin moraalin ja käskyt. Negatiivinen muotoilu: Usko ei ole moraalia.
Yksi toiminnan muoto, rituaalinen ja jokapäiväinen, jossa
usko ilmenee ja jossa se ilmaistaan: palveleminen. Eri uskonnoissa on eri
muotoja tälle palvelemiselle, joka on Jumalan palvelemista suoraan tai
epäsuoraan, toisten palvelemisen kautta. Mikä on palvelemisen idea? Miksi
palvellaan? Usko ei välttämättä sisällä sellaista ajatusta tai oppia, että
Jumala tarvitsisi palvelijoita, orjia (monesti häntä pidetään
kaikkivoipaisena). Palveleminen on jotain, jonka kautta uskoja tekee asioita
itselleen: hän tekee itsensä nöyräksi, hän tekee itsensä orjaksi, poistaa
vapautensa, ohjelmoi päivänsä. Espanjan sana servir tulee latinan sanasta servir,
joka merkitsi orjan tehtävien tekemistä.
Tietenkin palvelemiseen liittyy määräys, käsky, laki.
Joku on sanonut, että Jumalaa pitää palvella. Kaikissa uskonnoissa ei ole
Jumalaa tai jumaluutta, mutta jotkut tutkijat väittävät, että niissä
määritelmällisesti on joku idea transsendentaalisesta, tuonpuoleisesta
järjestyksestä, joka on jossain erityisessä suhteessa tämänpuoleiseen, tähän
maailmaan. Palvelemisen idea ei ole mikään muu kuin se, että sen kautta luomme
oikean, meiltä vaaditun suhteen tuohon tuonpuoleiseen. Vaikka usko ei ole
moraalia, sen vaikutus – yksi niistä – liittyy toimintaan, jossa se ilmenee,
toisina sanoen palvelemiseen, ja se on suhde siihen järjestykseen, joka säätää
ja perustaa moraalin.
Usko ei tarvitse paljon opillista sisältöä tai
monimutkaista teologiaa eikä sen tarvitse olla uskoa tuonpuoleiseen
järjestykseen; ihmisellä voi olla uskoa itseensä, luottamusta elämään ja
tietenkin kapitalismiin. Joskus nämä tämän maailman asiat, käytännöt tai opit
voivat muodostua transendenssiksi. Silloin voidaan kysyä, eikö kyse ole
uskonnosta, jos se määritelmällisesti on uskon järjestynyt,
institutionalisoitunut muoto, joka perustuu ajatukselle transsendentaalisesta.
Walter Benjamin ei vain kysynyt; hän väitti, että kapitalismi on uskonto. Voisi
siis kuvitella, että siinäkin uskonnossa jotain palvellaan. Monet ovat
löytäneet tästä merkkejä ja todisteita.
Negatiivisen teologian soveltaminen taktiikkana
uskontoon, joka on uskoa transendentaaliseen, merkitsee, että pidämme
tuonpuoleisen tyhjänä, ilman ominaisuuksia. Silloin se ei voi määrätä meitä
myöskään palvelemaan. Se merkitsee myös sitä, ettemme ajattele uskontoa oikeana
tai vääränä oppina, oppirakennelmana, vaan todellisena, maallisena voimana,
toisin sanoen kirkkona. Haluatteko tietää jotain uskonnosta? Lukekaa
kirkkohistoriaa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti